Digimon Survive
Uutinen

Vuosia odoteltu Digimon Survive jakaa julkaisupäivänsä Xenoblade Chronicles 3:n kanssa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Digimon Surviven julkaisuajankohdaksi on valikoitunut kuluvan vuoden heinäkuun 29. päivä.

Digimon Survive on ollut tuloillaan jo todella, todella pitkän aikaa. Alkujaan julkaisun oli tarkoitus tapahtua jo vuonna 2019, mutta sittemmin ilmestymistä on lykätty aina vuosi kerrallaan. Heinäkuun 29. päivänä näyttäisi kuitenkin tulevan valmista, julkaisupäivän mennessä jakoon myöskin isosti odotetun Xenoblade Chronicles 3:n kanssa.

Uusia kuvakaappauksia voi katsella uutisen loppuun upotetusta twiitistä, siinä missä tuottajan julkaisupäivätiedote on katsottavissa uutisen yläosasta.

Digimon Survive julkaistaan PC:lle, Switchille, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle.