Teos ammentaa inspiraationsa Lovecraftin universumista, Bram Stokerin kertomuksista sekä Roger Zelaznyn A Night in the Lonesome October -nimisestä romaanista. Keitä siis kupponen höyryävän kuumaa kaakaota, ota mukava asento ja nautiskele kultistien karmaisevasta seurasta.

October Night Gamesin arvosteluversion pahin puute oli se, ettei saatavilla ollut sääntöjä, eikä mitään selityksiä erinäisten symbolien merkitykselle tai milleen muullekaan annettu. Jouduin siis opettelemaan pelin kulun yrityksen ja erehdyksen kautta. Pikkuhiljaa asiat onneksi selkenivät, ja muutaman ahaa-elämyksen jälkeen ymmärsin pääosin, miten tätä kummallista peliä pelataan. Toivottavasti julkaisuversioon lisätään kunnollinen tutoriaali sekä peliohjeet, sillä ilman niitä lokakuiset yöt sujuvat hieman nihkeästi.

Kultisteja, rituaaleja ja hirviöitä

Digitaalista lautapeliä voi pelata yksin tai yhdessä viiden ystävän kanssa internet-yhteyttä tai lähiverkkoa käyttäen. Pelaajat jaetaan satunnaisesti kahteen kolmen hengen kultistiryhmittymään nimiltään changers ja keepers. Näistä ensiksi mainitun tarkoituksena on päästää verenhimoiset hirviöt vapaaksi maailmaan, kun taas jälkimmäisen joukkueen tehtäväksi lankeaa tämän estäminen hinnalla millä hyvänsä. Jännitystä lisää se, etteivät pelaajat tiedä kumpaan joukkueeseen muut kuuluvat. Yksi October Night Gamesin päämääristä onkin selvittää, ketkä lukeutuvat ystäviin ja ketkä vihollisiin. Viimeisenä iltana käydään suuri kamppailu, joka määrittää voittajan sekä maailman kohtalon.

Graafiselta tyyliltään perin omituisen, mutta silti varsin tyylikkään teoksen tapahtumat sijoittuvat kokonaisuudessaan yhden ja saman pienen kyläpahasen liepeille. Vaikka erikoinen tyyli tukee seikkailun tunnelmaa kympin arvoisesti, olisin kaivannut enemmän vaihtelua värimaailmaan. Tällöin luomuksen myyntivaltti, eli omalaatuisen vanhahtava tyyli, olisi kuitenkin saattanut kärsiä.

Lokakuu tuo tuhon maailmaan

Yksi pelikerta kestää 31 vuoroa. Omalla vuorollaan pelaaja vierailee nukkuvassa kaupungissa, synkässä metsässä tai usvan peittämällä hautuumaalla keräämässä raaka-aineita rituaalia varten. Kotiin saavuttuaan metsän antimet asetellaan niille kuuluville paikoille alttarille. Jos rituaalialttarilta puuttuu tarpeellista tavaraa, voi niitä valmistaa alkemiaa hyödyntäen. Onnistunut riitti kutsuu maailmaan kammottavia olentoja, jotka avittavat kultistia viimeisessä taistelussa lokakuun lopuksi.

Joskus kerätessä raaka-aineita metsän siimeksessä saattaa kimppuun yllättäen hyökätä hirveitä hirviöitä. Taistelut hoituvat noppia heittämällä, ja niiden lopputulos riippuu täysin siitä, onko pelaaja onnettaren suosikki vai ei. Valitettavasti kärhämien tuoksinassa pääni sisällä alkaa raikaamaan se sama vanha itkuvirsi: minulla ei ole hajuakaan, mitä tässä pitäisi tehdä.

Suurin valituksen aihe vaikuttaa koko peliin

Toisten pelaajien kanssa ei pysty kommunikoimaan tekstin tai edes äänen kautta, mutta heidän elämäänsä pystyy helpottamaan tai tekemään siitä tuskaisen vaikeaa. Jos päämääränä siintää maailman pelastaminen varmalta tuholta, ja viereinen pelaaja vaikuttaa olevan pahojen voimien puolella, voi tuon niljakkeen ylle langettaa julman kirouksen. Vastaavasti oletetuille liittolaisille kannattaa antaa erilaisia lahjoja, kuten taisteluissa käytettäviä aseita tai parannusjuomia. Toiminto tuo mukanaan lisää jännitystä, ja varsinkin moninpelin tuoksinnassa kapuloiden heittäminen kavereiden rattaisiin nostaa ilkikurisen virneen huulille.

Peli etenee pääosin simppelisti, ja jokainen kierros sujuu samalla, tutulla kaavalla. Mukana on kuitenkin lukuisia pieniä yksityiskohtia, joiden ymmärtäminen ilman ohjeita tai selityksiä tuottaa suuria hankaluuksia. Synkeän seikkailun tahkoaminen saattaa päättyä kuin seinään, jos sen salaisuuksia ei viitsi selvittää itse. Sääntöjen puute ei ehkä kaikkien korviin kuulosta pahalta ongelmalta, mutta eihän Afrikan Tähteäkään opi pelaamaan ilman kunnollisia ohjeita.

October Night Games on muutamista puutteista huolimatta juuri oikeanlaista pelattavaa pimeisiin syysiltoihin. Ihastuin sen ylitsepursuavaan omituisuuteen, ja vaikka tuijotinkin näyttöäni hämmentynyt ilme kasvoillani suurimman osan ajasta, nautin silti persoonallisen jännittävästä kokemuksesta. Nimikettä voikin surutta suositella henkilöille, jotka kaipaavat elämäänsä eriskummallisen hurmaavaa sisältöä.