Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Opiskelijaelämä ei ole koskaan ollut näin hauskaa

Opiskelijaelämän kuvitellaan olevan pelkkää bailaamista, biletystä ja juhlimista. Tuohon nuoruuden kulta-aikaan liittyy negatiivisempiakin kokemuksia, kuten yömyöhään saakka tentteihin pänttäämistä, sekä hengissä selviämistä syöden pelkkää makaronimössöä viikkokausien ajan. Jos ei aiemmin ole päässyt kokemaan opiskelijaelämän kamaluuksia ja ihanuuksia, niin nyt siihen on oiva mahdollisuus The Sims 4:n uuden Yliopisto-lisärin myötä.

Kaksi vaihtoehtoa

The Sims 4 Yliopisto lisää peliin uuden Britechesterin kaupungin, jossa sijaitsee kaksi kilpailevaa yliopistoa. Opinahjoihin ei kuitenkaan niin vain marssita sisään, vaan pelaajan täytyy lähettää hakemus kouluihin. Tämä hoituu kätevästi Simin taskussa lojuvan matkapuhelimen avulla. Muutaman päivän odottelun jälkeen posteljooni tuo hyväksymiskirjeen, ja uusi juhlimisen täyttämä elämä voi pian alkaa. Matkassa on tosin vielä yksi mutta: opiskelujen rahoitus. Lukukausimaksut voi onneksi hoitaa lainalla tai hakea stipendiä, mutta parhaassa tapauksessa Simin yltiörikkaat vanhemmat tietysti maksavat koko roskan.

Innokas opiskelija valitsee yliopistonsa kahdesta vaihtoehdosta eli modernista Foxburysta sekä perinteikkäästä Britechesteristä. Molemmat opinahjot ovat tietysti alansa huippuja, joten päätös saattaa tuntua aluksi hankalalta. Suurimmat erot ovat opiskeltavat aineet ja kampuksien ulkonäkö. Amerikkalaistyylisessä Foxburyssä päntätään esimerkiksi taidehistoriaa, viestintää ja ruokakulttuuria, kun taas brittiläistyylisessä Britechesterissä opitaan muun muassa biologiaa, tietotekniikkaa sekä taloustiedettä.

Asuako kimppakämpässä vai yksin?

Kaksi yliopistoa saattaa vaikuttaa pieneltä määrältä, mutta molempien kampusten opintotarjonta on todella runsas. Tekemistä piisaa riittävästi, eikä tylsistymään yksinkertaisesti ehdi. Kaiken kukkuraksi uusimman lisärin myötä peliin on lisätty hurja määrä uusia arkivaatteita, hiustyylejä ja jopa polkupyörä, jolla pystyy matkustamaan nopeasti paikasta toiseen.

Lukukauden alussa päätetään, asuuko Simi omassa kodissa vai muuttaako hän yliopiston läheisyydessä sijaitsevaan asuntolaan. Kimppakämpässä majailemisessa on tietysti hyvät ja huonot puolensa. Pieni kammari on valmiiksi sisustettu, eikä rakennustilaa pysty edes avaamaan. Jos haluaa lisää huonekaluja tai muuta krääsää, voi niitä ostaa yliopistolla sijaitsevasta kioskista. Ehkä ärsyttävin puoli kimppakämpässä majailemisessa on huonekaverit. Tietokoneen ohjaamat hahmot ovat äänekkäitä, käyttäytyvät usein törkeästi, eivätkä ikinä siivoa jälkiään. Onneksi inhottavat tyypit saa lukittua ulos pakkaseen hermojen kärähtäessä kunnolla.

Tieto lisää tuskaa

Itse opiskelu on virtuaalimaailmassa paljon hauskempaa kuin oikeassa elämässä. Viikon kestävän lukukauden päätteeksi oppilaille annetaan arvosanat, ja Simin täytyy työskennellä ahkerasti parhaiden numeroiden eteen. Tämä luonnistuu helpoiten käymällä luennoilla, tekemällä läksyjä ja lukemalla oppiainetta käsitteleviä kirjoja. Pientä miinusta muuten niin erinomaiselle lisärille joutuu antamaan yhdestä asiasta. Luennoille mennessään Simi katoaa auditorion sisälle pariksi tunniksi, eikä hahmoa pysty sillä aikaa ohjastamaan kuin antamalla tälle vähäisiä käskyjä miten käyttäytyä.

Opintojen suorittamisesta voi tehdä juuri niin vaikeaa tai helppoa kuin itse haluaa. Vähän laiskemmat yksilöt valitsevat lukukaudelle opiskeltavaksi vain yhden pääaineen. Tällöin aika riittää hyvin pänttäämiseen ja sosiaaliseen elämään. Jos taas haluaa tehdä kaikesta tuskallisen rasittavaa, niin silloin kannattaa valita useita pääaineita sekä valinnaisia kursseja samalle lukukaudelle. Uutterat koululaiset eivät kuitenkaan ehdi tekemään mitään muuta kuin stressaamaan opintojensa etenemisestä yöt ja päivät.

BILEET!!

Kun läksyt ja luennot on hoidettu kunnialla, niin viimein päästään viettämään hulvattoman hauskaa vapaa-aikaa. Iltansa voi kuluttaa esimerkiksi Pipsan pubissa kaatamalla kurkkuunsa suolaisia laamoja, ylioppilaskerholla pelaten mehupingistä tai ihan vaan hengailemalla muiden oppilaiden kanssa kampuksen kirjastossa. Vain mielikuvitus on oikeastaan rajana, sillä puuhailtavaa riittää mielin määrin. Railakkaalla elämällä on kuitenkin hintansa: pelkkää roskaruokaa syövä Simi lihoo nopeasti muodottomaksi palleroksi.

The Sims 4: Yliopisto on ehdottomasti yksi parhaista The Sims 4:n lisäreistä, sillä se tuo mukanaan aivan tuoreita tarinoita kerrottavaksi. Runsas paketti tarjoaa uutta, mielekästä tekemistä sekä kokemista lukuisiksi tunneiksi, ja saa opiskelijaelämän tuntumaan hauskemmalta kuin koskaan ennen.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi