(Jaakko Herranen, 11.04.2018 - 13:13) Microsoft on paljastanut muutaman Xbox 360 -nimikkeen saavan graafisia ehostuksia Xbox One X -konsolilla pelatessa.
(Jaakko Herranen, 28.01.2016 - 06:53) Microsoft on paljastanut helmikuun Games with Gold -julkaisut. Tällä kertaa kultajäsenten ulottuville on tuotu varsin laaja kattaus erilaisia seikkailu- ja toimintapelejä.
Xbox One -pelaajat voivat napata itselleen myös Xbox 360 -julkaisut, kiitos muutama kuukausi takaperin julkaistun taaksepäin yhteensopivuuden.
Xbox One:
Marcus Fenixin ja kumppaneitten paluuta hypetettiin rankalla kädellä ja hetken jo luulin, että peli on reilusti ylihypetetty. No, sitten kun LE -versio pamahti laatikosta ja pääsin siihen käsiksi, niin ensimmäiset fiilikset olivat aivan sanoinkuvaamattomat. Alkuvideossa taisin jo itsekseni tokaista "vau".
Ensimmäinen osa oli ihan kiva, mutta kakkososa vie pointsit kotiin lopullisesti. Harvoin näkee yhtä hyvin toteutettua räiskintäpeliä, joka rokkaa niin yksin, kaksin kuin verkossa. Suosittelen!
Ensimmäinen osa jätti suuresta hypestään ja täysiä pisteitä hipovista arvosteluistaan huolimatta kylmäksi, meno oli jotenkin.. tylsää. Sujuvaa ja näyttävää, mutta tylsää. Odotukset eivät siis olleet kovin korkealla kun peli alkoi - samaa kehuttua, mutta silti niin monesti nähtyä räiskintää tiedossa?