Uutinen

Vaikuta Dead Island 2:n erikoispainoksen sisältöön

Jaakko Herranen
Julkaisija Deep Silver kyselee pelaajien mielipiteitä tulevan Dead Island 2 -pelinsä erikoispainoksen sisällöstä.

Kalifornian aurinkorannoille sijoittuva Dead Island 2 saa peruspainoksen lisäksi keräilijöille suunnatun erikoispainoksen. Mukana äänestyksessä on monenlaista tavaraa perinteisistä figuureista omaperäisempiin kylmälaukkuihin, pyyhkeisiin, lippuihin sekä rantapalloihin saakka. Kyselyyn voi osallistua täällä.

Sarjan edellinen osa Dead Island Riptide nostatti pienoisen myrskyn vesilasissa omalla erikoispainoksellaan. Pelin oheen oli paketoitu verinen ja kädetön tähtilippukuvioituihin bikineihin puettu naisen torso.



Dead Island 2 julkaistaan ensi vuoden aikana PC:lle, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle. Pelin parissa pakertaa Yager.

Pelistä voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.
Lahtaa zombeja kahdeksan pelaajan kera Dead Island 2:ssa
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.