Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Halo 3

Henkilökohtaisesti odottelin Halo 3:a rauhallisin mielin. Tiesin Bungien tuottavan laatua. Saatoin silloin tällöin innostua hieman hypettymään ja hypettämään, mutta en koskaan tullut kovinkaan kärsimättömäksi pelin odotuksen suhteen.

Halo 3 on trilogian päätösosa. Tarinassa riittää käänteitä ja eeppisiä kohtia, mutta lopetus jättää jälleen paljon kysymyksiä avoimiksi. Kampanjatila on uskomattoman kovaa hupia yhteistyössä parin kaverin kanssa, oikealla vaikeustasolla ja sopivien kallojen kanssa. Räjähdyksiä, eeppisiä tilanteita ja huikeita tempauksia ei varmasti tällöin puutu. Suunnittelultaan Halo 3 palaa monella tavalla kohti ykkösosaa, vaikka pelimoottori ja visuaalisuus muistuttavatkin kakkosesta. Kampanja on yksinkertaisesti edellistä hauskempi kaikin puolin. Ainoastaan pari viimeistä kenttää onnistuvat pettämään, mutta uusilla pelikerroilla niistäkin saa revittyä enemmän hupia irti kavereiden kanssa.

Moninpeli on sekin edeltäjiensä sekoitus. Aseita on lisätty, erikoistarvikkeet ja irtirevittävät tykit puolestaan ovat kokonaan uusia. Kokonaisuus on mukava paketti uutta ja vanhaa. Suurimmaksi valituksenaiheeksi nousevat huonot pieni- ja keskikokoiset kentät. Myös ruudunpäivitys olisi kaivannut kohennusta. Forge ja Teatteri pelastavat kuitenkin paljon. Omien luomustensa tekeminen ja jakaminen on tehty erinomaisen helpoksi, ja tällaiset ominaisuudet ovat omiaan pidentämään pelin elinikää ja lisäämään yhteisön panostusta.

Halo 3 on erinomainen peli, josta selkeästi parhaiten nauttivat fanit. Tuttu suunnittelu, tutut kuviot, kampanjaan kätketyt salaisuudet, tuttu moninpeli ja kampanjaan kätketyt viittaukset muihin Halo-teoksiin aukeavat parhaiten universumiin ja pelisarjaan paneutunueille. Muille peli tarjonnee keskivertoa paremman räiskintäpelin hyvillä ominaisuuksilla höystettynä.

Kirjaudu kommentoidaksesi