PlayerUnknown's Battlegrounds
Uutinen

Xbox Onen PlayerUnknown's Battlegrounds sai ensimmäisen korjauspäivityksensä

Jaakko Herranen

Vastikään Xbox Onen Game Preview -ohjelmaan saapunut PlayerUnknown's Battlegrounds on saanut ensimmäisen päivityksensä.

Vajaan viiden gigatavun kokoinen päivitys keskittyy muun muassa korjailemaan PUBGin yskähtelevää teknistä puolta. Niin ruudunpäivitykseen kuin tekstuurienkin laatuun on lupailtu päivityksen myötä parannuksia. Mukaan mahtuu luonnollisesti myös reilusti animaatio- ja bugikorjauksia. Lisätietoja voi lueskella pelin foorumilta.

Viime viikolla julkaistu PUBG on kelvannut Xbox Onen omistajille keskeneräisyydestään huolimatta. Microsoft ilmoitti vain pari vuorokautta julkaisun jälkeen verkkokarkeloihin osallistuneen yli miljoona innokasta pelaajaa.

PlayerUnknown's Battlegroundsin lopullinen Xbox One -julkaisupäivä häämöttää vielä kaukana tulevaisuudessa. PC-puolella peli saa 1.0-versionumeronsa keskiviikkona.

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.