Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Konsolisota vaatii uhrinsa

Xbox 360:n hajoamisprosentti oli kuuma peruna konsolin alkuaikoina. Pahan PlayStationin kannattajat käyttivät ja käyttävät toisinaan edelleenkin ilmiötä lyömäaseena konsolisodassa. Microsoftin jalon valorinkulan ritarit puolestaan yrittävät vähätellä asian todellista merkitystä. Nyt konsolin heikko kestävyys on hyväksytty osaksi arkea, eikä siitä enää valtavasti puhuta. Suuren kuolleisuuden syynä pidetään vissiin kiirettä. Microsoft halusi konsolinsa ensimmäisenä markkinoille saadakseen selvän etumatkan. Sen se myös sai, mutta seuraukset olivat aika pahat. Tietenkin Microsoft on pyrkinyt hajoamisprosentin pienentämiseen uusilla konsolimalleilla, mutta totuus iski jälleen päin kasvoja viime sunnuntaina.

Ajattelin vihdoinkin viimeistellä Grand Theft Auto IV:n tarinan, kun messiaspeli on jo useampia viikkoja maannut kotona ja intistäkin oli sopivasti maanantai lomaa. Konsolini päätti toisin: latausruutujen jälkeen peli jäätyi täysin ja televisioon ilmestyi pienten sinisten ruutujen ruudukko. Se ei ollut GTA IV:n ensimmäinen jäätyminen minulla, ehei, kaatuilihan peli julkaisupäivänä jo vajaat 20 kertaa, joiden jälkeen heitin lähes pyyhkeen kehään. Sittemmin konsoli ja peli olivat päässeet yhteistyösopimukseen satunnaisia jäätymisiä lukuun ottamatta. Jokin mystinen tunne sisälläni kuitenkin kertoi, että tämä ei ollut mikään tavallinen kaatuminen.

"And that was the second time I died" sanoisi Jackie Estacado.

Käynnistin konsolin uudelleen. Se raksutti hieman. Ruutuun ei ilmestynyt kuvaa. Epäilys kuoleman rikkinäisestä ringistä vahvistui vahvistumistaan. Sitten saapui lopullinen tuomio: valot vilkkuivat!

Kaikista pelottavinta koko asiassa on, että osasin odottaa tilannetta, enkä edes suutahtanut. Niin kutsuttu Red Ring of Death ei tullut minulle lainkaan yllätyksenä. Viimeksi Xbox 360:ni hajosi juuri joululoman alettua. Tuolloin hajotus oli huomattavasti suurempi. "Korjatun" konsolin suhina ja puhina antoivat välittömästi ymmärtää, että kuolema korjaa väistämättä tämänkin yksilön ennen pitkää. Välillä mielessäni on käynyt ajatus uudemman Arcaden ostamisesta, mutta toistaiseksi en ole päässyt tekoihin asti. Ensimmäisenä pitäisi jaksaa soittaa tukeen, mutta inttihän se kivasti näitä asioita tahtoo monimutkaistaa. Olisihan se Ninja Gaiden 2 ollut ihan kiva…

Mutta toisaalta! Nyt minulle tarjoutuu erinomainen tilaisuus tutustua PlayStation 3:n tarjontaan ja keskittyä täysin muihin hommiin kotona (WINKWINK). Olin jo hieman päässyt liukumaan PS3:n puolelle UEFA 2008:n arvostelemisen ansiosta ehkä Xbox 360 kuolikin mustasukkaisuudesta. Mustalla monoliitilla kotoisan olon luo tietenkin Windows Vista Ultimate -teema. Pleikkaripeleistä kiinnostaisi tällä hetkellä erityisesti Resistance. Ratchet & Clank on edelleen kesken ja Uncharted tahkottu läpi. Kulman takana puolestaan väijyy Metal Gear Solid 4, joka lienee pakkohankinta eeppisyyden ystävälle. Ainut ongelma on, että PS3 näyttää DVD:t RGB:n kautta vihreänä. Juuri kun olisin halunnut katsoa Tähtiporttia. Jouduin siis hakemaan olohuoneesta vielä tavallisen DVD-soittimen.

Ei se elämä koskaan ole liian helppoa, eikä varsinkaan kuolema.

Kirjaudu kommentoidaksesi