PEGI
Uutinen

Uudet PEGI-merkinnät varoittelevat jatkossa myös maksullisista loottilaatikoista

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Eurooppalainen PEGI-ikärajajärjestelmä (Pan European Game Information) varoittelee merkinnöissään jatkossa myös loottilaatikoista.

Aiemmin pelikoteloissa ja digitaalisilla kauppapaikoilla on totuttu näkemään varoituksia muun muassa päihteistä, väkivallasta ja pelihahmojen kielenkäytöstä. Jatkossa listalle lisätään satunnaista tavaraa sisältävät loottilaatikot In-Game Purchases -kuvakkeen ja Includes Paid Random Items -tekstin muodossa. Varoituksen alle sisältyvät esimerkiksi virtuaalista sälää sisältävät arkut, korttipakat, onnenpyörät ynnä muut vastaavat, joiden sisällöstä ei ole tietoa ennen avaamista.

Myös Yhdysvaltain ikärajoja valvova ESRB-järjestelmä on ottanut käyttöön samaisen varoituksen.

Tarkempia tietoja voi lueskella PEGI:n tiedotteesta, täältä.

Lähteet