Nathan Fillion Halo Guardians
Uutinen

Halo-kivääri sai poliisit hälytystilaan

Kotakun Stephen Totilo kertoo hämmentyneen ohikulkijan kutsuneen poliisit paikalle, kun eräs Bungien työntekijä käveli kadulla Halosta tutun tarkkuuskiväärin kanssa. Hälyttäjä oli luullut jäljennöstä AK-47-rynnäkkökivääriksi.

Asiaa lähetettiin tutkimaan viisi konstaapelia, jotka selvittivät tilanteen todellisen luonteen kuitenkin suhteellisen nopeasti. Bungien Brian Jarrardin mukaan paikalle oli kutsuttu myös SWAT-tiimi, mutta he eivät koskaan tulleet studion tiloihin.

Bungien työntekijä oli kuljettanut Neill Blomkampin Halo-elokuvaprojektia varten tehtyä kiväärijäljennöstä takaisin toimistolle Penny Arcade Expo -tapahtumasta. Poliisi ohjeisti kehittäjiä peittämään aseen tulevaisuudessa julkisilla paikoilla.

Totilo oli studiolla testaamassa Halo 3: ODST:tä, ja hän pääsi hypistelemään myös kyseistä kivääriä. Uutiskuvassa rekvisiitta-asetta pitelee kuitenkin Nathan Fillion, joka toimi yhtenä pelin ääninäyttelijöistä.

Halo-kivääri sai poliisit hälytystilaan
Pelit
Studiot
Käsitellyt henkilöt

Joo olis voinut sen aseen peittää ettei sekaannuksia tule. Ihan hienon näköinen toi kivääri

No ei sitten kyllä mitenkään...? :D

Niin no ite en varmaan ees kehtais lähteä tallustelemaan tollasen tykin kanssa yhtään mihinkään :p

AK-47? WTF.... Typerät amerikkalaiset varmaan luulevat käsiasettakin AK-47:ksi.

Luulis amerikkalaisten tunnistavan rynnäkkökiväärin ja kiväärin eron suht hyvin :o Ei näköjään sekään stereotyyppi pidä sitten paikkaansa :)

Kuulostaapa kovin täysin sadulta. Mitä sitten Kirklandin poliisi tykkää tästä kun heidän nimi liitetään höpöjuttuun mukaan.

Eiköhän tämäkin ole ollut täysin suunniteltu ja laskelmoitu markkinointitempaus näin julkaisun lähestyessä.

Seconded, hulwol86. ;)

Mutta joo, eihän tuossa nyt ole mitään ihmeelistä kun soitetaan poliisit kun joku kantaa kivääriä kadulla. Amerikoissahan on omat psykonsa.

Ja ihmiset puhuvat mitä sattuu kun ne on paniikissa. :P

Onhan se aivan ak:n näköinen. :) Tai sitten ei... Siis miten voi olla mahdollista että joku luule tota Ak 47 siis voi jeesus sentään.