Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Väkivalta - Onko se pelien syy?

Kaikki alkaa yhdestä pelistä

Pelejä on viime aikoina syytelty paljonkin kaikenlaisista hirmuteoista, mm. ampumavälikohtauksista, itsemurhaiskuista, itsemurhista, jne. En pystynyt olemaan hiljaa ja katsomaan vierestä tällaista mustamaalaamista ja hallituksen propagandaa (viitaten lähinnä Kristillisdemokraattien suuntaan), joka saa pelit näyttämään vaarallisilta ja että ne lietsovat vain väkivaltaa. Siispä nyt itse asiaan. Aloitetaan muutaman kuukauden takaisesta uutisesta, jossa 13-vuotias poika puukotti isäänsä (uutisen on tehnyt Iltalehti).

"Riita tietokonepelistä: 13-vuotias puukotti isäänsä

13-vuotias poika puukotti isäänsä hengenvaarallisesti tietokonepelistä syntyneen riidan takia Helsingin Laajasalossa lauantaina iltapäivällä.

Pojan 39-vuotias isä ja 10-vuotias pikkuveli pelasivat pelikonsolilla 13-vuotiaan isoveljen huoneessa. Isoveli suuttui pelaajille, minkä jälkeen isä vei pelin toiseen huoneeseen.

IS:n saamien tietojen mukaan 13-vuotias ei kyennyt hillitsemään kiukkuaan, vaan rupesi heittelemään tavaroita. Raivon vallassa hän haki keittiöstä ison leipäveitsen ja alkoi huitoa sillä huonekaluja.

Isä yritti ottaa veitsen pois pojalta, jolloin poika löi häntä veitsellä hengenvaarallisesti rintaan.

Tekoaan säikähtänyt 13-vuotias soitti itse hätäkeskukseen. Isä vietiin Meilahden sairaalaan ja poika otettiin ensin poliisin huostaan. Poliisi toimitti pojan Lastenklinikan päivystävälle psykiatrille.

Perheen äiti oli tapahtuman aikaan töissä."

Aluksi tuon uutisen kirjoittaja puhuu tietokonepelistä, ja sitten konsoleista. Mahtoiko kirjoittajalla mennä sanat sekaisin, vai yrittääkö reportteri mustamaalata konsolit ja tietokoneet, kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Mutta itse uutisesta. Tuo on kyllä todella vakava asia, eikä tuota tekoa voi mitenkään puolustella. Mutta oletetaan että kyseessä ei ollut ”peli”, vaan jalkapallo. Poika olisi pimahtanut ja tehnyt samat temput, mutta sitten jälkikäteen, olisiko asiasta syytetty jalkaplloa? No ei todellakaan. Miksi? Jalkapallo on vain pyöreä objekti, jota potkitaan ja se on suorastaan loukkaus väittää jalkapallon aiheuttaneen moisen tragedian.

Pelejä taasen on helppo syyttää, niissä kun katsokaas kuvitteelliset henkilöt tekevät kuvitteellisia asioita, kuvitteellisissa miljöissä. Pelit ovat kaiken pahan Alpha ja Omega! Pelit täytyy polttaa roviolla! Ei tuollaista soopaa usko kukaan muu kuin kukkahattutädit. Ja hekin uskovat sen vain sen takia kun lehdissä niin sanotaan. On suorastaan uskomatonta, miten näin kehittyneissä maissa (no koko maailma) annetaan tällaisten pelien oikeusmurhien tapahtua. Asiaa ei vaivauduta tutkimaan, uskallan väittää että vika on vanhemmissa, kasvatuksessa ja ympäristössä. Teon tekijä sattui vain olemaan henkilö, joka pelasi pelejä, ei muuta

This is my story

Otan itseni esimerkiksi, minun isäni ja äitini ostivat ensimmäisen konsolini 1990. Olin 3-4 vuotias vaahtosammuttimen kokoinen taapertaja, eli olen pelannut pelejä jo 12 vuotta. Olen törmännyt pelitaipaleellani jos jonkinmoisiin peleihin, mukaan luettuna maailman raain peli Soldier of Fortune. Peli lukeutuu edelleen yhdeksi suosikki-peleistäni, mutta sen ”sivuvaikutukset” kuten ihmisten ampuminen OIKEASSA ELÄMÄSSÄ on utopiaa. En edes kykene ajattelemaan tekeväni moista. Tässä vaiheessa oletan kaikkien tajunneen, että pelit eivät ole vaikuttaneet minuun mitenkään aggressiivisesti ja nyt kerron hieman vahemmistani.

Isäni ja äitini ovat maailman parhaimmat (Kuten useimpien), he antavat minulle vapauden valita tekemiseni elämässäni, he eivät koskaan sano minun tehneeni tyhmää valintaa. He tukevat kaikkia harrastuksiani, mukaan lukien pelaamistani, koulunkäyntiäni kaikin keinoin. Jos jossakin asiassa tulee erimielisyyksiä, ne ratkaistaan ja tehdään molempia osapuolia miellyttävä kompromissi. Olen esittänyt teoriani omasta henkisestä hyvinvoinnistani ja totta vieköön, näin on monen muunkin henkinen kantti.

Älkää yrittäkö tätä kotona

Esitän teoriani miten lapsesta voi tulla henkisesti ailahteleva ja taipuvainen traagisiin tekoihini. Lapsi pelaa pelejä siinä missä muutkin, isä ja äiti tai jompikumpi on ankara lapselleen, eikä ota lapsen tarpeita huomioon. Lapsi eristäytyy muusta maailmasta ja hänen ainoa ”lohtunsa” on pelit.

Vanhemmat käyttävät liiallista alkoholia, tai huumeita. Isä ja äiti tai jompikumpi antaa lapselle tukkapöllyä jokaisesta asiasta, jonka lapsi tekee väärin. Esimerkkinä; kokeesta huono numero, jolloin vanhempien tehtävänä olisi tässä tilanteessa rohkaista ja lohduttaa lasta, ei rankaista. Tässä on vanhemmat laiminlyöneet vanhempain velvollisuutensa, rikkoneet sopimusta jota ei voi kiertää, ylittää, saatika alittaa. Lapsesta on tullut nyt hermoraunio ja henkisesti tasapainoton, ja on mahdollista odottaa lapselta jonkinlaista traagista lopetusta päivilleen. Ja sitten syytetään asiasta pelejä ja ainoana perusteluna on se, että henkilö pelasi pelejä. Olenko ainoa jonka mielestä tämä kuulostaa älyttömältä syytökseltä?

Teoriassa

Teoriani esittää, että pelit eivät ole syy väkivalta teoille, vaan vanhemmat, ja heidän käyttäytyminen lastaan kohtaan. Monessa maassa eräät pelit on kielletty kokonaan, ja Kreikassa on kielletty kaikenlainen pelaaminen. Tosin, onneksi siihenkin tuli Kreikassa lakimuutos ja videopelit ovat siellä taas sallittuja. Alunperinhän sen lain piti kieltää uhkapelaaminen, mutta lakiin laitettiin ”sähköiset, elektromekaaniset ja elektroniset pelit”(Laki numero 3037), näin siis ammuttiin omaa jalkaa.

Tämä ei ole kansan suojelua väkivallalta, tämä on selvää kansalaisoikeuksien riistoa! Ihmiset eivät saa ostaa haluamaansa peliä ja joutuvat tilaamaan sen ulkomailta. Eli jos joku luulee, että totaalikielto auttaa tässä asiassa, ehei! Estot kierretään jollain tavalla ja useimmiten juuri tuolla ulkomailta tilaamalla. Myös piratismi kasvaa tällaisten seurauksena, ja sitä ei pelifirmat sulata.

Siinäpä sanottavani sitten olikin. Mutta toivoisin jokaisen lukijan miettivän asiani ydintä: Onko se vika sittenkään peleissä? Monet varmasti sanovatkin ”Ei”, mutta on niitäkin jotka vastaavat tähän myönteisesti Olisi siis kiintoisaa saada mailia heiltä, joka tuohon myönteisesti vastaa.. (Mailia voi tyrkkiä tähän osoitteeseen unreal-hawk@xboxfin.com tai vastaavasti toni.salonen@xboxfin.com)

Kiitän lukijoitamme ajasta, joka kului tämän lukemiseen.

Kirjaudu kommentoidaksesi