Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Bandai rajoittaa SwanCrystal-käsikonsolinsa valmistusta

Gamesarefun.com kertoo Bandain ilmoittaneen rajoittavansa sen SwanCrystal-käsikonsolinsa valmistusta. SwanCrystal yhdessä sen edeltäjien WonderSwanin ja WonderSwan Colorin kanssa ovat saaneet pienen kannattajakunnan Japanissa, mutta tämä ei valitettavasti ole riittänyt laitteita jäämästä Nintendon eri Game Boy -mallien jalkoihin. Bandain laitteita ei ikinä julkaistu Japanin ulkopuolella, vaikka ilmassa usein pyörikin huhuja asian suhteen.

SwanCrystalin myyntiluvut ovat nousevan auringon maassa laskeneet tasaiseen tahtiin, mutta viime aikoina viikoittaisen luvut ovat pyörineet vaivaisten 800-1000 myydyn kappaleen paikkeilla. Seurauksena Bandai päätti lopettaa massatuotannon ja lähettävät tästä lähtien jälleenmyyjille vain pyydetyn määrän käsikonsoleitaan. Yhtiö lopetti myös seuraavan laitteensa suunnittelemisen ja keskittyy vain pelien kehittämiseen. Tuotoksia tullaan näkemään vielä myös SwanCrystalilla, mutta tarkoituksena olisi keskittää voimavarat Game Boy Advance -nimikkeiden pariin.

Suurin syy Bandain laitteiden suosiosta kuuluu niiden pelitarjonnalle. Onhan laitteelle julkaistu mm. käännöksiä monista Final Fantasy -sarjan peleistä, unohtamatta myös muita Squaren tuotoksia, joista muutamat olivat jopa täysin ennennäkemättömiä nimikkeitä. Myös Capcom tuki mukavasti tätä Game Boy Advancen kilpakumppania, mutta se ei riittänyt luomaan laitteelle vankempaa pelaajakuntaa.

Kirjaudu kommentoidaksesi