Colin Mcrae Rally 3.0 tekeillä

Codemasters on ilmoittanut Colin Mcrae Rally -sarjan seuraavan osan olevan kehitteillä.
Colin Mcrae -sarja on myynyt PC:llä ja Playstationilla yhteensä uskomattomat 4 miljoonaa kappaletta ja myös rallihullussa Suomessa
molemmat Colinit ovat käyneet hyvin kaupaksi.

Tällä hetkellä Colin Mcrae Rallyn kolmannen version parissa työskentelee 40 henkilöä ja määrää lisätään tarpeen mukaan. Pelin taustapiruina
häärivät edellisistä osista tutut Rick Nath ja Guy Wilday. Codemasters pyrkii seuraavassa osassa hyvin henkilökohtaiseen kokemukseen."Edelliset osat
olivat hyvin pitkälle pelkkää ajamista, mutta nyt haluamme pelaajan työskentelevän yhdessä Ford-tiimin ja kartturi Nicky Gristin kanssa."

Visuaalisesti pelistä on tulossa tyrmäävä. Maisemat ja autot tulevat olemaan todella kaunista katseltavaa. Autot on mallinnettu tarkasti. Jousitusta myöten
kaikki pienimmätkin yksityiskohdat aiotaan ahtaa mukaan. Autot ovat nykytyylin mukaan täysin tuhoutuvia. Codemasters pyrkii yhdessä Ford Racingin kanssa
kehittämään pelihistorian realistisimman ja parhaimman rallipelin. Suomalaisten rallifanaatikoiden iloksi pelistä löytyy pikataipeleita myös Suomesta. Pelin on tarkoitus tulla ulos
vuoden 2002 puolella. Silloin nähdään näyttääkö Codemasterssin uusin tekele jälleen kaapin paikan muille rallipeleille.

Mainoskuva 2
Mainoskuva 3
Mainoskuva 4

Kirjaudu kommentoidaksesi