MotorStormissa pari mälliä kisan alkupuolella ei vielä tuhoa menestymismahdollisuuksia. Yksinpelissä määrätty rata kierretään lähes aina kolme kertaa, joten pari ensimmäistä kierrosta on mahdollista käyttää parhaiden ajolinjojen etsintään. Vasta kolmannella kierroksella on aika pistää kaikki peliin.

Kisailun erikoisuus on monipuolinen ajoneuvovalikoima, jota tuetaan monisäikeisillä radoilla. On tärkeää oppia tunnistamaan oman ajokkinsa vahvuudet ja tekemään reittivalinnat niiden mukaan. Rekka esimerkiksi kulkee tasaisesti mutaisellakin pinnalla, mutta mönkijät ja prätkät on syytä pitää kivipohjaisilla kallionrinteillä. Ralliauto puolestaan on nopea, mutta ei pärjää epätasaisella pinnalla yhtä hyvin kuin maasturi tai rantakirppu.

Kun sijoista kamppailee peräti 15 ajoneuvoa useassa eri tasossa, on meininki sen mukaista. Kolhuilta, nyrkin heristelyltä ja vahingonilolta ei voi välttyä. MotorStorm on varmasti yksi sykähdyttävimmistä ajopelikokemuksista tällä hetkellä, sillä romua ja epäonnisia kuljettajia hyppii silmille pahimmillaan joka suunnasta. Tekoäly osaa pistää kampoihin lähes inhimillisellä asenteella. Virheitä pelkäämättömät bittiaivot kurvailevat ilahduttavan rempseästi, mutta paikoin kuminauhamainen toiminta syö vastustajien uskottavuutta.

Romua, rallia ja musiikkia

FlatOutin kotoisat metsämaisemat vaihtuvat MotorStormissa Monument Valleyn jylhiin, punertaviin kallioihin. Ratatarjonta ulottuu kivisiltä rinteiltä soliin ja aukealle aavikolle. Vaikka taustoissa ei järin paljon vaihtelua olekaan, ovat radanpinnat sen verran yksityiskohtaisia, ettei ajaminen käy heti puuduttavaksi. Pelaaja joutuu jatkuvasti skarppaamaan, jottei ajokki sinkoutuisi pompusta päin kiviä tai ajautuisi railoon. Heikommalla rupeaa jo leuka väpättämään, kun syöksytään alas röykkyistä rinnettä menopeli vain nipin napin kuskinsa hallinnassa.

Kisoissa on mahdollista käyttää lisävauhtia antavaa buustia, jota rajoittaa vain moottorin lämpötila. Tiukimmat taistelut saattavat päättyä loppusuoran kiihdytykseen, jossa kilpakumppanit räjäyttävät ajokkinsa maaliviivan yli, mutta kesken kisan konettaan on hyvä jäähdytellä sopivin väliajoin. Ajamisen meininki välittyy parhaiten konepeltinäkymästä, jossa pelaaja tuntee jokaisen töyssyn ja vakuuttavien pölypilvien silmiä kirvelevän vaikutuksen. Samalla kuitenkin menettää paljon oleellista kuvainformaatiota oman auton ympäriltä. Rinnalla taistelevia kuljettajia on helpompi seurata lintuperspektiivistä, mutta vauhdintunteen kustannuksella.

Koko pelin taustatekijänä on MotorStorm-festivaali, johon ihmiset kerääntyvät kilpailemaan ja juhlimaan. Harmillisesti festariteema ei näy juuri muualla kuin valikoissa pyörivissä videoissa. Pelkkään romuralliin keskittyminen tuntuu potentiaalin hukkaamiselta, sillä videoissa olisi muun muassa monia minipeli-ideoita. Myöskään ihmismassoja ei ratojen varsilla näy.

Musiikki sen sijaan lunastaa odotukset. Krafty Kutsin Bass Phenomenon, Primal Screamin The 99th Floor ja The Reverend Horton Heatin Big Red Rocket of Love ovat muiden muassa sellaisia kappaleita, jotka pumppaavat bensiiniä suoniin. Tunnetummista artisteista panoksensa antavat Queens of the Stone Age, Nirvana ja Slipknot. Kappalemäärä olisi kuitenkin saanut olla suurempi, sillä parinkymmenen kipaleen ääniraita rupeaa varsin pikaisesti toistamaan itseään.

Pitkiä latausaikoja ja löysähköjä moottorinääniä lukuun ottamatta MotorStorm kelpaa mainiosti PlayStation 3:n esittelyyn. Grafiikka on kiitettävän yksityiskohtaista ja liikkuu jouhevasti. Lisäksi mutaan painuvat renkaanjäljet antavat kivasti elävyyttä radanpintaan, eivätkä kulkupelitkään säily lommoitta.

Kuluu puhki ennen aikojaan

Romurallikuljettajan elämä ei tarjoa erityisemmin vaihtoehtoja eri kisatyyppien muodossa. Peli tarjoaa vain uratilan ja verkkomoninpelin. Uraputki urkenee läpäisemällä kisatapahtumia, jotka sisältävät yleensä muutaman osakilpailun. Samalla avataan käyttöön uusia ajokkeja ja ratoja.

Paperilla kohtuulliselta vaikuttavan pelimuodon todellinen luonne osoittautuu pian kaavamaiseksi puurtamiseksi. Osakilpailuissa pelaajalle määrätään yleensä ajoneuvoluokka – harvoin kulkuneuvon voi valita vapaasti –, minkä jälkeen olisi porhallettava maaliin kolmen nopeimman joukossa. Sijoituksista ei ansaita pisteitä, jotka mahdollistaisivat yhden epäonnistumisen kompensoimisen muiden osakilpailujen voitolla, vaan onnistumista vaaditaan joka kerta. Se paitsi kyseenalaistaa koko kisatapahtumien tarpeellisuuden myös ärsyttää pelaajaa; johto voi vaihtua pirulliseen neljänteen sijaan vaikka viimeisessä mutkassa. Parin epäonnistumisen jälkeen uusintayritys ei enää tunnu erityisen houkuttelevalta.

Pitkäjänteisen uranluonnin kiinnostavuutta vähentää se tosiseikka, että yksinpelissä rupeaa jo ennen puoliväliä esiintymään ratojen ja ajoneuvoyhdistelmien kierrätystä. Vaihtelua yritetään tarjota muuntelemalla kilpailujen vuorokaudenaikoja, mutta se on verrattain pieni lohtu kokonaan uusien ratojen tai pelimuotojen rinnalla.

Verkossa kaahailufestari sitä vastoin lyö kakkosta silmään ja kaasuttaa monen suosikkilistalle. Toisten ihmisten kanssa peliä jaksaa pelata viikkokausia, sillä raakamainen sijoituksista kamppailu on kaveriporukassa yksinkertaisesti hauskaa. Ulkomaalaisessa seurassa esiintyy paikoin kiusallista viivettä, mutta pääasiassa verkkokoodi toimii kuin rasvattu. Kunpa mukana vain olisi ollut vaihtoehtoinen jaetun ruudun moninpeli.

Evolutionin uutuus kompastuu lopulta lanseerauspeleille hyvin tyypilliseen ongelmaan: aikaa ei ole ollut tarpeeksi suurpelin luomiseen. Pelkistetty sisältö syö arvoa kokonaisuudelta, joka kuitenkin pohjimmiltaan on mainiota kaahailuviihdettä. Jämpti pelituntuma ja eri ajoneuvoluokkien onnistunut tasapainotus ovat vankka perusta uudelle sarjalle.