Kaksi vuotta ensimmäisen Unchartedin jälkeen Nathan Drake on jälleen palannut näyttämään Indiana Jonesille ja Lara Croftille, miten niitä aarteita oikein metsästetään ja samalla pistetään jokusen sataa aseistettua miestä lakoon. Tosifaneille odotus on ollut pitkä, mutta onko pitkäpinnaisuus palkittu?

Show me the way to Samb.. Shamb.. Shangri-La

Nate on jälleen kerran tiukan paikan edessä jo heti alkumetreillä, ja pelin mieltäylentävän intensiivisen alun jälkeen pelaaja saa aloittaa osittain takautumien muodossa esitetyn matkansa Marco Polon jalanjäljissä kohti Shambhalaa, aasialaisten tarujen ihmemaata. Apuna matkassaan Natella on kaksi muuta varkauden jaloon taitoon perehtynyttä henkilöä, Harry Flynn ja Chloe Frazer, unohtamatta tietenkään trailereissakin nähtyjä vanhoja tuttavuuksia. Pahisten virkaa hoitaa serbialainen sotarikollinen verenhimoisen armeijansa kanssa. Näistä asetelmista alkaa matka Istanbulista Borneoon, ja sieltä eteenpäin toinen toistaan upeammissa maisemissa.

Good, bad.. I’m the guy with the gun

Kahden vuoden aikana Nate on oppinut uusia taitoja, joita päästään harjoittelemaan heti alkupuolella. Sam Fisher ja Solid Snake –koulukunta saa hihkua riemusta päästessään hiippailemaan ja pistämään porukkaa äänettömästi lakoon stealth-hyökkäyksillä, oli kyseessä sitten tajunvetäminen kankaalle hipsimällä selän taakse tai kiskaisemalla pahaa-aavistamaton viholainen kaiteen yli. Stealth-aspekti toimii hyvin, ja sen avulla voi selvitä monesta tulitaistelusta huomattavasti helpommin, kun aseidenpauke ei hälytä paikalle laumaa tappavasti aseistettuja sotilaita. Käsirysy on muutenkin kokenut hieman uudistusta, vaikka se koostuukin pitkälti neliöllä iskemisestä ja counter-liikkeiden tekemisestä kolmiolla.

Kun on tarve siirtyä lyijyä sylkevien apuvälineiden käyttöön, Naten käytössä on ensimmäisestä osasta tutun arsenaalin ohessa myös pari uutta yllätystä, joista pääsee nauttimaan myöhemmässä vaiheessa peliä. Mukana voi kantaa käsiasetta, kahden käden asetta tyyliin AK-47, ja kranaatteja. Asevalikoimalle on melkoisesti käyttöä, sillä toimintaosuuksia pelistä löytyy ja paljon; valitettavasti ehkäpä liiankin paljon, sillä suhteessa ongelmanratkonta on jatko-osassa jätetty taka-alalle ja toimintaosuuksien välinen aika kulutetaan yleensä kiipeilemällä ympäriinsä sopivaa jatkoreittiä etsiessä. Ongelmanratkaisu on muutenkin tehty hitusen liian helpoksi, ratkaisut kun on ystävällisesti kirjattu suoraan Naten päiväkirjaan.

Toimintaosuudet eivät missään vaiheessa tunnu puuduttavalta pakkopullalta, kiitos kohtalaisen laajojen ympäristöjen, joissa temmeltää ja vihollista lakoon kellistää. Kapeita putkia löytyy, mutta yleisesti taistelutannerta ja varaa taktikoinnille on riittävästi. Toiminta koostuu edelleen sopivien suojapaikkojen välillä poukkoilusta ja pahisten eliminoinnista, mutta nyt uutena liikkeenä Nate voi roikkuessaan käyttää käsiasetta ja heittää kranaatteja. Useimmissa skenaarioissa on myös reilusti korkeuseroja, jonka ansiosta erilaisten lähestymis- ja asekombinaatioiden kokeileminen on sekä palkitsevaa että hauskaa.

Suurimman osan pelistä mukana kulkee myös vähintään yksi tietokonehahmo, joka auttaa taisteluissa ja reittien selvittämisissä. Ajatus kuulostaa pelottavalta, mutta itse asiassa toimii todella hyvin. Partneri antaa tulitaisteluissa suojatulta ja kiinnittää usein huomion itseensä antaen pelaajalle mahdollisuuden yrittää päästä vihollisen selustaan. Normal-vaikeustasolla koneen hahmot eivät kuitenkaan vaikuttaneet kuolevan mitenkään, vaikka vihollinen heittäisi nenän eteen kranaattia jatkuvalla syötöllä. Vain kerran pelin aikana meno tyssäsi siihen, että partneri heitti lusikan nurkkaan.

Beauty and simplicity

Pelin kontrollit ovat äärimmäisen helpot oppia ja tottelevat miltei mukisematta. Liikkuminen hoidetaan perinteisesti tattien avulla, tähtääminen ja ampumistoiminnot hartianäppäimillä, aseidenvaihto D-padilla ja muut napit on omistettu meleetaisteluun, suojautumiseen ja loikkimiseen. Helppoa ja kätevää, vain harvoin tulee vastaan hetkiä jolloin Nate ei mene suojan taakse juuri niin kuin olit mielessäsi kuvitellut.

Jo ensimmäisistä trailereista ja pelikuvista sai grafiikkafriikki kuolaa suupieliinsä, mutta nuo pienet maistiaiset eivät tee oikeutta kokonaisuudelle. Itse peli on häikäisevän kaunista katseltavaa aina pienintä yksityiskohtaa myöten. Usein huomasi jäävänsä pällistelemään ympärillä olevia maisemia ja kaukaisuudessa siintäviä rakennuksia, jotka paikoin lähentelevät fotorealismia. Hahmot ovat todella elävästi animoituja, ympäristöt pikkutarkkoja ja varsinkin valaistustehosteet upeita. Välivideoissa on sekä vanhojen seikkailuelokuvien että Hollywoodin kassamagneettien henkeä, ja ne ovat tyylillä tehtyjä.

Äänipuoli on samaten lähes uskonnollinen kokemus. Ääninäyttelijät sopivat rooleihinsa kuin nakutettu, ja kirsikkana kakun päällä heittävät paikoin todella hyvää läppää, joka keventää tunnelmaa sopivasti eikä ota itseään liian vakavasti. Toimintakohtausten iskiessä päälle DD/DTS -ääniraidan ansiosta jokaisen kanavan täydeltä tulee jytinää ja pauketta. Auraalisen nautinnon kruunaa hieno musiikki, jossa yhdistyy hyvän toimintaelokuvan intensiteetti ja aasialaiset sävyt.

Verkkopelin sietämätön keveys

Yksinpeli tarjoaa tasosta riippuen pelattavaa 10-15 tunniksi, mutta ilo ei vielä siihen lopu. Tarjolla on useita moninpelimoodeja, joita en valitettavasti saanut paljoa testattua yhteysongelmien vuoksi. Perinteisten deathmatch-otteluiden lisäksi mukana on addiktoiva co-op –moodi, jossa joko suoritetaan kolmen hengen porukassa tehtäviä tai yritetään yksinkertaisesti selviytyä hengissä hyökkääviä vihollisaaltoja vastaan. Moninpeli palkitsee pelaajaa rahalla, jonka voi kaupassa vaihtaa erilaisiin jo muistakin peleistä tuttuihin ”perkkeihin”.

Huolimatta moninpelin pienistä ongelmista Uncharted 2 on luultavasti vuoden 2009 paras peli. Tämän lähemmäs ei allekirjoittanut ole päässyt elokuvamaista kerrontaa, jossa oikeasti on jopa pelattavaa puuduttavien ”paina oikeaa nappia nyt” –kohtausten sijaan. Erittäin suositeltava hankinta jokaiselle toimintapelien ystävälle.