Rugrats eli Ipanat on vuosina 1991–2004 pyörinyt amerikkalainen animaatiosarja, jossa seurattiin veikeää taaperoporukkaa, aikuisten ollessa taka-alalla. Suomessa Nickelodeonin sarjaa näytti aikoinaan YLE, ja vaikken ollut piirretyn suurin fani, tuli kakaroiden edesottamuksia katsottua silti tasaiseen tahtiin. Maailmalla ilmeisen suosittu animaatio voitti lukuisia palkintoja ja sai vuosien saatossa muun muassa kolme elokuvaa sekä All Grown Up! -jatko-osa-animaation. Vuosien hiljaiselon jälkeen Ipanat käynnistettiin kokonaan uusiksi Paramount+:lla vuonna 2021 alkuperäisen tiimin eli Arlene Klaskyn, Gábor Csupón ja Paul Germainin johdolla.
Ipanoiden menestys tuotti markkinoille vähemmän yllättäen myös tukun videopelejä, joissa useimmissa laatu oli vähän niin ja näin. Nostalgiaa monilla kuitenkin näitä kohtaan on, ja itsellänikin nousee kieltämättä hymy huulille animaatiosta tehtyjä 90-luvun PlayStation-teoksia miettiessäni. Siksipä onkin mukavaa, että uusiojulkaisuistaan tuttu amerikkalainen Limited Run Games tuo välillä valikoimiinsa kokoelmia "laatikon ulkopuolelta", kuten vaikkapa kolmen vuoden takaisen Jurassic Park -kokoelman, taannoisen Ren & Stimpy Happy, Happy, Joy, Joy, Collectionin tai nyt arviossa olevan Rugrats: Retro Rewind Collectionin.
Tästä päästäänkin tällaisten julkaisujen ydinkysymykseen: olisiko kokoelma kaivannut kenties vähän isompaakin remonttia pelkkien porttausten sijaan, vai onko ajan hammas kohdellut muksuja niin hyvin, ettei muutostöitä tarvita? Noh, sanotaanko näin, että sille on syynsä, miksi lisenssipeleihin suhtauduttiin ennen lähtökohtaisesti varauksella. Rugrats: Retro Rewind Collection kattaa kaiken kaikkiaan siis peräti kahdeksan teosta:
- Rugrats: Search for Reptar (PlayStation, alkuperäinen julkaisu vuonna 1998)
- Rugrats: Studio Tour (PlayStation, alkup. julkaisu vuonna 1999)
- The Rugrats Movie (Game Boy, alkup. julkaisu vuonna 1998, Game Boy Color, alkup. julkaisu vuonna 1999)
- Rugrats: Time Travelers (Game Boy Color, alkup. julkaisu vuonna 1999)
- Rugrats in Paris: The Movie (PlayStation, Game Boy Color, alkup. julkaisu vuonna 2001)
- Rugrats: Castle Capers (Game Boy Advance, alkup. julkaisu vuonna 2001)
Määrä kuulostaa kieltämättä varsin kivalta, ja nostalgiaa näissä eittämättä on. Siihen pelien vetovoima lähinnä perustuukin, sillä todellisuudessa monetkaan kokoelman teoksista eivät ole vanhentuneet erityisen arvokkaasti. Entuudestaan tutuimpia itselleni olivat ensimmäiselle PlayStationille julkaistut tapaukset, joista muistan pelanneeni ainakin Search for Reptaria sekä Studio Touria. Sen sijaan kannettavat seikkailut olivat tyystin tuntemattomia, ja täytyykin heti todeta, että ilman nostalgiakakkuloita ne ovat kyllä laadultaan pleikkari-Ipanoitakin vanhentuneempia. Jostain syystä pakettiin ei myöskään ole kelpuutettu olemassa olevia Nintendo 64 -versioita mukaan.
Vaippapöksyt Pleikkarilla
Otetaan ensimmäisenä syyniin vuonna 1998 julkaistu Rugrats: Search for Reptar. Pelaaja omaksuu alkuun Tommy Picklesin eli suomalaisittain Tommi Pikkalan roolin. Talon kakaroiden pitäisi kerätä hujan hajan olevat Reptar-palapelipalaset yhteen, ja tämä onnistuu tekemällä muutamia erilaisia minipelejä kaikkiaan 14 eri kentässä. Luvassa on muun muassa minigolfia, isoisän tekohampaiden etsintää sekä "kamppailu" Mr. Friendin kanssa. Teos ei graafisesti eikä edes kontrolleiltaan edusta ykköspleikkarin parhaimmistoa, mutta on silti uskollinen sarjalle, kentät kun muutenkin perustuvat piirretyn jaksoihin. Pituutta setillä on noin 2–4 tuntia, riippuen siitä miten paljon esimerkiksi treenimoodin ja moninpelin kanssa jaksaa säätää. Sinällään siis edelleen sympaattinen teos ja audiovisuaalisesti uskollinen lähdemateriaalilleen, joskaan ei varsinaisesti ihan huippukamaa.
Rugrats: Studio Tour on konseptiltaan hyvin samankaltainen kuin ensin mainittu. Tällä kertaa etsitään studiolavasteissa avaimia kaikkiaan viiden eri "nähtävyyden" sisällä. Taas lainaillaan sarjasta tuttuja tapahtumia, kun ipanat seikkailevat muun muassa piraatti-, avaruus- ja länkkäriteemaisissa paikoissa. Kun kaikki viisi avainta on saatu, avautuu vielä kolme paikkaa lisää. Kaiken kaikkiaan Studio Tour petraa vähän joka saralla, sillä grafiikka on selkeämpää ja pituuttakin on enemmän. Arvostan suuresti myös tekijöiden silmää yksityiskohtien sekä lähdemateriaaliuskollisuuden suhteen, sillä jo edesmenneen n-Spacen porukka on selkeästi Ipanansa katsonut. Orastavista kehuista huolimatta teos on kameraohjaukseltaan ja kontrolleiltaan edelleen niin "vinksin vonksin", että varsinkin nykypelaajat ovat ihmeissään.
Rugrats in Paris: The Movie taas perustuu löyhästi samannimiseen elokuvaan. Peli muistuttaa rakenteeltaan enemmän perinteistä tasohyppelyä, jossa on kuitenkin muutamia minipelejä mukana rytmittämässä. Kokonaisuudessa on kieltämättä charmia ja yritystä, mutta eihän tämä mikään Spyro the Dragon ole, sillä kontrollit ovat jäykät ja kameratyöskentely aika järkyttävää. Lopputekstejä lukiessa kulmakarvani kohosivat myös asteen korkeammalle kun huomasin, että musiikista vastaa muun muassa The Elder Scrolls- ja Company of Heroes -sarjoista tuttu säveltäjä Jeremy Soule. Aikoinaan hyvin pidetty nuottiseppo on sittemmin kadonnut julkisuudesta, todennäköisesti varsin vakavien syytösten johdosta.
Pakko myöntää – minulla oli pleikkariteosten parissa yllättävän hauskaa teknisistä kökköyksistä huolimatta, mutta kyllähän jokainen näistä teoksista on myös auttamatta vanhentunut. Sitten päästäänkin kolikon kääntöpuolelle, jossa asiat ovat vielä huonommin.
Taskukokoiset vaippapöksyt
Game Boyn ja Game Boy Colorin (versioilla ei ole keskenään muuta eroa kuin värimaailma) Rugrats The Movieta voisi kuvailla parhaiten termillä harmiton. Toisin kuin viimeinen kannettava esimerkkimme, se on sentään pelattava ja kenttäsuunnittelultaan muutenkin parempi. Valitettavasti The Movie on myös yksinkertainen ja täten alkuperäiselle kohderyhmälleen selkeästi suunnattu. Pelissä pelataan muutamalla eri ipanalla, kerätään leluja, vältellään vihollisia ja yritetään päästä maaliin. Vaippapöksyt eivät pysty hyökkäämään, joten väistely jää ainoaksi "vastalääkkeeksi". Harmaita haituvia aiheuttaa myös huonosti tehty skrollaus: sokkohyppyjä on luvassa, eikä ruudun vieriminen tahdo muutenkaan aina pysyä perässä. Pituuttakin on alle tunti, jos tietää mitä tekee.
Game Boy Color -tulkinta Rugrats in Paris: The Moviesta on puolestaan jonkinlainen sekoitus minipelejä ja tasohyppelyä. Alkuun Pariisin ipanat vaikuttivat varsin hauskalta, sillä huvipuistomainen kenttärakenne on sympaattinen idea. Lopulta erityisesti seikkailun kryptisyys sekä liukkaat kontrollit alkavat nakertaa mieltä tehokkaasti. Jos siitä pääsee yli, kestoa ei tässäkään ole kuin tunti-pari. Nimensä mukaisesti aikamatkustukseen keskittyvä Rugrats: Time Travelers on puolestaan sieltä heikoimmasta päästä, sillä jäykät kontrollit nakertavat mieltä jälleen kerran. Iso pikselitaide on nättiä, mutta peli itsessään on vain kaikin puolin keskinkertainen ja monin paikoin turhauttava.
Game Boy Advancen Rugrats: Castle Capers on selkeästi paketin surkein tapaus ja malliesimerkki kehnosta lisenssitauhkasta sekä sitä myöten huonolla tavalla "mielenkiintoisesta" pelisuunnittelusta. Pysäytyskuvista koostuvan intron jälkeen päästään vapaasti valitsemaan sekä kenttää että ipanaa. Itselleni valikoitui itämaisiin maisemiin sijoittuva maailma, jossa pääsin lentämään taikamatolla. Voi pojat, ajattelin – tämähän näyttää hauskalta. Valitettavasti hymy hyytyi välittömästi, ja nyt kerron pari esimerkkiä tuotoksen aiheuttamasta mielipahasta. Ensinnäkin maton kontrollointi tuntui aika hallitsemattomalta, ja kaiken kukkuraksi kameran heittely teki allekirjoittaneen pidemmän päälle merisairaaksi. Bossiin päästyäni en nähnyt minkään sortin indikaatiota siitä, mitä sille pitäisi tehdä, tai onko se ylipäätään bossi, koska musiikkihan ei tässä tilanteessa vaihtunut.
Koitin ensi töikseni lentää päin pomoa, mutta osuessani myös vaippapöksyni otti useimmiten vahinkoa, koska vastustaja ehti samassa rytäkässä heittää vahingoittavia perhosia kohti hahmoani. Törmäyksestä ei myöskään syntynyt minkäänlaista ääniefektiä, eikä vihollisessa näkynyt minkään sortin vahinkoa, joten en voinut olla varma, teinkö oikein vai en. Noh, olisihan se pitänyt vain tietää, että viholliseen törmätessä riittävän monta kertaa se menehtyy. Eikä meno varsinaisesti parantunut jalan kulkiessa, sillä ylös ja alas katsoessa kamera aiheutti edelleen merisairautta, sekä tietyt ääniefektit rasauttivat kyllä pahasti. Sentään tämäkin peli on todella lyhyt – Arvasit oikein, jos tietää mitä tekee, sen läpäisee alle tunnissa.
Mukiinmenevä ipanamuseo sitä kaipaaville
Kuriositeettina sekä arkistoinnin kannalta Rugrats: Retro Rewind Collection on kieltämättä mukava kulttuuriteko, mutta pelillisesti kaksijakoinen. Siinä missä pleikkariteokset jaksavat sentään viihdyttää oman aikansa ja jopa hymy nousee ajoittain huulille, on Game Boy -seikkailuja vaikea suositella oikein kellekään, edes Ipanat-faneille. Yleensä Limited Run Gamesin julkaisemissa teoksissa on myös mukavasti lisämateriaalia, mutta tällä kertaa kokoelma tuntuu vähän hätäillyn oloiselta, sillä alkuvalikon ääniefektit ärsyttävät pidemmän päälle ja musiikki loppuu kuin seinään.
Muutenkin kokoelmaa vaivaa harmittavasti viimeistelemättömyys. Peleihin on toki saatavilla erilaisia filttereitä, vapaa tallennus sekä taaksepäinkelaus, mutta olin huomaavinani useissa teoksissa hieman äänen röpelöitymistä ja ruudunpäivityksen pätkimistä. Tällaiset "ominaisuudet" ovat eittämättä sellaisia, joita ei saisi uusiokokoelmissa mielestäni olla. Museo-ominaisuudetkaan eivät hirveästi säväytä, mutta on tarjolla sentään skannaukset jokaisen teoksen ohjekirjasta ja kansikuvista, ääniraitoja unohtamatta. Olisin ehkä toivonut tämän oheen vielä vähän enemmän dokumentointia videoiden muodossa esimerkiksi pelinteosta tai vaikka itse sarjasta, mutta meneehän tämä nippa nappa läpi näinkin. Kuten Tommi tapasi sanoa: "A baby's gotta do what a baby's gotta do."
