Kaikista mielenkiintoisimpana uutuutena Microsoft suunnittelee Xbox Next PC:tä. Kyseinen laite sisältäisi täysiverisen Windowsin, kirjoittavan optisen tallennusmedian sekä langattoman näppäimistön ja hiiren. Ainakin Xbox Next PC tulee tukemaan hdtv:tä ja tietokonenäyttöjä, mutta vielä ei ole varmaa, ulottuuko tuki myös halvempiin malleihin. Malliston lippulaiva tulee toimimaan kaiken lisäksi kodin viihdekeskuksena esimerkiksi videoiden ja musiikin toistamisessa. Ainakaan laitteeseen kohdistuvaa mielenkiintoa ei tule vähentämään se, että sillä pystyy selailemaan Internetiä ja pelaamaan lähes kaikkia tietokonepelejä.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Microsoft lanseeraa Xboxin seuraajan todennäköisesti ennen Playstation 3:a, sillä Xbox Nextin halvimmat mallit lanseerataan markkinoille vuoden 2005 syksyllä. Xbox Next PC on tarkoitus tuoda myyntiin vuotta myöhemmin. Vaikka The Inquirerin saamat tiedot Xboxin seuraajasta perustuvat asiantuntijoille ja markkinatutkijoille Britanniassa pidettyyn Microsoftin tilaisuuteen, kannattaa väitteisiin suhtautua varauksella.
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.