Uutinen

Xbox One tukee kahdeksaa ohjainta samanaikaisesti

Microsoftin mukaan Xbox One antaa mahdollisuuden yhdistää konsoliin jopa kahdeksan ohjainta samanaikaisesti.

Vaikka kahdeksan ohjaimen yhtäaikainen käyttäminen jääneekin pienten piirien riemuksi, antaa se hyvät puitteet esimerkiksi party-, ja urheilupelien pelaamiseen ison kaveriporukan kera. Xbox 360 mahdollistaa neljän ohjaimen yhdistämisen, PlayStation 3:lla vastaava luku on seitsemän.
Jaakko Herranen
Uutinen

Elää ja kuolla Dead Rising 3:ssa

Capcom päästää zombihurmeen toden teolla valloilleen Dead Rising -sarjan kolmannessa osassa. Pelaajalle tarjotaankin lukemattomia mahdollisuuksia selvitä elävien kuolleiden valtaamilla kaduilla.
Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFIN Podcast palaa neljännen GTA:n pariin

KonsoliFIN Podcast rynnistää pelastamaan jokaisen syysmasennukseen vaipuneen pelaajan pimeitä iltoja. Viidennen Grand Theft Auton kasvattessa hypeään, hyppää podcast-kööri viiden vuoden taakse menneisyyteen. LTTP-jakson aiheena mehustellaan tällä kertaa sitä sukupolven ensimmäistä GTA:ta.
Jaakko Herranen
Uutinen

TimeSplitters tekee paluuta

Monien lämmöllä muistelema PlayStation 2 -aikakauden räiskintä TimeSplitters on tekemässä paluuta kaksi konsolisukupolvea myöhemmin, nyt PlayStation 4:lle.
Jaakko Herranen
Podcast

KonsoliFIN Podcast 124: Rikos se on mikä kannattaa

”Oi niitä aikoja: Grand Theft Auto IV” Syyskuun LTTP eli katsaus menneisyyteen on lähestyvän Grand Theft Auto V:n vuoksi tietenkin Rockstarin Grand Theft Auto IV vuodelta 2008. Keskustelijat pureutuvat kaupungin kaduille moninpeliä ja lisäosia The Lost and Damned ja The Ballad of Gay Tonya unohtamatta. Mustat oriit SkyPolaris ja Jaakkimo kertovat kuinka hieno peli se olikaan, samalla kun FelisLeo joutuu haukkuineen pahasti oppositioon.
Uutinen

Saints Row IV jatkaa brittikärjessä

Saints Row IV ja Tom Clancy's Splinter Cell: Blacklist pitivät viime viikkoiset paikkansa Chart-Trackin kokoamalla brittilistalla, mutta suoraan kolmanneksi noussut Final Fantasy XIV: A Realm Reborn sysäsi Disney Infinityn pykälällä alaspäin.
Oliver
Uutinen

Puheenvuoro Assassin's Creed IV:n ääninäyttelijöille

Ubisoftin vuotuinen Assassin's Creed on saamassa jo neljättä järjestysnumeroa kantavan osan. Uudessa videodokumentissaan Ubisoft antaa puheenvuoron pelin ääninäyttelijöille.

Tuopposen ääreen ovat kokoontuneet Edward Kenwaytä tulkitseva Matt Ryan, Mustapartana ärjähtelevä Mark Bonnar sekä Charles Vanen äänenä taituroiva Ralph Ineson. Samaiset näyttelijät ovat myös vastuussa hahmojen liikeanimoinnista.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa The Bureau: XCOM Declassified

Pitkän ja vaikean kehitystyön kokenut The Bureau: XCOM Declassified on vihdoin julkaistu ja saapunut TeRmOzin kriittisen arvioinnin alle. Kuinka taipuu XCOM-mytologia FPS-muotoon? Tekevätkö humanoidit vaikutuksen myös 60-luvun miljöössä, vai onko kyseessä tuhoontuomittu yritys rahastaa klassikon maineella?

TeRmOzin arvio löytyy tämän linkin takaa.
Jaakko Herranen
Uutinen

Stan Lee varastaa pääroolin LEGO Marvel Super Heroesin trailerissa

Marraskuun puolivälissä julkaistava LEGO Marvel Super Heroes muistuttaa olemassaolostaan uuden trailerin voimin.

Hulkin, Hämähäkkimiehen tai Iron Manin sijasta videolla on nähdään ja kuullaan usean supersankarin keksijänä kunnostautunutta Stan Leetä. Tämä 90-vuotias mies on aiemmin kunnostautunut valkokankaalla useissa cameo-rooleissa, mutta vasta Traveller's Talesin palikkaseikkailu saa amerikkalaisen debytoimaan videopelien maailmassa.
Markus Mesiä
Uutinen

Seuraavan Batmanin taskuversio esittäytyy trailerin varjolla

Lokakuussa PS Vitalle sekä Nintendo 3DS:lle julkaistava Batman: Arkham Origins Blackgate esittelee sisältöään trailerin muodossa. Tarinan pohjustukseen, esiintyviin vihollisiin sekä pelikuvaan keskittyneessä videossa näyttäytyy Jokerin ja kumppaneiden sakkiin liittynyt Solomon Grundy.

Peli julkaistaan yhdessä kotikonsoleille ilmestyvän Batman: Arkham Originsin kanssa lokakuun 25. päivä.
Markus Mesiä
Uutinen

Gamescom: Esimakustelussa Batman: Arkham Origins

Batmanin Arkham-sarjan kolmas osa on samalla myös ensimmäinen: Warner Bros. Montrealin kehittämä Arkham Origins kun sijoittuu tarinallisesti Lepakkomiehen uran alkuvaiheille. KonsoliFINille aukeni tilaisuus käydä kurkkaamassa sermin takana esiteltyä peliä Gamescom-messuilla. Ennakko on luettavissa täällä.
Markus Mesiä
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikolla 34

Brittilistan tapaan myös Suomen virallisella FIGMA-pelilistalla laitettiin mitalisijat uuteen jakoon, kun kärjen valtasivat Tom Clancy's Splinter Cell: Blacklist, Saints Row IV ja Disney Infinity: Starter Pack.
Oliver
Uutinen

The Last of Us päivitys 1.03 toi uuden pelimuodon

Päivitys 1.03 tuo The Last of Us moninpeliin uuden haastavan pelimuodon Interrogation. Pelimuoto on kaksiosainen, jonka ensimmäisessä osassa on suoritettava viisi kuulustelua. Kun joukkue on suorittanut kuulustelut, paljastetaan heille vihollisen lukitun tarvikelaatikon sijainti. Voittajaksi julistetaan se joukkue, joka avaa vihollisen laatikon ensimmäisen.
Harri Hartikainen
Uutinen

Zelda: Wind Wakerin erikoisversio tuo mukanaan patsaan

Erikoisversioiden keräilijöille on luvassa mielenkiintoisia uutisia. Nintendo julkaisee The Legend of Zelda: Wind Waker HD:sta erikoisversion, jonka kylkiäisenä patsastelee pelin pahis, Ganondorf.

Pelin normiversion kanssa yhtä aikaa ilmestyvä erikoisversio on esitteillä Nintendon julkaisemalla videolla, jonka voi katsastaa alta.
Petri Kataja
Uutinen

Grand Theft Auto V:lle julkaisutraileri

Rockstarin odotetun messiaspelin Grand Theft Auto V:n julkaisu häämöttää jo niin lähellä, että pelistä ollaan valmiita räjäyttämään ilmoille julkistustraileri. Trailerin perusteella Los Santos näyttää yhtä hyvältä niin yöllä, sateessa, kuin aamuruskossakin.
Jaakko Herranen
Uutinen

War Thunderin traileri julki

PlayStation 4:n julkaisussa nähtävä MMO-peli War Thunder on saanut ikioman CGI-trailerin. Kehittäjän pallilla istuvan Gaijin Entertainmentin Youtube-kanavalla julkaistu War Thunder Heroes -video esittelee sotatantereella nähtävien taisteluvälineiden lisäksi studion visioita pelin tunnelmista.

Markus Mesiä
Uutinen

Kaksi suomalaista GT Academy Race Campille Silverstoneen

GT Academyn maakohtaiset finaalit pidettiin 22.-23.8. Sturupin kilparadalla Etelä-Ruotsissa, jossa aika-ajojen kuusi nopeinta kilpailijaa taisteli pääsystä syyskuiseen finaaliin. Tiukan kaksipäiväisen kisan päätteeksi Silverstonen Race Campille lähtee kaksi suomalaista: helsinkiläinen Timo Koskela ja villillä kortilla itselleen paikan lunastanut kuopiolainen Jani Vilen.
Oliver
Uutinen

Ninja Gaidenin toinen sekä Raymanin odotettu seikkailu Nintendon latauspalveluissa

Tänään on torstaipäivä, päivä joka muistetaan Nintendon latauspalvelujen täydentymisestä. Tällä kertaa tarjolla on kauan odotettua Raymania, Zeldaa, Disneytä ja vaikeita ninjahaasteita.

The Legend of Zelda - Se ihkaensimmäinen Zelda-sarjan peli laskeutuu tällä päivämäärällä Wii U:n virtuaalikonsolille. NES-klassikko on toki tarjolla jo Wiin ja 3DS:n kauppapaikoilla.
Petri Kataja
Uutinen

Arvostelussa Tales of Xillia

Jo kultaisella 90-luvulla käynnistynyt Tales-sarja on saanut Euroopassa uusimman osansa pari vuotta Japanin jälkijunassa. Nyt Tales of Xillia on päätynyt PlayStation 3:n lippua heiluttavan WaLuigin levykelkkaan.
Jaakko Herranen
Uutinen

PlayStation Storen uutuudet tällä viikolla

PlayStation Store on jälleen päivitetty uusilla peleillä ja muulla peleihin liittyvällä sälällä. Yksi mielenkiintoisimmista tämän viikon uutukaisista on vaikeaksikin luonnehdittu tasoloikkapeli Spelunky. Waluigin arvostelun kyseisestä pelistä voi lukea täältä.
Teemu Hakola
Uutinen

Mutanttininjakilpikonnat tekevät paluun

Xbox 360:n kesäkampanjan päättymisen kunniaksi estradin valtaavat pitkästä aikaa vanhat kunnon teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat nimihirviössään Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows. Cowabunga!
Jaakko Herranen
Uutinen

Vitan Rayman Legends viivästyy

Ubisoft kertoi Rayman Legendsin Vita-version myöhästyvän. Tasohyppelypelin uusi julkaisupäivä Vitalle on 13. päivä syyskuuta.

Syynä myöhästymiseen on Vita-version viimeistelyyn vaadittava lisäaika. Sen sijaan PlayStation 3:n, Xbox 360:n, Wii U:n sekä PC:n versiot Rayman Legendsistä ilmestyvät alkuperäisen aikataulun mukaisesti tämän viikon perjantaina 30. päivä elokuuta.
Teemu Hakola
Uutinen

Nintendon vastaus käsikonsolikilpailuun on Nintendo 2DS

Nintendo julkisti uuden laitteen suosittuun DS-käsikonsolisarjaan. Uusi tulokas tunnetaan Nintendo 2DS:nä. Laitteen ominaisuudet ovat vastaavat kuin 3DS-konsolissa, mutta 3D-näyttö on karsittu pois. Näin olleen 3DS-pelit toimivat konsolissa, mutta vain 2D-tilassa. Laite on taaksepäin yhteensopiva DS-pelien kanssa.

Kuten 3DS-konsolissa, löytyy tästäkin laitteesta kaksi näyttöä ja samanlaiset painikkeet. Erona kuitenkin on se, ettei laite taivu niin sanottuun kuljetusasentoon, vaan on jatkuvasti auki.
Harri Hartikainen
Uutinen

Borderlands 2:sta GOTY-versio

Borderlands 2:n kehittäjä Gearbox Software paljasti julkaisevansa pelistään Game of the Year -version. GOTY-versio sisältää itse pelin lisäksi kasan aiemmin julkaistua lisämateriaalia.
Teemu Hakola
Uutinen

Gamescom: Ennakkotunnelmat sateisesta Rainista

KonsoliFIN lähetti pienen toimittajajoukon Gamescomin tutustumaan uusiin peleihin ja konsoleihin. Danielalle aukeni tilaisuus kokeilla lokakuussa PlayStation 3:lle julkaistavaa Rainia.

Onko sateinen maailma mielenkiintoinen, vai jäikö ensivaikutelma latteaksi? Toimittajattaren fiilistelyt voit lukea täältä.
daniela
Uutinen

KonsoliFIN Podcast muistelee Gamescom-messuja

Tänä vuonna KonsoliFIN otti ja lähetti Saksan maalle peräti neljä reipasta ja tuotteliasta toimittajaa. Kolme näistä neljästä rohkeasta kokoontuu nyt yhteen kertaamaan Gamescom-messujen tapahtumia ja tunnelmia. Sekä Waluigi, Daniela että Maagiset ovat tehneet muutakin kuin olleet viihteellä, sillä kerrottavaa riittää kokonaisen parin tunnin verran. Kolmikkoa komppaa tehokkaasti messuja Suomen kamaralta seurannut SkyPolaris.
Jaakko Herranen
Lukijan arvostelu

Killzone 3

PS3:lla on pula split-screen kampanjan sisältävistä räiskintäpeleistä, jota Killzone 3 lähtee paikkaamaan. Pelkään vain pahoin että pelin kaksinpeli on vain 3D moodin tuoma sivutuote, jota ei olisi muuten tehty. Nyt kun 3D menee pois muodista niin split-screen pelit menevät siinä samalla. Peli tuli pelattua kaksinpelinä läpi jaetulla ruudulla. Jaetun ruudun pelissä teksti on hirmu pientä, olisi varmaan pitänyt olla isompi telkkari. Iso plussa siitä että teksti on suomenkielistä. Grafiikka on yksityiskohtaista. Henk koht.

JTahti
Uutinen

Brittilistan kärkikolmikko uusiksi

Chart-Trackin kokoaman brittilistan mitalisijat jaettiin uusiksi, kun kirkkaimpaan kärkeen rynnisti Saints Row IV, perässään Tom Clancy’s Splinter Cell: Blacklist toisena ja Disney Infinity kolmantena.

Uutuuksista niukasti top-10:een ylsi myös The Bureau: XCOM Declassified, mutta Wii U:n The Wonderful 101 jäi ensimmäisellä viikollaan sijalle 22.
Oliver