Forza 6
Uutinen

Vietä viikonloppu kaahaillen - Forza Motorsport 6 tarjolla ilmaiseksi

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Microsoft heittäytyy tulevana viikonloppuna anteliaaksi heittämällä vuosi sitten ilmestyneen Forza Motorsport 6:n ilmaispelattavien nimikkeiden joukkoon.

Turn 10 Studiosin kiitosta kerännyt kaahailu on kokonaisuudessaan kultajäsenten ulottuvilla 450 auton ja 26:n eri lokaation kera, saavutuksia unohtamatta. Koko kauneus rullaa 1080p-resoluutiolla ja sulavalla 60 ruudun sekuntivauhdilla. Myös eteneminen tallentuu normaalisti, mikäli Forza 6:n pariin tekee mieli palata vielä myöhemmin.

Forza -sarja saa jatkoa syyskuun 27.  päivä, kun Forza Horizon 3 päästää pelaajat kurvailemaan jälleen astetta avoimempaan maailmaan.