Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Angry Birds (PSN)

Nyt jos koskaan on hyvä hetki tutustua suomalaiseen Angry Birdsiin. Meillä ja maailmalla mainetta niittänyt peli aloitti voittokulkunsa kännyköiden ruuduilta, mutta nyt se on saatavilla jo Pleikkarillekin.

Angry Birdsin idea on petollisen yksinkertainen: pelaajan pitää ampua isolla ritsalla kohti häijyjä possuja, jotka ovat kähveltäneet vihaisten lintujen munat. Ritsan ammuksina toimivat linnut itse ja niillä kaikilla on käytössä erilainen jekku possujen kukistamiseksi. Esimerkiksi keltainen lintu osaa tehdä hurjan syöksyn ja sininen lintu jakautuu lintuparveksi.

Lintujen linkoaminen toimii melkein yhtä hyvin pleikkariohjaimella kuin kosketusnäytölläkin. Ohjainsauvallalla viritetään ritsa ja pähkäillään osuisiko possuihin paremmin laakapallolla vai korkealla kaarella.

Angry Birds on ihanteellinen taukopeli, sillä yhden kentän hoitelee parhaimmillaan parissa sekunnissa. Kännykkäversioon verrattuna PS3-käännös tuntuu kumman kankealta ja jää toisinaan jumiin, mutta muuten ajaa kyllä asiansa. Se on myös yhtä koukuttava kuin esikuvansa, sillä parin sekunnin mittaisista pätkistä muodostuu helposti monen tunnin mittainen pelisessio.

Kirjaudu kommentoidaksesi