Kun Final Fantasy VII Remake Intergraden Nintendo Switch 2 -versiota tarjottiin arvioitavaksi, päätin viimein tarttua tilaisuuteen. Kyseessä on siis uusi versio vuonna 1997 ilmestyneestä teoksesta. Tuolloin se ilmestyi yhtenä möhkäleenä, nyt koko peli on jaettu kolmeen eri osaan.
Mitä tiesin Final Fantasy -pelisarjasta etukäteen? En oikeastaan mitään. Olin tietoinen keltaisten lintujen, Chocobojen olemassaolosta. Tiesin myös sen, että nimikkeitä tässä sarjassa on lukuisia. Olin etäisesti siinä luulossa, että jokaisessa teoksessa seikkailevat samat sankarit, sillä Cloud, Tifa, Aerith ja Sephiroth olivat ne hahmot, joihin olin törmännyt internetin syövereissä aiemminkin. Luuloni osoittautui kuitenkin täysin vääräksi.
Nyt tiedän, että pelisarjan osat ovat itsenäisiä tarinoita ja niissä on omat sankarinsa. Mikä tarkoittaa sitä, että uudet pelaajat, kuten allekirjoittanut, voivat sukeltaa Final Fantasyn maailmaan vaikka viimeisimmästä osasta alkaen.
Vinkkinä vielä sellainen, että jos haluaa lukaista vähän asiantuntevamman arvion Final Fantasy VII Remake Intergraden PS5-versiosta, niin kannattaa kurkata Joonatanin arvio täältä. Jos taas Jaakon kirjoittama arvostelu PS4:n Final Fantasy VII Remakesta kiinnostaa, se löytyy täältä.
Alku antoi väärän kuvan pelistä
Pääosassa hyörii entinen sotilas Cloud Strife. Rahan perässä juokseva mies auttaa lapsuudenystäväänsä Tifaa ja sotkeutuu puolivahingossa luonnonsuojelijaryhmä AVALANCHEN ja superduperpahan Shinra-yhtiön väliseen kahnaukseen. Siitähän sitten soppa syntyy, ja asiat menevät tietysti koko ajan huonompaan suuntaan.
Peliaikaa minulla on kertynyt noin 27 tuntia, enkä ole valitettavasti ehtinyt läpäisemään tarinaa vielä kokonaan. Rehellisesti sanottuna pari ensimmäistä tuntia olivat mielestäni hitusen tylsää pelattavaa: Reaktorista toiseen juokseminen ei antanut ollenkaan oikeanlaista kuvaa siitä, millainen pelikokemus minua odotti.
Tästä päästäänkin Final Fantasy VII Remake Intergraden tapahtumapaikkaan, eli Midgariin. En tykkää siitä, että joudun viettämään kaiken aikani yhdessä ja samassa kaupungissa. Ehkä juuri tämän takia pelin alkupuoli tuntui niin nihkeältä. Mutta onneksi jossain vaiheessa päästiin pois siitä metallisesta osasta kaupunkia ja vähän muunkinlaisia maisemia avautui ihasteltavaksi. Lempparipaikakseni valikoitui öinen Wall Market!
Minulla ei ole vielä tässä vaiheessa harmainta hajuakaan, mitä seuraavassa osassa Rebirthissä tapahtuu. Mutta toiveissani on, että siinä päästään seikkailemaan vähän avonaisemmassa maailmassa ja kirmaamaan kilpaa villien Chocobojen kanssa.
Ovatko nämä nyt niitä piikkitukkia?
Remakessa esiintyvien hahmojen suhteen minulla ei ole valittamista. Aluksi Cloud vaikutti hiukkapikkasen liian angstiselta tyypiltä makuuni, mutta pikkuhiljaa tykästyin tuohon piikkitukkaiseen nuoreen mieheen. Jostain kumman syystä hän muistuttaa minua The Legend of Zelda -pelisarjan sankarista, Linkistä. Oletettavasti siksi, että molemmat miehet ovat aika vähäpuheisia ja ulkoisesti poikamaisen suloisia.
Käsittääkseni pelisarjan vannoutuneiden fanien kesken esiintyy kinastelua siitä, kumpi on parempi, Tifa vai Aerith. Erittäin lyhyen mietinnän päätteeksi tulin siihen tulokseen, että minun valintani on Aerith. Hän on kaksikosta se persoonallisempi, söpömpi sekä hauskempi.
Silloin kun ei keskitytä hahmojen välisiin suhteisiin, mätkitään pahiksia palasiksi miekalla ja muilla astaloilla. Taistelu on periaatteessa reaaliaikaista, mutta välillä hidastetaan ajan kulua ja annetaan hahmoille käskyjä suorittaa erikoisliikkeitä tai käyttää esineitä. Homma hoituu sujuvasti, enkä näin ensikertalaisena kokenut sen kummempia vaikeuksia.
Parin erilaisen vaikeustason lisäksi pelissä on mukana kunnon liuta erilaisia helpotuksia. Hahmojen HP-mittarin saa esimerkiksi pysymään aina täytenä, vaikka joutuisi vihollisten pahoinpitelemäksi. Minusta on aivan mahtavaa, että tällainen ominaisuus on lisätty nimikkeeseen. Helpotuksia ei ole pakko käyttää, mutta ne ovat käteviä, jos haluaa vain kokea tarinan tai jos joku niljakas vihollinen tuottaa erityisiä vaikeuksia.
Kaikesta en pitänyt
Final Fantasy VII Remake Intergrade on minulle yksi alkuvuoden parhaista pelikokemuksista, mutta muutamasta asiasta en niin välitä. Aseiden päivitys ja se, että minun pitäisi pelata jokaisella hahmolla saadakseni kaikki asekyvyt käyttöön, aiheuttaa minulle liikaa harmaita hiuksia. Tykkään heilutella miekkaa Cloudin pöksyissä, mutta muilla hahmoilla pelaaminen ei oikeastaan kiinnosta.
Monia varmasti mietityttää, miten Final Fantasy VII Remake Intergrade pyörii Nintendo Switch 2:lla. Ruudunpäivitys on tasainen 30 kuvaa sekunnissa, enkä itse huomannut mitään omituisia hikkoja kokemukseni aikana. Osalle pelaajista 30 fps saattaa tuntua liian matalalta, mutta itse olen Nintendon laitteiden suurkuluttaja, joten silmäni ovat tottuneet nykyaikaista standardia matalampaan ruudunpäivitykseen.
Graafisesti teos näyttää todella upealta. Kyseessä on ehdottomasti yksi Switch 2:n näyttävimmistä peleistä. Muutamissa kohdissa tulee vastaan hieman suttuisia tekstuureja, mutta muuten kyseessä on ihanan ällömakeaa silmäkaramellia.
Haluaisin niin kovasti antaa pelille arvosanaksi 5/5, mutta koska tämä on ensimmäinen kosketukseni pelisarjaan, en uskalla aivan täysiä pisteitä antaa. Mitä jos joku sarjan toisista osista onkin vielä parempi? Mutta kaiken kaikkiaan kokemukseni Final Fantasy VII Remake Intergraden parissa oli huikea.
Final Fantasy on yksi niistä pelisarjoista, jotka mielestäni kuuluvat pelimaailman yleissivistykseen. Voinkin nyt huokaista helpotuksesta, että pääsin vihdoin kokemaan viimeisen fantasian taian. Odotankin jo innolla seuraavan osan julkaisua Switch 2:lle!
Tässä odotellessa ehtii hyvin tutustua myös muihin sarjan osiin.
