Uutinen

Yagerin ja Dead Islandin tiet erosivat

Lähteet
Jaakko Herranen
Jo pidemmän aikaa Dead Island 2 -hurvittelun parissa pakertaneen Yagerin sekä julkaisija Deep Silverin tiet ovat eronneet.

Saksalaisen Yagerin ja Deep Silverin näkemyserot Dead Islandin jatko-osan suhteen ovat olleet niin suuria, että yhteistyö on päätetty lopettaa. Yagerin toimitusjohtaja Timo Ullmannin mukaan pelitalon tavoitteena on edelleen jatkaa AAA-titteleiden kehittämistä, vaikka Dead Island 2 ei olekaan enää prioriteettien joukossa. Yager siirtääkin jatkossa resurssinsa avaruusräiskintä Dreadnoughtin taakse.

Dead Island 2:en kohtalo on toistaiseksi hämärän peitossa. KonsoliFINin Gamescom-ennakko pelin tiimoilta on luettavissa täällä.

Lahtaa zombeja kahdeksan pelaajan kera Dead Island 2:ssa
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.