Squaren merkitys Nintendolle

Tämä pääkirjoitus on sen kirjoittajan henkilökohtainen mielipide, eikä se välttämättä edusta NintendoFIN-sivuston virallista kantaa.

Muutama viikko takaperin tullut uutinen, jonka mukaan Squaresoft palaa takaisin tekemään pelejä Nintendon konsoleille, innostutti monet isoihin riemunhuutoihin. Olihan Super Nintendo-ajoilta ja aiemminkin peräisin oleva Squaren ja Nintendon suhde jälleen palautunut takaisin, tai ainakin niin monet hehkuttivat.

Näin sanottiin NintendoFIN:in uutisessa muutama viikko sitten:
"Japanissa ilmestyvä Nihon Keizai Shimbun-sanomalehti vahvisti ensimmäisenä tämän uutispommin toteutumisen. Lisää mielenkiintoa tähän uutiseen lisää se, että Squaren vihaajaksi julkisuudessa leimattu Nintendon johtaja Hiroshi Yamauchi on asettanut Fund Q-nimisen rahaston, jolla rahoitetaan Squaren ja muiden pelitalojen tulevia Nintendon pelikonsoleille tekemisvaiheessa olevia pelejä. Mielenkiintoista tässä rahastossa on kuitenkin se, että Nintendo vaatii sen rahoittamilta pelitaloilta, että heidän pelinsä ovat valmiina vuoden sisällä. Näin myös Squaren pelejä nähdään joko GameCubella ja Game Boy Advancella vuoden sisään."

Kaikki oli siis valmiina. Tämän uutisen pohjalta perustettiin erityinen toistaiseksi Game Designers Studio-nimen alla kulkeva pelitalo Squaren alaisuuteen. GDS:n johtoon nimitettiin Akitoshi Kawazu ja se muodostettiin virallisesti Maaliskuussa.

Tämän uutisen iloisena ottanut pörssi nostatti sekä Squaren että Nintendon osakkeiden hintaa melkoisesti:
"Nintendon osakkeet nousivat 5.6% Maanantaina ¥21080 jeniin ja Squaren osakkeet peräti 15.4% ¥2550 jeniin. Sijoittajat olivat siis selvästi tyytyväisiä molempien yhtiöiden toimiin asian suhteen ja lisää nousua on todeennäköisesti odotettavissa jatkossa."

Markkinat siis ottivat pelaajien lailla todella iloisesti vastaan Squaren todennäköiset pyrkimykset lisätä voittojaan ja sitä seurasikin tämä iloinen ilmoitus:
"Game Designers Studio aikoo valmistaa kaikkiaan 3-4 peliä GameCubelle ja Game Boy Advancelle tämän vuoden puolella. Ensimmäinen vahvistettu peli tulee olemaan Final Fantasy Tactics GBA:lle ja sitä on huhuttu seuraavan GBA/GC-linkkikaapelia käyttävä Final Fantasy Unlimited."

Pelit.fi kuitenkin raportoi myöhemmin, että tunnetusti nykyään osan Squaresta omistava Sony kutsui Nintendon tukemisilmoituksen jälkeen pelitalon johdon hätäkokoontumiseen, jossa Sony ilmoitti jyrkän vastalauseensa yhtiön suunnitteilla oleville mahdollisille GameCube-projekteille. Game Boy Advance-projektit sensijaan Sony tuntui hyväksyvän ilman sen suurempia vastaväitteitä.

Tätä kirjoitettaessa ainoa Squaren Nintendon konsoleille vahvistettu peli on Final Fantasy Tactics, joka ilmestyy vuoden loppuun mennessä Game Boy Advancelle Japanissa. Siitä tulee taatusti aikamoinen menestys, mutta muuten kuin imagonkohottajana Squaresta ei tule olemaan kovin suurta iloa meille Nintendo-faneille.

Kylmä totuus on nimittäin se, että ne kaikkein suurimmat kalat, kuten Final Fantasy X, kuuluvat edelleen Sonyn PlayStation 2:lle eikä niitä tulla koskaan näkemään GameCubella. Myös nettipeliksi tarkoitettu Final Fantasy XI voi jäädä kokonaan haaveeksi Cubelle, jos Nintendo jatkaa nykyisellä linjoillaan internet-strategiansa suhteen.

Game Boy Advancella tullaan varmasti näkemään muutama Final Fantasy-peli, joista seuraavat Tacticsin jälkeen tulevat ehkäpä olemaan jopa käännöksiä paljon kehutuista SNES:in Final Fantasy-roolipeleistä. Itsekin odotan näiden pelien tekoilmoitusta varsin suurella mielenkiinnolla, mutta "Squaren siirtyminen Nintendon tukijaksi" ei todellakaan heilauttanut pelimaailmaa suuntaa tai toiseen ainakaan toistaiseksi. Sony nimittäin omistaa yhä n. 20% Squaresta ja se haluaa pitää tiukasti kiinni kotikonsoleille pitkän aikaan yksinoikeudella ilmestyneistä Square-peleistään. Hetkellisen ilonaiheen Square-kauppa toi ja se tulee varmasti myymään lisää GameCubeja ja Game Boy Advanceja uusien Final Fantasy-pelien toivojille. Vasta pitkässä juoksussa kuitenkin tullaan näkemään, onko Squaren siirtyminen Nintendon leiriin niin suuri asia. Tähän mennessä ei ainakaan siltä näytä.

- Esa Mäkijärvi, webmaster

Kirjaudu kommentoidaksesi