Rock Band 4
Uutinen

Van Halen tekee ensiesiintymisensä Rock Bandissa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Rock Band 4 sisältää Van Halenin hittikappaleen Panama, kertoilee kehittäjä Harmonix Twitterissä.

Toistaiseksi Rock Band -sarjan pelit eivät ole sisältäneet 70-luvulla perustetun Van Halenin kappaleita. Sen sijaan bändi sai vuonna 2009 ikioman pelinsä Activisionin Guitar Hero -pelisarjaan. Harmonixin mukaan Panama ei jää orkesterin ainoaksi Rock Band -kappaleeksi, vaan lisää soiteltavaa saataneen myöhemmin ladattavana lisäsisältönä.

Muovisoittimet voi kaivella kaappien perukoilta lokakuun 6. päivä, kun Rock Band 4 julkaistaan Xbox Onella sekä PlayStation 4:llä.

Pelit
Alustat
Studiot
Julkaisijat
Lähteet