Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Voi, voi kun se on niin väärin

Xbox Livessä on monia asioita, joista tekisi mieli kitistä maailman tappiin asti, koska ongelmat ovat kiusanneet maksavia asiakkaita vuosikaudet eikä niille ole tehty mitään. En kuitenkaan saata käsittää joulunajan pikku katkoksista ja etenkin niistä luvatusta korvauksesta aiheutunutta haloota.

Myönnän, etten osaa tarkalleen sanoa, miten pahoja katkokset olivat – jouluna oli sattumoisin parempaakin tekemistä kuin istua konsolin äärellä –, mutta joidenkin mukaan palvelu estyi muutaman päivän ajan puoliltaöin. Missään vaiheessa Live ei ilmeisesti ollut päivää tai edes puolta yhtäjaksoisesti tavoittamattomissa.

Tästä hyvästä Microsoft on luvannut tarjota ilmaiseksi Live Arcade -peli Undertow'n, joka edustaa palvelun parhaimmistoa tarjoamalla kevyen tarinatilan, yhteistyömoninpelin, joukkuepohjaisen 16 pelaajan verkkomoninpelin ja vieläpä Unreal Engine 3:n grafiikkaa. Pelin normaalihinta on 800 pistettä eli pyöreästi 10 euroa.

Ensiajatukseni korvauksesta oli, että reiluhkosti hyvittävät väliaikaisista ongelmista, mutta eihän se tietenkään monia tyydyttänyt. On se nyt perkele, jos ei peli kelpaa, kun muut korvausvaihtoehdot eivät välttämättä jättäisi käteen muuta kuin pölyä!

Ajatellaan, että Microsoft hyvittäisi rahallisesti täsmälleen sen ajan, minkä Live oli alhaalla – niinhän hyvityksen luulisi toimivan. Pyöristetään ongelma-aika rohkeasti yhteen kokonaiseen viikkoon. Silloin käteen tippuisi melko tarkalleen yksi euro ja kymmenen senttiä (Konsolinetin hinnoin 12 kk:n Live on 58 euroa). En tiedä, miten se Undertow tuohon verrattuna tuntuu ”kuppaiselta hyvitykseltä”, vaikkei peli kaikkein mieluisin olisikaan.

Ainiin, sitten on se ikävän pieni joukko, joka on jo ostanut Undertow'n. Mukaan lukien minä. Pikkulinnut kertovat, että ainakin suuressa maailmassa meille poloisille on varattu toisenlainen korvaus, kunhan rimpauttaa asiakaspalveluun. Itse tosin ajattelin hieman löysätä Liven kuppaista DRM-kahletta ja käyttää hyvitystarjouksen pelilisenssin hankkimiseen myös nykyiselle tunnukselleni.

Kirjaudu kommentoidaksesi