"Tämä on hulluutta", totesi harvoin pelaava avovaimoni parin ensimmäisen kisan aikana. Melkein puoli vuorokautta myöhemmin päätimme yhteistuumin lopettaa pelaamisen siltä erää. Tosin täytyy tunnustaa, että emännän mentyä nukkumaan, minä palasin takaisin sienimaailmaan ja vietin siellä vielä myös aamuyön - aivan kuten sen edellisenkin. Ei voi mitään, Mario Kart 8 on parasta mitä olen toistaiseksi uudella konsolisukupolvella kokenut.

Formulat lyttyyn vessanpyttyyn...

Heti alkuun mainittakoon, ettei Nintendo ole lähtenyt ottamaan suuria riskejä Mario Kart 8:n suhteen, vaikka mukana onkin uudistus poikineen. Onneksi tämä ei ole huono asia, sillä pelisarjan vankat perustukset eivät pahemmin muutosta kaipaa. Suurin harmistus kohdistuu lähinnä taistelutilan muokkaamiseen enemmän normikisoja mukaileviksi kamppailuiksi. Puhtaaseen kilpa-ajoon mieltyneille ratkaisulla ei ole juuri väliä, mutta muita se saattaa hieman korventaa.

Mario Kart 8 istuttaa Sienivaltakunnan asukit toinen toistaan mielikuvituksellisempien ajoneuvojen kyytiin taistelemaan neljä rataa sisältävien kisaryppäiden voitosta. Apunaan jokaisella kilpailijalla on taitojensa lisäksi teiden varsilta kerättäviä aseita ja tavaroita, jotka helpottavat joko omaa elämää tai vaikeuttavat vastustajien etenemistä. Arsenaali koostuu useista tutuista esineistä, mutta uuttakin kamaa on mukana yllin kyllin. Perinteisten kilpien, turbosienien ja banaaninkuorien ohella apua saa vaikkapa kanssakilpailijoita purevalta ja muutoin buustia antavalta piraijakasvilta.

Oma kuski valitaan tutuista Mario-maailman sankareista ja vihulaisista. Pelin edetessä vaihtoehtoja aukeaa kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä, joista täysin uusia ovat putkimiesveljesten arkkivihollisen Bowserin perikunta. Hahmojen ominaisuudet vaikuttavat ohjattavuuteen huomattavasti: Suuremmat hahmot ovat yleensä nopeampia, mutta käyttäytyvät mutkissa kankeammin kuin pienet ja kevyet kilpailijat. Myös kulkupelillä sekä renkailla on merkittävä rooli oikeanlaisen ohjattavuuden saavuttamisessa. Jos homma ei aluksi ota luistaakseen, yrityksen ja erehdyksen kautta jokaiselle löytyy varmasti oikea vaihtoehto. Uusia kotteroita, moottoripyöriä, kumeja sun muita härpäkkeitä aukeaa kisoista kerättävien kolikkojen kokonaismäärän karttuessa tarpeeksi.

Yksinpeli muodostuu perinteisestä grand prix -tilasta, jossa 32 rataa on jaettu yhteensä kahdeksaan eri cupiin. Puolet kisaryppäistä koostuu täysin uusista kentistä, kun loput puolestaan kierrättävät sarjan aiempien osien sijainteja. Itsestään mittaa ottavat viihtyvät aika-ajon parissa, jossa suoritustaan voi parantaa vapaasti valittavalla radalla kolme kierrosta kerrallaan. Taistelu-tilassa puhkotaan vastustajien ilmapalloja normikisoista tutuilla tienpätkillä. Areenoiden puuttuminen harmittaa aikansa, mutta ei niitä kauaa ehdi kaivata, kun peruskaahailu on sen verran tyydyttävää.

...viemäristä alas...

Mario Kart 8:n uusi kenttäsuunnittelu on lähes täyttä timanttia. Tuttujen teemojen ympärille on kasattu 16 varsin mielikuvituksellista rataa, jotka vain paranevat vanhetessaan. Mukaan on mahtunut pari hieman mitäänsanomatontakin tapausta, mutta yksikään niistä ei ole suoranaisesti huono. Paljon korkeuseroja hyödyntävät, mutkittelevat tiet mahdollistavat painovoimaa uhmaavia elämyksiä, jotka muistuttavat Nintendon toisesta legendaarisesta kaahailusarjasta F-Zerosta. Uusista radoista esimerkiksi Mario Circuit, Twisted Mansion, Shy Guy Falls ja Mount Wario kilpailevat klassikon asemasta.

Videopelejä riivaavia viemäreitäkään ei ole unohdettu, kiitos erään Mario Kart 7:stä tutun retrotason, mutta näihin putkistoihin onneksi syöksyy jännityksen sekaisella innolla. Leijonanosa kierrätetyistä radoista toimii uusissa kuoseissaan, mutta joidenkin kohdalla herää väkisin ajatus, että pelisarjan historiasta olisi kyllä löytynyt huomattavasti parempia vaihtoehtoja. Vanhoista kentistä eliittiä edustavat muun muassa SNES:in Donut Plains 3, 3DS:n Donkey Kong Jungle, Gamecuben Sherbet Land sekä N64:n Yoshi Valley ja Rainbow Road.

Tekniseltä toteutukseltaan Mario Kart 8 on ehdotonta Wii U:n parhaimmistoa. Grafiikan suhteen suurin valitus tulee siitä, ettei upeita maisemia ehdi pahemmin ihailla kesken kiihkeiden kilpailujen. Pitkälle kantava piirtoetäisyys mahdollistaa parhaimmillaan huimia näkymiä, kuten Shy Guy Fallsin vesiputous, jota pitkin ajetaan pystysuoraa vuorenrinnettä alas. Värien ja valaisuefektien käyttö loihtii näytölle maisemia, joiden keskelle haluaisi muuttaa asumaan. Kunpa Nintendo vain konsultoisi muitakin pelitaloja Wii U:n todellisen potentiaalin hyödyntämisessä. Ruudunpäivitys ei hyydy, vaikka meno olisi kuinka kiihkeää ja ruutu täynnä yhden jos toisenlaista efektiä. Äänimaailma on oma vahva lukunsa, jossa pirteät ja menevät melodiat hyväilevät kuuloaistia jazzahtavan svengaavasti.

...Mario Kart on paras!

Wii U:n gamepadia ei pahemmin hyödynnetä kuin perusominaisuuksiltaan. Peliä voi toki pelata ohjaimen näytöltä, mutta siihenpä se melkein sitten jääkin. Muuten ohjausvaihtoehtoja riittää aina liikkeentunnistuksesta digitaaliseen sekä analogiseen navigointiin. Käden jatkeeksi kelpaavat niin Wii U:n padi ja Classic Pro Controller kuin Wiin lukuisat vaihtoehdot.

Moninpeli on aina ollut tärkeä osa Mario Kartin kaanonia, eikä kahdeksas osa muodosta poikkeusta. Kimppakiva koostuu pääasiassa yksinpelistä tutuista vaihtoehdoista, joko samalla konsolilla tai netin välityksellä. Verkkokarkeloihin liittyminen on helppoa, eikä peliseurasta varmasti tule hetkeen pulaa. Online-puolen ominaisuudet olisivat vaatineet pientä hienosäätöä, sillä nyt kaveria ei voi kutsua peliin kesken session. Chattaus on puolestaan sidottu kisoja edeltäviin auloihin, eikä peli ilmoita millään tavoilla uusista viesteistä kisojen aikana. Ystäväkeskeiset turnaukset on siis sovittava pelin ulkopuolella muita kanavia käyttäen. Osallistujamäärät vaihtelevat jaetun ruudun neljästä nettipelin kahteentoista kamppailijaan. Omat tuloksensa voi jakaa Miiverseen, ja uusinnoista saa muokattua mieleisiään videoita kavereita ilahduttamaan.

Sujuvuus ja hauskanpito ovat selvästi olleet kaksi ydinajatusta Mario Kart 8:n suunnittelussa, ja noilla osa-alueilla peli loistaa kuin kesäinen auringonpaiste pilvettömällä taivaalla. Vaikka uudistuksia ei hirveästi ole, vanhat ainekset on hiottu niin loppuun asti, ettei tästä voi enää juuri parantaa kuin uusilla radoilla. En muista koska minulla olisi ollut yhtä mukavaa uuden pelin parissa. Jotain kertonee se, että kahden ensimmäisen vuorokauden aikana pelitunteja kertyi yli 20. Toivottavasti Nintendo ymmärtää ladattavan sisällön potentiaalin ja julkaisee tähän mainioon kaahailuun vielä vähintäänkin yhden uuden ja yhden retroturnauksen. Tämä on viimein se teos, jonka vuoksi Wii U kannattaa omistaa.