Muumien märkä ja nestepitoinen juhannus

Muumi-aiheisten pelien ystäville 2026 on ollut varsin oiva vuosi.

Aiemmin tänä vuonna julkaistiin Muumipeikko: Talven taika, joka sai sivustomme arvostelussa (klik) kiitosta peräti kahdelta toimituksemme jäseneltä.

Nyt vuorossa on Moomin: Midsummer Madness, joka kerää enimmäkseen kehuja, vaikka asialla on eri pelistudio, eri genre ja eri taidetyyli. Arviossa on nimikkeen Switch 2 -versio.

Pistetäänpä väliotsikoihin Muumilaakson tarinoita -jaksojen nimiä

Crossbridge Game Studiosin työstämä Moomin: Midsummer Madness -peli perustuu Tove Janssonin Vaarallinen juhannus -tarinaan. Kyseinen tarina on sittemmin nähty eri kirjoissa, näytelmissä sekä animaatiosarjoissa, myös siinä männävuosien mainiossa Muumilaakson tarinoita -sarjassa.

Kuva

Kaksi päähahmoamme, Muumipeikko ja Pikku Myy.

Juonikuviot voisi summata tiiviisti niin, että Muumilaakson lähettyvillä oleva tulivuori purkautuu ja koko laakso jää tulvivan veden alle. Muumiperhe joutuu jättämään talonsa ja pelastautumaan eriskummalliseen kelluvaan taloon, joka on jostain syystä varustettu näyttämöllä. Kohta osa perheestä joutuukin eroon muista, ja seikkailu takaisin muiden luokse alkaa.

Pelissä ohjataan Muumipeikkoa ja Pikku Myytä, joiden luonne välittyy pelaajalle jo alkutaipaleella. Muumipeikko on myötätuntoinen ja auttavainen, Myy on puolestaan rasavilli kiusanhenki, joka syöksyy vaaroja kohti.

Kuva

Myy puhelee välillä hurjia.

Pelaaminen on osoita ja klikkaa -tyylin seikkailua, jossa esineitä keräillään, käytetään niitä joko toisiinsa tai ympäristön asioihin ja ratkotaan eri sortin aivopähkinöitä.

Harmillisesti näinkin lyhyessä tarinassa on monta kohtaa, joissa henkilö x tarvitsee kolme asiaa, jotka pitää sitten hänelle hankkia. Kaavan ehtii tunnistaa useampaan kertaan, mutta muuten pelailu on viihdyttävää.

Laineilla lipuva teatteri

Konsolilla kontrollit ovat perin yksinkertaiset. Hahmoa liikutetaan analogitatilla, ja kursori hyppii hahmon lähellä olevien olennaisten objektien päällä hahmon sijainnin mukaan. L-napilla voi vaihtaa asiaa, jonka päälle huomio hyppää. Katseltavia ja käytettäviä kohteita ei siis tarvitse sen kummemmin etsiä pelimaailmasta, sillä kursori pomppii niiden välillä nappia painamalla.

Kuva

Tässä aivopähkinässä ainut ohjeistus on ylävasemman nurkan lehtien kuvat. Nämä puzzlet voi toki ohittaa painamalla X-nappia pitkään.

Välillä menoa maustetaan eri sortin puzzleilla, melkein kuin minipeleillä, joissa pitää vaikkapa ohjata Myy sokkelon läpi siirtelemällä palikoita tai yhdistellä vedessä kieppuvia paperinpalasia toisiinsa. Näihin pulmiin annetaan vain vähän ohjeita, joten joskus menee hetki ennen kuin tajuaa, mitä pitäisi tehdä.

Vieraita rannalla

Kun pelin käynnistää, niin ensimmäisenä silmiin osuu upea graafinen anti. Ympäristöt ovat mielenkiintoisia, täynnä yksityiskohtia ja pelin Steam-sivuston mukaan ne ovat käsinmaalattuja. Ulkoasua onkin suorastaan ilo katsella.

Musiikkipuolella kuunneltavissa on leppoisia sävellyksiä, jotka sopivat muumeiluun mallikkaasti, mutta mikään niistä ei jätä jälkeensä sen suurempia mielikuvia. Ääninäyttelyä ei ole, vaan Muumipeikko kumppaneineen päästelee suustaan erilaisia ynähdyksiä ja muita ääntelyitä.

Kuva

Inventaario, eli matkaan kerätyt esineet, näkyvät ylävasemman nurkan reppunäkymässä.

Asetuksista löytyy kielivalinnaksi suomi, jonka valitsemalla kaiket tekstit saa muutettua kotimaiseen muotoon.

Kontrollit ovat kuten mainittua yksinkertaiset, mutta napit, joilla inventaariossa olevia esineitä siirrytään käyttämään pelimaailmassa, eivät itselleni iskostunut selkärankaan millään. Aina tuli ensin naputeltua väärää namiskaa. Harmillisesti Switch 2:n hiiritoimintoa ei voi käyttää ohjaamiseen.

Palaa kotiin, Nuuskamuikkunen!

Vihjetoiminnon luvataan pitävän pelaamisen rentona ja helppona. Se on hienoista liioittelua, sillä vihjenamiska näyttää vain, mitä voi tutkia tai käyttää ja mihin suuntaan voi kulkea.

Kuva

Vihjetoiminto näyttää muutamat asiat, joita tutkia, sekä mahdolliset kulkusuunnat.

Jäin muutaman kerran miettimään, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, ja siihen vihjesysteemistä ei ollut apua. Kursori nappaa muutenkin melko automaattisesti kiinni hahmon lähellä oleviin kohteisiin, joten toiminnolle jäi konsolilla vain vähän käyttöä.

PC:llä ja hiirikontrolleilla toiminnosta olisi varmatenkin enemmän hyötyä, näin konsolilla pelatessa ei kovinkaan paljoa.

Kuva

Mymmeli kaipaa pullia.

Onneksi nappia painamalla saa näkyville päiväkirjan, jossa usein (ei kuitenkaan aina) kerrotaan mikä pulma odottaa selvittäjäänsä. Lapsi x tarvitsee asian y, etsi asia z, tutki aluetta ö. Hahmojen kanssa jutustelu voi toisinaan myös vihjata oikeasta tavasta edetä. Vaikeustaso ei ole mahdottoman korkea, mutta siitä huolimatta muutamat tovit joutuu pyörimään ympyrää ymmällään.

Mennään katsomaan kultakalaa

Juhannushulabaloo on passeli peli, joka ei tosin ole pituudella pilattu. Lopputekstejä pääsee nimittäin lueskelemaan noin kolmen tunnin pelailun jälkeen. Uudelleenpeluuarvoa ei sen suuremmin ole.

Pelailu on mukavaa ja maisemat ovat kauniita, niin kyllä seikkailun kertaalleen kokee mieluusti alusta loppuun. Tarina on tuttu, joskin se poikkeaa jonkin verran muista sovituksista. Olisin itse halunnut ehkä nähdä ja kokea teatterilavalla tehtävän vielä enemmän, sillä tällaisenaan tuntuu, että alueesta ei otettu aivan kaikkea mahdollista irti.

Moomin: Midsummer Madness on kaunis ja leppoisa kolmen tunnin seikkailu. Muumilaakson asukkaiden parissa viihtyy lopputeksteihin asti, vaikka samat tehtäväkaavat alkavat toistua jo siinä ajassa.