Uutinen

Warcraft-elokuva saapuu teattereihin vuoden 2015 lopussa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Kyseenalaista mainetta nauttivat peleihin pohjautuvat elokuvat saavat jatkoa vuonna 2015, kun Warcraft-universumiin pohjaava elokuva saapuu teattereihin.

Warcraftin elokuvaversion ohjaajan pallilla istuu muusikko David Bowien poika Duncan Jones. Jonesin meriittilistalle kuuluvat varsin kiittäviä arvioita saaneet Moon sekä Source Code. Elokuvan käsikirjoittaa Jonesin kanssa yhteistyössä K-Paxista ja Blood Diamondista tuttu Charles Leavitt. Kaksikon mukaan luvassa on massiivisia, jopa eeppisiin mittasuhteisiin yltyviä rotujen välisiä konflikteja.

KonsoliFINin oma podcast-poppoo pureutui vastikään elokuvapelien syvimpään olemukseen. Toimituksen kriittisiä, mutta sitäkin asiantuntevampia mielipiteitä pääsee kuuntelemaan täältä.

Warcraftin kuvaukset käynnistyvät vuoden 2014 alkupuolella, ensi-illan ollessa näillä näkymin joulukuun 18. päivä vuonna 2015. Elokuvan julkaisevat Legendary Pictures sekä Universal.
Warcraft-elokuva saapuu teattereihin jouluna 2015