Life Is Strange liittyy peliaiheisten televisiosarjojen vauhdilla kasvavaan joukkoon, kertoo Variety.
Dontnodin episodipeli Life Is Strangen ensimmäinen "kausi" julkaistiin vuonna 2015, ja tähän samaiseen juonikuvioon kytkeytyy myös Amazonin työstämä televisioversio. Sarjassa seuraillaan siis pelistä tuttua Maxia, joka huomaa yllättäen kykenevänsä manipuloimaan aikaa. Yhdessä lapsuudenystävänsä Chloen kanssa lähdetään selvittämään opiskelijakaverin mystistä katoamista ja kaivelemaan luurankoja pienen Arcadia Bay -rannikkokaupungin kaapeista.
Life Is Strange -sarjaa käsikirjoittaa ja tuottaa muun muassa The End of the F***ing Worldista tuttu Charlie Covell ja myös pelit julkaissut Square Enix hääräilee mukana taustavoimissa.
Life Is Strangen näyttelijät sekä ilmestymisaikataulu on vielä toistaiseksi hämärän peitossa.