Plague Talen esiosa yllättää ja hyppää vuoden kärkipelien kastiin

Plague Talen esiosa korvaa hiiviskelyn taistelulla kiilaten vuoden suurimpien yllättäjien joukkoon.

Ranskalainen Asobo Studio pääsi näyttämään kyntensä vuonna 2019 julkaistulla A Plague Tale: Innocencellaan. Voimakkaan narratiivinen hiiviskelyseikkailu myi hyvin, joten studio pääsi jatkamaan saagaa muutaman vuoden kuluttua A Plague Tale: Requiemilla.

Nyt tarina on kehittynyt siihen pisteseen, että odotukset samaan sarjaan kuuluvaa Resonance: A Plague Tale Legacya kohtaan ovat taivaissa. Voin onneksi pilata jännityksen: lopputulos on jälleen nappiosuma.

Kohtaukset ovat paikoin hyvin näyttäviä.

Merirosvo on erirosvo

Jatko-osa, tai tarkalleen ottaen esiosa, on tehnyt monia hyviä valintoja. Päähenkilöksi on pivotoitu edellisen osan sivuhahmo, piraattikapteeni Sophia, jonka historiaa päästään avaamaan noin 15 vuotta nuorempana. Tämä kiepsautus on mahdollistanut myös pelimekanismin muuttamisen.

Hiiviskelypelin sijaan tarjolla on perinteisempi toimintaseikkailu, jota maustetaan arvoituksilla, kevyellä hyppelyllä ja pienellä määrällä kauhuhiiviskelyä. Paketti on kuitenkin tasapainossa, sillä ensisijaisesti kyseessä on toimintapeli, jossa miekat viuhuvat ja torjunnat kilisevät.

Hahmona Sophia on särmikkään karismaattinen, sillä vaikka sarjan synkkä tunnelma on edelleen taustalla, on mukana jonkin verran pehmentävää merirosvohuumoria ja velmuilua.

Osa puzzleista vaatii hieman pään rapsuttelua.

Isku ja välähdys

Päätös korvata hiiviskely taistelulla on riski, sillä se vaatii taistelun olevan sujuvaa ja hauskaa. Kaikeksi onneksi tässä onnistutaan. Periaatteessa mekanismit ovat yksinkertaisia: käytössä ovat hyökkäys, hieman hitaampi kriittinen isku, potkaisu, torjunta ja väistö.

Pientä lisäkommervenkkiä tarjoavat muutamat erikoistoiminnot, kuten vihollisten pudottamien puukkojen tai pullojen heittely päin vastustajia sekä tarttumisköydellä nykäisy, joka on välttämätön korkealla nököttävien jousimiesten pudottamiseen. Kokemuksen ja pelin etenemisen myötä käyttöön avautuu myös muutamia erikoisliikkeitä, mutta perusteet ovat yksinkertaiset.

Puolustamiseen toimivat torjunta ja väistö, joista hyvin ajoitettu torjunta avaa ikkunan vastaiskulle, väistö taas on välttämätön punaisena välähtäviä, torjumattomia voimaiskuja vastaan. Aggrolla pääsee pitkälle, mutta varsinkin suuremmat vastukset vaativat myös toimivaa puolustuspeliä.

Kokonaisuus toimii. Genren perusteita ei pyritä luomaan uusiksi, mutta taistelu on sujuvan hauskaa. Sitä käytetään erinomaisesti seikkailun rytmittämiseen, kun päänystyröitä rapsuttavien jaksojen jälkeen tarjolle tulee usein napakkaa toimintaa. Sinänsä kliseisesti viholliset ovat aina askeleen edellä pelaajaa: juuri kun Sophia on hikoillut päänsä puhki muinaisen oven avaamiseksi, paljastuu sen takaa vihollisia, jotka ovat tulleet sisään sivuovesta. Duh.

Taistelu on yllättävän sujuvaa.

Taistelua ja kauhua

Resonance on erinomaisen onnistunut seikkailu, joka heilauttaa seikkailun uuteen asentoon hitusen riskialttiilla liikkeellä. Manööveri on kuitenkin onnistunut – tarina on sujuva, toiminta messevää ja meininki riittävän monipuolista. Kun vielä kerronta ja hahmot toimivat ja grafiikka on todella näyttävää, ei paketissa ole valittamista.

Kenties ainoa suurempi yllätys oli kauhuelementtien roolin nostaminen tietyissä kohtauksissa. Plague Talet loputtomine rottalaumoineen ovat omalla tavallaan kauhumaisia, mutta kyseessä on ennemmin psykologista kauhua, mikäli pelaaja ei satu kärsimään musofobiasta. Sen sijaan Resonancessa on aivan suoranaisia kauhujaksoja, jotka kestävät pitkään. Tämäkin luo omanlaistaan rytmiä, kun toiminta ja sykkeeni tasaantuivat tavanomaiseksi etenemiseksi, mutta ne olivat oikeastaan ainoita syitä viimeisen tähdenpuolikkaan pudottamiseksi.

Seikkailun kyytiin kannattaa hypätä avoimin mielin. Sophian kertomus on kokemisen arvoinen, sillä lineaariseen tarinaan saa kulumaan juuri sopivasti viitisentoista tuntia.