Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Konsoliportaali-tarina, osat XIV-XVI

< Osat IX-XIII ::


 


-- Kohtaus XIV: Näytös hotellilla, osa 1 --


 


Kamera zoomaa luksushotelliin Joroisten keskustassa. Näky on kuin suoraan Deus Ex: The Invisible Warista. Pelistä, joka ilmestyi vain maailman parhaalle koneelle, PC:lle. Niin, ja Xboxille, mutta periaatteessahan kyseessä on sama alusta.


 


Joka tapauksessa, sotilashelikopteri laskeutuu hotellin katolle. Raskaasti aseistettuja sotilaita vyöryy ulos kopterista.


 


Agentti Guardian Viper astuu ihmisten ilmoille viimeisenä. Kädessään hänellä on tölkki Mountain Dew -limsaa, tuota maailman parasta sokeroitua vettä.


 


GeeVee ja sotilaat kävelevät sisään katto-ovesta ja laskeutuvat muutaman kerroksen alaspäin. He astuvat sisään luksussviittiin. Sisällä Agentti EsaMakija ajelee säärikarvojaan ja kuuntelee stereoista Antti Tuiskun tuoretta levyä valtavan kovalla volyymillä.


 


Vierailijat huomattuaan EsaMakijaan tulee vipinää.


 


Agentti EsaMakija: Hemmetti! Luulin, että tulette tänne vasta myöhemmin.


 


Agentti Guardian Viper: On syntynyt ongelma. Petturi-Lastsoul munasi kaiken tuttuun tapaansa.


 


EsaMakija tuijottaa ulos ikkunasta. Hänen uusissa aurinkolaseissaan heijastuu ulkomaailma. Partikkeliefekti on kieltämättä komea. John Carmack olisi ylpeä.


 


Agentti EsaMakija: Älä ikinä lähetä Nintendo-pelaajaa tekemään koneen työtä.


 


Agentti Guardian Viper: Mutta jos Petturi-Lastsoul on kaikessa loogisuudessa kuollut, miksi he eivät ole vetäneet Morpheuksen töpsöliä seinästä ja lähteneet jätskeille?


 


Agentti EsaMakija: Pitäisihän sinun tietää, että heidän tekemisiään on mahdotonta ymmärtää. Tästä todisteena kerrottakoon, että Nintendo 64:n kaksi Army Men -peliä myivät Yhdysvalloissa yhteensä yli miljoona kappaletta.


 


Guardian Viperin naama menee samanlaiseen mutruun, kun hän pienenä meinasi tukehtua tivolissa syömäänsä hattaraan luultuaan nähneensä Solid Snaken nakkikojulla ilman paitaa. Se osoittautuikin vain pelkäksi fantasiaksi.


 


Agentti EsaMakija: Jatkakaa, kuten olemme suunnitelleet. Pingatkaa heidän signaalinsa ja lähettäkää ryhmä Controller S -ohjaimia hoitelemaan heidät pois päiviltä.


 


Nebu-aluksella Luckyman katselee kylmän hien siloittamaa Morpheus-Hawkin kehoa.


 


Luckyman: Tämähän on kuin wrestlingiä katselisi. Siinäpä vasta maskuliinisen homoeroottista viihdettä. Muuten, olli-san, mitä he tekevät hänelle?


 


Mahakas: Ne ruojat yrittävät murtautua hänen mieleensä.


 


Luckyman: Miten?


 


Pepto: Homma toimii samalla perusperiaatteella kuin nykypäivän Helvettikin. Siellähän näytetään vain Tomb Raider -elokuvia loppumattomina näytöksinä. Liikaa roskaviihdettä sisäistettyään mieli murtuu ja haluaa sitten pelata vain Xboxia. Ja silloin, Haukka laulaa vihulaisille heidän eniten hamuamansa tiedon.


 


Luckyman: Pääsykoodit edesmenneeseen osoitteeseen www.ps2fin.com/warez?


 


Pepto: Jep, ja pääsykoodit Zanarkandiin, vapaan pelaamisen viimeiseen keskukseen. Jos Agentti pääsisi sisälle, se voisi merkitä konsolisodan loppua ja Microsoftin valtakauden alkua.


 


Luonnenäyttelijöiksi osoittautuvan Onnimannin poskea pitkin valahtaa digitaalikyynel. Mieshän on näissä hommissa yhtä virtuoosi kuin Mel Gibson.


 


Sen sijaan, että tähän väliin laittaisimme pitkän tilityskohtauksen siitä, pitäisikö Morpheus-Hawk tappaa tässä ja nyt vai pitäisikö Neon ja Trinityn lähteä itsemurhatehtävälle Konsoliportaaliin pelastamaan tätä isoa mustaa miestä, säästämme kaikilta aikaa ja kerromme suoraan, että Super Mario 64:ssä 120 tähteä kerättyään pääsee heittämään vaisua läppää Yoshin kanssa Prinsessa Peachin linnan katolle.


 


No niin, nyt kun tämäkin fakta tuli jouhevasti spoilattua, on aika siirtyä latausohjelmaan. Niin, neropatit, hyvin päätelty, itsemurhatehtävä tiedossa.


 


Hypimme kohtauksesta toiseen lähes valon nopeudella. Presidenttisviitissä Agentti EsaMakija on ladannut jälleen netistä hieman eeppistä puhemateriaalia.


 


Agentti EsaMakija: Oletko koskaan ihaillut sen kauneutta, Morpheus?


 


Esa tuijottaa edelleen ulos ikkunasta. Jollain nähtävästi jäänyt levy päälle.


 


Agentti EsaMakija: Konsoliportaali on nerokkuuden ilmentymä, jopa uskottavampi virtuaalitodellisuus kuin The Sims, tuo "loistava" pelisarja. Täällä miljardit ihmiset jatkavat elämiään, tiedottomina siitä, että ohjelman ulkopuolella Xbox imee heistä virtaa kasvaakseen universumia suuremmaksi pelikonsoliksi. Ja kun kerran muistamme miten iso Xbox oli alunperinkin, lopullisesta tavoitteesta ei olla kaukana.


 


Jotenkin tässä välissä tulee ikävä Steven Seagal -elokuvien olematonta dialogia.


 


Agentti EsaMakija: Teille Nintendo- ja Sonymiehille käy pian samoin kuin niille muinaisille dinosauruksille, jotka kuluttivat päivät pääksytysten pelaten Segan konsoleita. Teillä oli oma aikanne, tulevaisuus kuuluu meille Microsoftilla.


 


Toisaalla Luckyman ja Mahakas ovat jo ehtineet siirtyä latausohjelmaan. Heillä kesti hieman aikaa saada siistit nahkakuteet mahdutettua päälle.


 


Pepto: Okei, kauppa on auki ja krediittejä löytyy. Mitä saisi herroille olla?


 


Luckyman: John Romero kaikilla mausteilla!


 


Olli-san katsoo kumppaniaan vihaisesti


 


Luckyman: Okei, unohdetaan se. Anna aseita, paljon aseita!


 


Latauspalkki matelee ruudun poikki. Sadan prosentin kohdalla hyllyttäin mitä miehisimpiä pyssyjä putkahtaa ilmoille kuin tyhjästä. Olipas tökerö efekti. Siinä jäi deadlinen painaessa päälle sekin viimeistelemättä.


 


Mahakas: Tajuat kai, että kukaan ei ole tehnyt mitään tälläistä?


 


Olli-san poimii hyllystä valtavan rynnäkkökivääriuzikonekiväärikalashikovsingon.


 


Neo heittää nahkatakin nurkkaan ja jättää hyvin trimmatut rintalihaksensa naisyleisön (ja miksei miesyleisönkin) ihasteltavaksi. Samalla hän nappaa hyllystä Klingonien sädepyssyn. Okei, ehkei ole hyvä herjata Star Trekiä. Se kun on niin naurettava sarja sinälläänkin. Siis jousipyssyn. Hyvä on, otetaan jotain hieman uudempaa. Miten olisi haulikko? Se käy hyvin.


 


Luckyman: Siksi tämä tuleekin toimimaan. Naurettiinhan Turokin tekijöillekin ensin.


 


Mahakas: Se taisi kuitenkin olla Jules Verne?


 


Luckyman: Iran, Iraq, what's the difference?


 


Sisäpiirivitsien määrä saavutti juuri uuden ennätyksen.


 


Chicagossa EsaMakija toljottaa yhä ulos ikkunasta. Aika itseääntoistavaa.


 


Agentti EsaMakija: Lykkäsimme juuri hänen suonistoihinsa pari litraa Bill Gatesin propagandapuheita. Miksei ihmeessä seerumi ala jo vaikuttaa?


 


Agentti Griever: Ehkä kysymme vääriä kysymyksiä.


 


Agentti Guardian Viper: Tai hän ei tiedä.


 


Agentti EsaMakija: Totta kai hän tietää.


 


Esa puristaa kätensä nyrkkiin. Hänestä on tulossa vihainen. Näin ei pitäisi käydä Agenteille. Xbox-pelaajilla ei kuuluisi olla tunteita.



 


Agentti EsaMakija: Jättäkää meidät kahden.


 


Griever ja Guardian Viper katsovat toisiaan.


 


Agentti EsaMakija: Nyt!


 


Käsky käy ja kakkosagentit tottelevat.


 


Neo ja Trinity saapuvat hotellin ala-aulaan mustista liukuovista. Pian alkaapi tapahtua.


 


-- Kohtaus XIV: Näytös hotellilla, osa 2 --


 


Paidattoman Luckymanin öljytyt rintalihakset heijastuvat aulan juuri kiillotetuista marmoriseinistä. Neo kantaa pinkkiä Hello Kitty -laukkua. Trinityllä on kädessään iso metalinen Hitman-logolla varustettu salkku. Päässään molemmilla on pelimies-aurinkolasit.


 


Randomsankaripoliisit Radikus, Jeremy Ja Hakkiz yrittävät pysäyttää vieraita, arvattavan huonolla menestyksellä. Luckyman nappaa Hello Kitty -laukkuun piilotetun HEITTOTÄHDEN ja heittää sillä Radmania. Radin muovipää pyörii lattialla kuin Evil Dead 2 -elokuvassa konsanaan.



Mahakas liittyy mukaan hupiin, avaa laukun aitoon Terminator-tyyliin (kukkapuska ja laukku ovat nyt sama asia) ja paljastaa miehisen haulikon. Tällä maskuliinisuuden jatkeella Olli-san suolaa Jeremyn ja Hakkizin pitkin seiniä.


 


Mahakas: Eat led, suckers.


 


Kolme hallia vartioinutta poliisia nytkävät elottomina maahan, eivätkä Luckyman ja Mahakas edes vielä hikoile.


 


Yläkerrassa Agentti EsaMakija alkaa ottaa kauan kaivattua lämpöä.


 


Agentti EsaMakija: Kuuletko minua, Hawk? Olen nyt täysin rehellinen kanssasi.


 


Luvassa lienee seksuaalisesti arvelluttavia paljastuksia, koska Esa ottaa tavaramerkkiagenttikorvanappinsa pois ja antaa sen roikkua johdostaan hänen olkapäänsä yllä.


 


Agentti EsaMakija: Vihaan tätä paikkaa. Tätä eläintarhaa. Tätä vankilaa. Tätä irc-galleriaa. Tätä todellisuutta, tai miksi haluatkaan sitä kutsua. En kestä sitä enää. Tätä hajua, kymmenen tuntia pelanneiden nörttien hikistä löyhkää. Voin tuntea hajusi ja pelkään, että saan sinulta jonkinlaisen tietokoneviruksen.


 


Morpheus on pihalla kuin lumiukko. Liikaa Army Meniä. Liikaa Daikatanaa. Liikaa Tomb Raideria. Liikaa huonoja pelejä.


 


Agentti EsaMakija: Minun on päästävä pois täältä. Minun on päästävä vapaaksi. Luin netistä koneesta nimeltä PSP. Sen täytyy olla jumalainen värkki. Painaakin sen kolme tonnia, kuten Xboxikin. Ymmärrätkö? Tarvitsen pääsykoodit Zioniin, jotta voin toteuttaa käsittämättömän monimutkaisen suunnitelmani ja paeta ulkomaailmaan pelaamaan PlayStation Portablea.


 


EsaMakija puristaa käsillään Morpheuksen kurkkua, kun Agentit Griever ja Guardian Viper rynnistävät huoneeseen. EsaMakija irrottaa otteensa.


 


Agentti Griever: Mitä sinä teet?


 


Esa asettaa nappikuulokkeensa takaisin korvalle.


 


Agentti EsaMakija: No en ainakaan tanssinut jambalayaa hänen kanssaan, se on varma se.


 


Kuten kaikissa varteenotettavissa spektaakkeleissa, seuraavaksi vuorossa on jättimäinen räjähdys, joka vavisuttaa koko rakkennuksen perustuksia. Sankarikaksikkomme on pistänyt alakerrassa hieman hulinaksi, tappanut Ison Arskan -tyyliin parisen sataa merijalkaväen sotilasta ja pamauttanut siinä sivussa hissinkin mukanaan raahaamallaan pommilla. Palohälyttimet eivät selvästikään pidä räjähdyksen aiheuttamista liekeistä, vaan alkavat suihkuttaa vettä ympäriinsä. Agenttien Dressmanista ostetut puvut kastuvat.


 


Agentti EsaMakija: Etsikää ja tuhotkaa heidät!


 


Vähemmästäkin on syöty närästyslääkkeitä.


 


Neo ja Trinity ovat nyt katolla. Luoja tietää miten he ovat sinne päässeet, mutta luultavimmin he ovat käyttäneet rappusia. Tai sitten eivät. Katolla käy joka tapauksessa valtava pauke. Porukkaa putoilee kuin uuden Crash Bandicoot -pelin ennakkonäytöksessä konsanaan.


 


Toisella puolen armeijahelikopterin sisällä oleva pilotti malttaa irrottaa katseensa vihdoinkin ilmestyneen Duke Nukem Forever -pelin (jossa 'Forever' kuvastaa kehitysprojektin pituutta) kauppaversiosta ja huomaa käynnissä olevan verilöylyn.


 


Pilotti-feldon: Ennen mua pelotti, nyt mulla on pilotti. Toistan, meitä kohti hyökätään!


 


Yhtäkkiä hänen kasvonsa ja koko ruumiinsa alkavat vääntelehtiä. Ensin ilmiö näyttää aivan ensireaktiolta uuteen James Bond -leffaan, mutta hänen ruumiinsa joutuukin vallatuksi Agentti Grieverin toimesta.


 


Griever loikkaa ulos kopterista. Kaikki ekstroiksi palkatut sotilaat ovat kuolleet. Neo löytää maasta pistoolin ja myllyttää tällä täyden lippaallisen kohti Agenttia. Kuinka ollakaan, pahisystävämme onnistuu väistämään jokaisen luodin tekonäyttävän efektisarjan saattelemana. Oi aikoja, oi tapoja.


 


Griever vetää aseensa esille -- ei sen, minkä kuvittelitte -- ja ampuu eleettömän konemaisesti tukun luoteja Luckymania kohti. Seuraa rekisteröity tavaramerkki, BULLET TIME, capslock pohjassa kirjoitettava ylikäytetty grafiikkahöyste, jossa Neon ruumis vääntyy mitä ihmeellisimpiin asentoihin. Ammukset menevät ohi, enkä sano kuten missä.



Agentti astelee maassa makaavan Onnimannin vierelle.


 


Agentti Guardian Viper: Kaikesta huolimatta olet vain keskiverto pelaaja.


 


Mahakas on kaiken hämmingin keskellä hiippaillut GeeVeen taakse. Hänen haulikkonsa osoittaa suoraan Agentin takaraivoon.


 


Mahakas: Väistä tämä.


 


PUM! PUM! PUM! Korviavihlova ääni lähettää roiston vihreämmille metsästysmaille. Vai lähettääkö? Maahan mätkähtäessään ruumista ei olekaan siunattu kaupan kalleimmalla liituraitapuvulla, vaan Ronald McDonald -pelleasulla. Kyseessä olikin edellämainittu pilotti-feldon.


 


Mahakas ja Luckyman kekkuloivat hylättyyn helikopteriin.


 


Luckyman: Osaatko lentää tällä?


 


Mahakas: Älä naurata! Olen sentään mättänyt Outrun 2 -kolikkopeliä. Miten vaikeaa se muka voisi olla?



Videopelit todella antavat hyödyllisiä oppeja jokapäiväiseen elämään. Kopterilla lentäminen onnistuu helposti. Nyt siis kaikki lapset kipin kapin lennokkeja pöllimään.


 


Merijalkaväkisankarit yrittävät epätoivoisesti saada yhteyttä tovereihinsa katolla. He alkavat panikoida, kunnes Agentti Griever tulee kulman takaa.


 


Perussolttu CODEath: Sir! Sir! Naistenvaatteiden alennusmyynti on alkamassa! Meidän pitäisi evakuoida!


 


Agentti Griever: Pysykää asemissanne.


 


Perussolttu CODEath: Mutta, sir..


 


Agentti Griever: Toimitte käskyjenne mukaisesti!


 


Perussolttu CODEath: Kyllä, sir.


 


Kovaksikeitetyn motun lahkeet alkavat kastua epäilyttävällä tavalla.


 


Ja sitten mainoskatkolle.


 


-- Kohtaus XV: Porukat lihoiksi --


 


Grieveri marssii presidentinsviittiin muiden Agenttien seuraan. Virtaavan veden, kaukaisuudessa kaikuvien hälyttimien ja Sega Rally 2 -automaateista kaikuvien Game Over YEAAAAH -äänien yli hyvin pukeutuneet ystävämme osaavat aavistaa jonkun olevan pielessä. Kopterin ropellien helposti tunnistettava hirnahtelu ja kapioiden kolahtelu kielivät lentävän sardiinipurkin olevan jossain hyvin lähellä.


 


Agentti EsaMakija kääntyy kohti ikkunoita ja huomaa niiden takana leijailevan kopterin.


 


Neo on sivuovella, edessään valtava tykinkuulien ampumiseen sirkuksissa käytettävä kanuuna.


 


Agentti EsaMakija: Mitähän minun piti tässä välissä sanoa? Vuorosanat!


 


Kohtaus keskeytetään ja joku kuiskuttaa pitkään EsaMakijan korvaan.


 


Agentti EsaMakija: Niinhän se olikin....


 


Uusi yritys.


 


Agentti EsaMakija: Ei.


 


Tämän sanottuaan Luckyman raapaisee tikun, sytyttää sytytyslangan ja tykki alkaa myllyttämään vastuttamattomasti.


 


Kymmeniä, satoja ja tuhansia bootleg-pelejä lentää ilmojen halki. Kuin tykin suusta (pun definitely intended). Piraatit lävistävät Agentit yksitellen. Ensin putoaa Agentti EsaMakija. Sitten Agentti Griever, joka kuollessaankin yrittää epätoivoisesti ampua aseellaan. Lopulta myös Agentti Guardian Viper nöyrtyy viipurikopioiden edessä.


 


Luckyman tuijottaa Morpheus-Hawkia.


 


Luckyman: Löimme Trinityn kanssa kossupullon vetoa, että sinä selviät. Enkä minä aio hävitä tätä vetoa. Nouse ylös, Morpheus.


 


Seuraavassa huoneessa kolme perussolttua alkavat sätkiä hallitsemattomasti. Ei tarvita neroa arvaamaan, mitä tässä on tapahtumassa. Niin, ja kyseessä ei siis ole ekstaasi, joka syntyy aina uuden John Romero -pelin ilmestyessä.


 


Unreal-Hawkilla alkavat hermot pettää. Mies on saanut tarpeekseen häneen kohdistetusta kidutuksesta. Kauniita ja Rohkeita loppumattomalta kasetilta. Morpheus-Haukka kohottaa painuksiin lasketin päänsä ja jännittää lihaksiaan. Kaikki hänen vaatteensa räjähtävät suoraan päältä. Niin, ja ne käsiraudatkin, millä hänet on kiinnitetty. Hawk nousee ylös ja alkaa juoksemaan kohti ikkunaa, jossa Neo odottaa kärsimättömänä.


 


Agentti EsaMakija astuu huoneeseen, ilman housuja.


 


Agentti EsaMakija: Housubudjetti loppui, mitä minä muka voin tehdä?


 


Pahis levittelee käsiään, mutta huomaa sitten pakenevan Morpheuksen.


 


Muut Agentit astuvat huoneeseen ja avaavat tulen.


 


Tyypillisellä pahishehtaaripyssyllä myllyttävät Agentit, joiden pitäisi muka olla kellontarkkoja koneita, roiskivat aivan minne sattuun. Tälläisiin ongelmiin suosittelen lääkärin apua, tai viittä tuntia Mortal Kombatia.


 


Yksi luodeista osuu Morpheuksen tukijalkaan. Mies horjahtelee kohti avointa ikkunaa.


 


Luckyman: Hän ei selviä.


 


Indiana Jones -musiikki alkaa soimaan taustalla, kun Neo nappaa kopterin uumenista liaanin ja liitelee sillä Morpheusta vastaan. Tarzanmaisesti mies nappaa ikkunasta ulos keräilevän Hawkin syleilyynsä. Molemmat jäävät roikkumaan kopterin alapuolelle.


 


Mahakas ohjaa kopteria kauemmaksi.


 


Agentti EsaMakija nappaa läheisimmältä ruumiilta kaasukäyttöiseen, semiautomaattisen Armalite AR-180 -rynnäkkökiväärin valmistautuu ampumaan. Lipas on tyhjä. Varasuunnitelmana Esamies laittaa bandanan otsalleen, karjaisee ilmoille kuuden tähden ninjahuudon ja heittää sapelin suoraan kaikaisuudessa kiitävän kopterin bensatankkiin. Petroolia alkaa valumaan ulos. Käy se näinkin.


 


Luckyman heilauttaa itsensä ja Morpheuksen läheisen talon katolle kuin paraskin supersankari. Trinitynkin mies ehtii pelastamaan ohjaamosta.



Konsoliportaalin ulkopuolella, Tank istuu Nebu-aluksessa haavi auki. Eikä kyse ole tällä kertaa Shigeru Miyamoton alastonkuvista.


 


Pepto: Hän on Valittu. Hänen täytyy olla.


 


Morpheus-Hawk: Kyllä tämän tiesi, kuten Getawayn laaduttomuuden. Sinä olet hieno mies. Niin, ja Valittu.


 


Luckyman: Mutta oraakkeli sanoi minulle..


 


Morpheus-Hawk: Se seniili vanha luuska selittää mitä sylki suuhun tuo. Tärkeintä on, että me uskomme sinuun.


 


Tämän näennäisfilosofisen lausahtelun täytyy tarkoittaa jotain. On se niin hienoa.


 


-- Kohtaus XVI: Poistumistie --


 


'N Sync -soittoääni kappaleesta 'Bye Bye Bye' halkoo ilmaa, kun Tankin uusi Demistä tilaama soittoääni pärähtää ilmoille. Linjan toisessa päässä on Mahakas, tuo uljas adonis.


 


Mahakas: Missaamme monster truck -kisat! Hommaa meille heti poistumistie.


 


Pepto: Korson ja Ruoskan kulmassa on puhelin. Kyseessä on laiton maanalainen uhkapeliluola, ränsistynyt sellainen. Menkää sinne.


 


Luuri suljetaan.


 


Chicagolaisen pilvenpiirtäjän katolla Agentit Griever ja Guardian Viper ovat jumittuneet juuri saapuneiden Donkey Kong -lannevaatteiden testaamiseen.


 


Agentti Griever: Ebaysta saa sitten ihan mitä tahansa.


 


EsaMakija korjaa kravattiaan ja ottaa naamalleen tuskaisen tavaramerkki-ilmeensä.


 


Agentti EsaMakija: He eivät ole vielä ulkona.


 


Pelottava pahismusiikki soi taustalla.


 


Korson alapuolella sijaitsevassa maanalaisessa betoniluolassa puhelin alkaa soida. Kulunut, toimintakelvoton puhelin. Lähistöllä Deeku-dasb00t naukkailee konsolinkiillotusaineita, uskomatta näkemäänsä. Kiireestä kantapäähän tyylikästä porukkaa lappaa hänen kotikonnuilleen --


 


Luckyman-Neo, Mahakas-Trinity, Morpheus-Hawk, Eddie Murphy mauttomine viiksineen.


 


Onnimanni meinaa vastata fooniin, mutta Haukka tyrkkää hänet sivuun.


 


Morpheus-Hawk: Naiset ensin!


 


Toni Hawk vastaa puhelimeen ja Morpheus katoaa muiden näkyviltä. Puhelin roikkuu johdostaan. Neo laittaa sen takaisin paikoilleen.


 


Taas alkaa soida. Ring, ring, ring. Kuin pahimmasta painajaisesta.


 


Mahakas poimii luurin. Luckyman tuijottaa häntä perverssillä tavalla.


 


Luckyman: Haluan suudella sinua.


 


Olli-san hymyilee kadotessaan Konsoliportaalista.


 


Tämän eroottisen kohtauksen aikana dasb00t on jo ehtinyt muuttua Agentiksi. EsaMakijaksi. Tappajaksi. Mieheksi.


 


Agentti EsaMakija: And now, Mr. Bond, you will die!


 


Mahakas miettii hetken pakoa, mutta tajuaa sitten, että tämä taistelu on käytävä. Ruudun ylälaidaan ilmestyy kaksi energiapalkkia. Sininen ja punainen. Trinity ja Pukumies.


 


Olli nappaa povitaskustaan valomiekan. Aidon Kukunorista ostetun sinisenä hehkuvan muovikopion.



EsaMakija tekee samoin. Hänen valosapelinsa on punainen.


 


Alkaa eeppinen kaksintaistelu. Star Wars -kopiomiekat heiluvat tiuhaan tahtiin BULLET TIME -efektin siivittelemänä. Lyhyen mättämisen jälkeen molemmat ottavat pienen hengähdystauon. Kummassakaan ei ole naarmun naarmua. Molempien ruumis on yhtä täydellinen kuin Lara Croftin Nude Raiderissa.


 


Agentti EsaMakija: Come with me and together we will rule the galaxy as father and son!


 


Miekat viuhuvat. Tätä täydellisyyttä katsellessa tulee jostain syystä mieleen Duke Nukem 64, Turok: The Dinosaur Hunter ja Army Men RTS, nuo uskoman pelisuunnittelun ilmentymät.


 


Agentti EsaMakija: Et voi voittaa.


 


Mahakas: Olen jo voittanut.


 


Valomiekat rikkoutuvat. Helkutin muovikopiot. Miehet siirtyvät nyrkkeihin. Molempien energiapalkit ovat kuluneet suurin piirtein puolilleen.


 


Miehisen vääntöpyörimisen jälkeen molemmat päätyvät junaradalle. Kyllä, laittomalla maanalaiskasinolla on oma junarata. Sitä pitkin pienet kääpiöt tuovat jouluisin iloa ja rakkautta koko maailman. Wiii.


 


Nebu-aluksen kannella Tank, Morpheus ja Trinity voivat vain katsella kauhusta kankeana. Fiilis on likipitäen identtinen, kun ensimmäinen Metal Gear Solid 3: Maailman Paskin Lisänimi -traileri putkahti ilmoille. Monttu aukki.


 


Juna lähestyy vääjäämättä. Kuin kuolema. Kuin 3DO:n henkiinherääminen.


 


EsaMakija saa Luckymanin otteeseensa ja pitää tätä paikoillaan kiskoilla. Junan töötti kuulostaa Kotijäätelöauton tunnarilta.


 


Agentti EsaMakija: Kuuletko tuon äänen? Se on väistämättömyyden ääni.


 


Mahakas: Mitä? Joko joku viimeinkin huomasi miten huono peli Halo on?


 


Agentti EsaMakija: Kyseessä on kuolemasi ääni. Hyvästi, herra Anderson.


 


Neo ei ole vielä valmis kuolemaan. Ei ennen kuin hänelle selviää miten Shawn Michaelsille kävi WWE:n mestaruusottelussa.


 


Ponnistaen epäuskottavasti Olli-san sinkoaa kaksikon suoraan juna-aseman kattoon. Sieltä hän hyppää takaperinvoltilla pois kiskoilta. Mieshän on yhtä notkea kuin Wesley Snipes, tuo mustien miesten Steven Seagal.


 


Agentti EsaMakija putoaa takaisin junaradalle. Kääpiöiden ohjastama suklaajuna vyöryy hänen ylitseen.


 


Neo kääntyy ja juoksee kohti rullaportaita. Junan pysähtyessä viimeisen vaunun ovi aukeaa. Sisältä tulee Agentti EsaMakija, koskemattomana.


 


Nebu-paatilla Morpheus silmäilee aluksen itsetuhoavainta. Tutkassa näkyy miljoonia Controller S -ohjaimia. Ne lähestyvät hetki hetkeltä. Itsetuhoavaimen kääntäminen laukaisisi valtavan sähköimpulssin, joka sammuttaisi kaikki sähkölaitteet miljardin kilometrin säteellä. Vähintään.


 


Konsoliportaalissa valtava takaa-ajo on alkanut. EsaMakija on kutsunut headsetillä avukseen Grieverin ja Guardian Viperin. Ilmeettömästi he juoksevat Neon perässä, aurinkolasit siististi päälaella.


 


Kuin todellinen sankari, Neo nousee ylös kadulle ja nappaa ohikulkevalta mummolta kädestä Siemens-matkapuhelimen (in your face, Nokia). Tällä hän pirauttaa Tankille ja kumppaneille.


 


Luckyman: Tarvitsen poistumistien ja nopeasti!


 


Pepto: Tuolla naamalla tarvitset lähinnä plastiikkakirurgista leikkausta. Mutta Kovoksen ja Klubasin kulmalla on poistumistie. Kyseessä on hotelli. Huone on 303. Ja Kyseessähän on vain sattumalta sama hotellihuone kuin Silent Hill 2:ssa.


 


Neo juoksee niin kovaa, että hänen lihaksensa pumppaavat akkuhappua. Hänen lihaksinen, hikinen ruumiinsa houkuttelee varmasti ainakin tietynlaista kohdeyleisöä.


 


Onnimannin harjoitellessa cooperin testiä todellisessa maailmassa Controller S -ohjaimet ovat jo avanneet tulen. Nebu-purkki tärisee räjähdysten voimasta.


 


Pepto: Laitan puhelimen hälyttämään.


 


Morpheus-Hawk: Kiva kun kerroit meille tämän. Anna mennä jo!


 


Neo pääsee hädin tuskin päämääräänsä. Ainoastaan Agentti Guardian Viperin varjo tuntuu seuraavan häntä. Luckyman loikkaa jo kauan sitten sulkeutuneet hotellin palotikkaisiin ja kiipeää ylös. GeeVee ottaa esiin pistoolinsa ja ampuu, osumatta. Miehen osumatarkkuus on samaa luokkaa James Bond -pahisten kanssa.


 


Luotien viuhuessa perässään Neo hyppää kolmannen kerroksen ikkunasta sisään. Hän kuulee puhelimen soivan, mutta pelkää hetken tämän pirinän kuuluvan vain hänen sydämestään, joka meinaa pakahtua miehen ajatellessa Revolver Ocelotia alasti suihkussa.


 


Huoneen numerot ovissa viuhahtavat ohi.. 310, 309...


 


Nebucadnezzarilla Morpheus-Hawk vetää vetskarin auki ja nappaa esiin isoimman aseen kaikista. Controller S -ohjainten laserit leikkaavat jo aluksen runkoa.


 


Mahakas: Missä ihmeessä hän viipyy?


 


Tank: Hän tulee kyllä.


 


Morpheus-Hawk: Tuleeko hän ennemmin kuin Getaway 2? Toivoa nimittäin sopisi, sillä ko. peli on E3-messujen parhaimmistoa vielä kymmenenkin vuoden kuluttua.


 


Neo kuulee puhelimen soivan lähistöllä. 306, 305..


 


Agentti Guardian Viper kiipeää juuri paloportaiden ikkunasta kolmanteen kerrokseen, kun Neo pääsee ovelle 303. Hän ottaa kädellä kiinni kahvasta, mutta huomaa pian tuijottavansa suoraan Fusion Frenzy -pelin kotelon reunaan.


 


Neo jähmettyy paikoilleen, kun huomaa koteloa pitelevän käden. Se kuuluu Agentti EsaMakijalle.


 


Hetkeäkään epäröimättä EsaMakija avaa kotelon. Tämän "juhlapelin" kauheus on liikaa kenelle tahansa. Luckymanin ruumis sätkii hallitsemattomasti taaksepäin kuin Army Meni:iä pelatessa. Lopulta hän kaatuu elottamana maahan.


 


Trinity kiljaisee möreästi, kun Luckymanin sairaalatyyppisen monitorin elinviiva alkaa menemään suoraan.


 


Agentti EsaMakija hymyilee.


 


Agentti EsaMakija: Tarkistakaa hänet.


 


Griever kyyristyy hänen vierelleen ja kokeilee elonmerkkejä arvelluttavistakin paikoista.


 


Agentti Griever: Hän on mennyttä.


 


Fusion Frenzy tepsii joka kerta.


 


Agentti EsaMakija: Sanoinhan minä, että et voi voittaa.


 


Agentit tekevät lähtöä astellen kohti käytävän päässä olevaa, kummallista kyllä, yhä toimivaa hissiä.


 


Nebu-paatilla toivo alkaa olla jo menetetty. Pian ohjaimet ovat jo sisällä. Morpheus-Hawk roiskii pyssyllään ympäriinsä pidätellen ilkeitä ohjaimia vielä hetken.


 


Trinity, valkosipulikyyneleet silmissään, kyykistyy Neon ruumiin äärelle.


 


Mahakas: Olet yhä täällä. Minä pidän sinusta kiinni, Neo. En päästä sinua pois. Kuulitko? En päästä sinua pois!


 


Ollin äänessä kaikuu lievästi huolestuttava homoeroottinen äänensävy. Kuulen jo mielessäni sensuroijien sanat - 'Rated "R" for retarded'.


 


Mahakas käyttää viimeisen keinonsa. Hän sulkee kyynelten tahrimat silmänsä, kumartuu yhä syvemmälle ja suutelee Luckymania kiihkeästi. Kipinät lentelevät taustalla, kun nämä kaksi miestä vaihtavat sylkinesteitä.


 


Onnimannin silmät avautuvat. Tämä on ihme. Hän on elossa rakkauden voimasta.


 


Neo nousee hiljalleen ylös. Käytävän päähän päässeet Agentit kääntyvät ja ilmekään värähtämättä nämä käyvät myllyttämään pistooleillaan. Lippaat tyhjenevät ja luodit lentävät kohti Valittua.


 


Neo nostaa keskisormensa ylös. Luodit pysähtyvät paikalleen juuri ennen osumaansa, ja tippuvat sitten maahan Luckymanin jalkojen juureen.


 


Agentti EsaMakija ottaa taas sen tuskaisen ilmeen, nappaa Fuzion Frenzy -kotelon ja käy hyökkäykseen. Tällä kertaa siitä ei kuitenkaan ole apua, koska Luckyman tekee vastahyökkäyksenä shoryukenin. Valtava sininen tulipallo räjäyttää kuolemattomaksi luullun EsaMakijan palasiksi.


 


Puhelin soi edelleen. Agentit Griever ja Guardian Viper lähtevät pakosalle ja Luckyman sukeltaa puhelimen ääreen. Tämä vastaa siihen.


 


Kalle Laakso: Onko Korson skeittikauppa? Haluisin tilata uuden skedelaudan, kun vanha hajos, koska niiq oltii juomassa pussikaljaa ja se meni niiq halki. Ai nii, ja kartsa röökii. Punasta Malluu. Ei mitään maitolightmerkkii.


 


Neo huomaa olevansa väärässä huoneessa. Hän lyö Korson Ruoskalle luurin korvaan, menee vastapäiseen huoneeseen ja vastaa oikeaan puheluun. Hän katoaa Konsoliportaalista.


 


Samassa Morpheus-Hawk kääntää itsetuhoavainta. Valtava sähköimpulssi sammuttaa valtavat Xbox-ohjaimet. Pimeydessä, vain vapaat pelaajat ovat enää elossa.


 


Mahakas: Neo...?


 


Luckyman avaa silmänsä. Hän kohottaa kätensä ja koskettaa Mahakkaan poskea. Kyyneleet valuvat hänen silmistään, kun Onnimanni suutelee Mahakasta. Tämä hetki tuntuu kestävän ikuisesti.


 


Ruutu sumenee tummaksi.


 


Näytöllä alkaa pyöriä Xboxin ohjelmointikoodia. Pieni laatikossa, jossa lukee 'system failure', ilmestyy ruudulle. Tämähän on tuttu näky kaikille Xboxia pelanneille.


 


Neon möreän maskuliinen ääni täyttää ilmatilan.


 


Luckyman: Tiedän, että olette siellä. Voin tuntea läsnäolonne. Tiedän, että olette peloissanne. Pelkäätte meitä ja muutosta. Epäröitte kokeilla muita konsoleita. En tiedä tulevaisuudesta. Siitä, kuka lopulta voittaa konsolisodan. En tullut kertomaan, miten tämä päättyy. Tulin kertomaan, miten pelivallankumous todella alkaa. Aion sulkea tämän puhelimen ja näyttää ihmisille sen, mitä ette halua heidän näkevän. Näytän heille maailman ilman Xboxia. Maailman ilman monopolia, mielenhallintaa ja huonoja pelejä. Maailman, missä kaikkien on mahdollista luoda uusi Army Men. Se, mitä sitten tapahtuu, on kiinni teistä.


 


Neo sulkee puhelimen astuessaan ulos puhelinkopista, josta hän välitti tämän tilityksen. Ulkoilmaan päästyään hän asettaa aurinkolasit päähänsä, katselee ympärilleen ja lähtee lentoon pitkin taivaita.


 


TEH LOSE. TEH WIN.


 


THE END.


 


Written, directed, procuded, photographed, designed and edited by Esa Mäkijärvi


Original Story by the Wachowski brothers


 


Cast (not in the order of appearance):


 


Neo / Mr. Anderson - Luckyman / Onnimanni


Morpheus - Toni "Unreal-Hawk" Salonen


Trinity - Mahakas / Olli-san


Agentti EsaMakija - Esa Mäkijärvi


Agentti Guardian Viper - Guardian Viper


Agentti Griever - Griever


CypherSoul - Petturi-Lastsoul


Tank - Pepto


Oraakkeli - XShava


Oraakkelin papitar - Vahe


Mouse - Dmz


Switch - Kaba


Gizmo - Pacdam


Superjuopponarkkari - Drizl


Johtaja Shaban - Shaban of Kaso


Lusikkapoika - Liquit


Ylilihava poliisi #1 -  Kuumies


Ylilihava poliisi #2 -  Little Girl


Ylilihava poliisi #3 - Tonppa


Ylilihava poliisi #4 - Viller


Randompoliisi - FromFinland


Randommummo - Oliver


Luutnantti - Pimeys


FedEx-nörtti - Cyani


Deeku - Dasb00t


 


Muille tarinassa esiintyville ja mahdollisesti unohtuneille hahmoille kunniamaininta.


 


A Konsolifin presentation.


 


Tämä tarina kirjoitettiin kesän 2003 ja kesän 2004 välisenä aikana. Se julkaistiin CubeFINissä elokuun ja joulukuun välisenä aikana armon vuonna 2004.


 


< Osat IX-XIII ::

Kirjaudu kommentoidaksesi