Kun ensimmäisen kerran lykkäsin Super Mario Galaxyn pelilevyn joululahjapaketista paljastuneen Wiin sisuksiin ja painoin käynnistä-nappia, osasin odottaa vain ja ainoastaan erinomaista tekelettä. Mario huusi pelinsä nimen suorastaan huvittavan pirteällä äänellä ja minä puristin Wii-ohjaimia innokkaasti käsissäni, valmiina ottamaan selvää täyttäisikö putkimiehen uusin puoliakaan sille asetetuista odotuksista, vai jäisikö se niin monen muun pitkään ja hartaasti varrotun pelin tapaan pieneksi pettymykseksi.
Ja niin siinä sitten kävi, etten joulupyhinä enkä niiden jälkeenkään juuri muuta ehtinyt pelata. Tuijotin silmät lumoutuneena putkitelkkarin kuperan lasin läpi Marion ihmeellistä maailmaa ja lepyytin korviani kaikin puolin sulosointuisen musiikin parissa painellen samalla näppäimiä sellaisella vimmalla, johon en uskonut ensimmäisten kokemuksieni Sonyn Playstation-konsolin, ja sen lumoavan pelikirjaston parissa, jälkeen saavuttavani. Pian tajusin, ettei kyse suinkaan ollut siitä, etteikö minulla olisi ollut aikaa pelata muita työn alla olleita pelejä. Kyse oli ainoastaan siitä, etten minä halunnut kuluttaa aikaani mihinkään muuhun.
Niinpä. Ei sitä vaan käy kiistäminen, että kaltaiselleni tasohyppelyiden suurkuluttajalle ja ikirakastajalle Super Mario Galaxyn pelaaminen lähenteli parhaimmillaan henkistä orgasmia. Joka ikinen asia, aina pähkähullusta kenttäsuunnittelusta hieman uudenlaiseen pelattavuuteen, natsaa kohdalleen ja kaikki mitä olin kuvitellut pelistä löytyvän, oli siellä paikallaan. Ja lisäksi niin paljon enemmän. Hillitön määrä erilaisia ja äärimmäisen kekseliäitä power-uppeja, aimo läjä loisteliaita sovituksia klassisista Mario-biiseistä, juuri sopiva annos nostalgiaa ja viittauksia aiempiin sarjan peleihin, täysin vertaansa vailla oleva tasosuunnittelu... kaikki löytyi. Ja juuri kun luuli nähneensä kaiken, istutti peli eteen vielä muutaman erinomaisesti suunnittellun galaxin ja pari todella kekseliästä tehtävää. Mikään ei tuntunut riittävän kehittäjille ja peli onnistui yllättämään vielä senkin jälkeen, kun luuli keränneensä kaikki mahdolliset tähdet ja kolunneensa jokaisen paikan vielä yhden salaisuuden toivossa.
Super Mario Galaxy on merkkipaalu videopelien historiassa. Se tekee paljon, mutta kaiken minkä se tekee, se todellakin tekee oikein. Jokainen sen parissa vietetty hetki jää mieleen ainoastaan posiitiivisessa mielessä ja peli yksinään tuntuu riittävän perusteluksi Nintendon uusimman konsolin hankkimiseen. Super Mario Galaxy ei ehkä ole aivan täydellinen teos; se on ehdottomasti liian helppo ja ehkä turhankin suoraviivainen, mutta toisaalta mikään näistä pienistä virheistä ei jää kolkuttelemaan takaraivoon vaan peli tuntuu alusta loppuun asti viimeistellyltä ja ennen kaikkea äärimmäisen viihdyttävältä kokemukselta. Ensimmäistä kertaa peliharrastukseni aikana mietin, miten ne aikovat ylittää tämän (how are they gonna top this?). Kun temmellyskenttänä kerran on ollut koko avaruus, tuntuu melkeinpä mikä tahansa muu ympäristö pieneltä, vaisulta ja askeleelta taaksepäin.
