Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Tony Hawk's Pro Skater 3

Haukka on palaamassa kesällä juurilleen uuden Tony Hawk's Pro Skater HD pelin myötä. Onkin siis hyvä aika kirjoitella tuntemuksia allekirjoittaneen mielestä sarjan parhaasta osasta, Tony Hawk's Pro Skater 3:sta.

Tony Hawk Pro Skater -pelisarja on aina edustanut skeittpelien parhaimmistoa. Suurin syy lienee tosin kilpailun puute mutta se siitä. Kymmenien temppujen combot, kaverin nöyryyttäminen kaksinpelissä ja mainio pelattavuus ovat tämän arcademaisen skeittipelin parhaat puolet. Peli on hauska ja siihen on helppo päästä sisään jonka takia se soveltuu myös niille jotka eivät rullalautailusta juuri perusta.

Helppo oppia mutta vaikea hallita. Tylsä klisee pitää hyvin paikkansa myös Pro Skater 3:n kohdalla. Perustemput oppii helposti mutta entä sitten kun se ei enään riitä? Siintä päästääkin yksinpeliin. Yksinpeli on very good. Tasot vaikenevat ja aina uudella tasolla saadaan entistä vaikeampia tehtäviä. Esimerkiksi ensimmäisissä kentissä riittää kun saa kerättyä n. 100 tuhatta pistettä mutta loppupuolen kentissä pitäisi kerätä pisteitä puoli miljoonaa. Ja aikaraja pysyy tietenkin samana, kaksi minuuttia. Tämä pakottaa pelaajan opettelemaan hurjia comboja; rampilta rampille, raiteelta raiteelle, katolta katolle ja kaikkea näitä sekaisin ja joka väliin vähän "manualia" ja "reverttiä" maustettuna paljon paljon kaikella muulla mitä nyt ympäristöstä löytyy ja mihin pystyy lautansa tunkemaan.

Kaksinpelissä aika kuluu kuin siivillä. Yhtäkin kenttää jaksaa veivata yhä uudestaan ja uudestaan. Sen takaavat erilaiset pelimuodot, joita on kuusi. Näistä neljä on täyttä rautaa (Trick Attack, Horse, Graffiti, King of the Hill) mutta kaksi, Freeride ja Slap, ovat enemmän tai vähemmän tylsempiä varsinkin Slap tuntuu turhalta täytteeltä.

Tony Hawk's Pro Skater 3:sta löytyy kiitettävä määrä erilaisia kenttiä ja lisäksi kenttäeditori. Hahmokatras on kirjava, sisältäen useita rullalautailun ammattilaisia ja näiden lisäksi bonuksena pelistä löytyy kourallinen erikoisempia hahmoja mm. Wolverine ja Darth Maul. Tottakai myös hahmoeditori on mukana.

Musiikki on ollut aina suuressa osassa THPS -sarjaa. Myös kolmannessa osassa. Soundtrack on loistava ja ainakin omalla kohdallani biisit kuten: Motörhead - Ace of Spades, Ramones - Blitzkrieg Bop (Hey, ho, let's go) ovat juurikin THPS3:sen takia nousseet sinne "legendaaristen" hittien joukkoon. Myös esim. Xzibit - Paparazzi on jäänyt hyvin mieleen.

Kokonaisuutena Tony Hawk's Pro Skater 3 on yksi parhaimmista peleistä mitä olen pelannut. Hauska, pitkäikäinen, haastava, loistava kaksinpeli. Mitä muuta peliltä voisi toivoa?

Kirjaudu kommentoidaksesi