Xbox Cloud Gaming
Uutinen

Xboxin pilvipeluu on pian mahdollista myös LG:n älytelevisioilla – PC:tä tai konsolia ei välttämättä tarvita

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Xbox Cloud Gaming suuntaa pian myös LG:n televisioihin, kertoo Microsoft.

Microsoft on viime aikoina rummuttanut isosti "This in an Xbox" -kampanjaansa. Tämän strategian tavoitteena on tuoda ilmi, että Xbox-pelejä voi todellakin pelata lähestulkoon laitteella kuin laitteella – myös ilman konsolia tai PC:tä. Aiemmin Xboxin pilvipeluu mahdollistui jo Samsungin ja Amazonin älytelevisioissa, nyt vastaava ominaisuus on tekemässä tuloaan myös LG:n laitteisiin.

Lisää aiheesta:

Käytännössä siis satoja Game Pass -nimikkeitä voi jatkossa pelata suoratoistamalla ne päätelaitteelle Xboxin pilvestä – tällaisia ovat esimerkiksi Indiana Jones and the Great Circle, Call of Duty: Black Ops 6, Awoved sekä käytännössä kaikki tulevat Xboxin omien studioiden nimikkeet. Vaatimuksena on tosiaan Game Pass Ultimate -asiakkuus, muilla jäsenyystasoillahan Cloud Gaming -mahdollisuutta ei ole. Lisätietoja Xboxin uutistiedotteesta, täältä.

Tarkempia tietoja, kuten esimerkiksi päätelaitelistauksia ja aikataulua avataan lisää tulevien kuukausien aikana.