Huhut ulkoisesta, liikuteltavasta massamuistista ovat nostaneet pintaan lähes vuosi sitten esitetyn väitteen Microsoftin suunnitelmista haastaa Applen iPod. Luotettavan GamesIndustry.biz -sivuston lähteet ovatkin ehtineet vihjailemaan, että Xboxin seuraajan massamuisti voisi sisältää näytön ja nappeja ja toimia myös itsenäisenä mediasoittimena. Tämän nojalla Microsoft saattaisi olla jopa kiinnostunut jakamaan laillisia, maksullisia mediatiedostoja Live-palvelunsa kautta.
Noin viikko sitten uutisoimme huhusta, jonka mukaan Xboxin seuraajan peliohjaimet olisivat langattomia vakiona. Microsoft saattaa kuitenkin haaveilla koko konsolin vapauttamisesta johtojen rajoitteista: Joystiq-sivuston mukaan eräässä yhtiön järjestämässä kyselyssä kysyttiin, miten tärkeänä pelaajat pitävät konsolin liittämistä televisioon langattomasti. CES-messuhumussa Bill Gatesin maalailemasta langattomasta yhdistettävyydestä näyttäisi tätä menoa tulevan Microsoftin valttikortti.
Pelisivusto Kotaku kertoo omien lähteidensä nojalla, että Xbox 360 olisi ulkoasultaan hopeanvärinen ja muodoltaan pyöristetyn virtaviivainen. Laitetta voisi käyttää joko vaaka- tai pystyasennossa PlayStation 2:n tapaan. Kotakun mukaan konsolin etuosaa hallitsisi logolla kaunistettu ja taustavalaistu virtakytkin. Laite tarjoaisi myös jotain persoonallisuutta toivoville: konsolin kuoret voisi vaihtaa ja käyttöliittymää muokata mieleisekseen. Lisäksi sivusto toistaa huhut langattomista ohjaimista ja kahdesta eri mallista. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Kotaku väittää Microsoftin haluavan uutuuskonsolistaan taaksepäin yhteensopivan, mutta yhteensopivuuden toteutuksessa ei toistaiseksi olisi onnistuttu.
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.