Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Harva muistaa, että vuonna 1948 Albert-niminen apina matkasi avaruuteen ennen kuuluisaa Laika-koiraa. Liekö Studio Gauntletin väki ihannoinut kyseistä kädellistä tehdessään hulvatonta yhteistyön voimaan nojaavaa Bonkiesia? Mene ja tiedä. Lopputulos on kuitenkin erinomainen saman sohvan moninpeli, joka kärsii tekijöistä, joihin itse peli ei voi vaikuttaa.

Mars matkaan

Norjalaisen kolmen hengen indietiimin Bonkies hassuttelee ajatuksella, että apinat lähetetään eri planeetoille rakentamaan infrastruktuuria kuntoon. Avaruuskypärä päähän, rakettireppu selkään ja valtava robottikäsi avuksi, kun karvanaamat suuntaavat kokoamaan eri kokoisista ja näköisistä palikoista loogisia kokonaisuuksia. Välillä hommaan tarvitaan tukirakenteita, välillä arvaamattoman voimakkaita moottoreita. Homman a ja o on kuitenkin yhteistyö ja tasapaino.

Maasta alkava, sarjakuvamaisella grafiikalla koristeltu urakka keskittyy useaan eri paikkaan ympäri aurinkokuntaamme. Jokaisella planeetalla – ja kuulla – on kourallinen tehtäviä, joiden läpäisy vaatii oikeaoppisen rakennelman rakentamisen lisäksi aikarajassa pysymisen. Tiukan tavoiteajan saavuttamisesta palkitaan milläpä muulla kuin banaanilla. Perinteiseen tyyliin uusia kohteita, hahmoja ja kenttiä avautuu tavoitteiden täyttyessä.

Banaanit ovat apinoille

Kontrollipuoli on suoraviivaisen toimiva. Vasen tatti ohjaa hahmoa, ja vasemmalla liipaisimella käytetään rakettirepun turboa. Raskaat palikat saattavat tarvita lisäpotkua, että ne irtoavat lattiasta, mutta toisaalta liian raskaan työn yrittäminen ylikuumentaa repun lähettäen pelaajan lentelemään holtittomasti ympäri rakennustyömaata. Pahimmillaan huterat asetelmat kaatuvat saaden aikaan naurunsekaisen katastrofin.

Yhteistyöllä painavatkin laatikot, lasirakennelmat tai puomit nousevat. Oikean puolen neljä nappia hoitavat robottikäden virkaa ilmansuuntien mukaan: A-painike suuntaa käden alas, X vasemmalle ja niin edelleen. Oikealla liipaisimella tartutaan esineisiin. Pienen harjoittelun jälkeen homma toimii kuin luonnostaan, ja kavereille pystyy heittämään läpyjä kirjaimellisesti lennosta! Joskus ahtaassa tilassa kannattaa napata kaveria kuupasta ja vetää siitä.

Kädettömiä kädellisiä

Työtehtävät alkavat aina parista peruspilarista. Ruudun oikeassa ja vasemmassa laidassa sijaitsevat linjastot, joista puskee rakennuspalikkaa ulos. Tilan keskellä on sinisellä värillä piirretyt ääriviivat tahdotusta lopputuloksesta. Pelaajien tehtäväksi jää päätellä materiaalien oikeat paikat ja saada rakennus pysymään kolme sekuntia muodossa. Jottei homma olisi liian helppoa, niin joskus rakennelman pitää olla ilmassa.

Bonkies onkin äänekästä puuhaa wannabe-insinöörien kommunikoidessa

Näissä tilanteissa koko homma sommitellaan liikuteltavien rakettimoottorien päälle. Moottorit käynnistyvät ja sammuvat kosketuksesta, joten niiden suhteen pitää olla erittäin tarkkana. Useampaa moottoria käynnistäessä synkronointi pelikaverin kanssa muodostuu elintärkeäksi, taikka koko höskä lähtee ilmaan epätasapainossa aiheuttaen paniikinomaisen kaaoksen. Bonkies onkin äänekästä puuhaa wannabe-insinöörien kommunikoidessa ja törmäillessä herkästi rikkoutuvien lasiosien äärellä.

Älä ole APEa

Studiolla on suoraan sanottuna käynyt surkea tuuri ajoituksen suhteen, sillä paketti sisältää yksinpelin, mutta pelaaminen on huomattavasti hauskempaa ja hulvattomampaa kavereiden kanssa samalta sohvalta. Korona-tilanteen huomioon ottaen kamujen kutsuminen saman katon alle ei vain ole tällä hetkellä vaihtoehto. Vaikeusastekin suuntaa Elon Muskin SpaceX-raketin lailla kohti taivasta, joten 7-vuotiaan jälkikasvuni taidot eivät aivan riitä monimutkaisten rakennelmien hahmottamiseen. Osa kentistä vaatii lisäksi jopa kolme apinaa, jotta raskaat palikat nousevat edes ilmaan. Ohjaimia kannattaa olla siis pöytälaatikossa tarpeeksi, muuten muutamat tehtävät joutuu ohittamaan työvoimapulaan vedoten.

Yksinpelistä uupuu sama hauskuus kuin kavereiden kanssa pelattaessa, vaikkei sekään ole huonosti tehty. Harmittavasti nimike ei tue verkkoapinointia. Netin yli Bonkies olisi erinomainen lisä Game Pass- tai PlayStation Plus -palveluihin, mutta verkkomahdollisuutta ilmankin sen toivoisi herättävän positiivista huomiota heti kun rentoja illanistujaisia on taas turvallinen järjestää.

Kirjaudu kommentoidaksesi