Orbitals, eli ihanan kosminen maailmanpelastusreissu bestisten kesken

Upeista yhteistyöpeleistään tuttu ruotsalainen Hazelight Studios saa niinikään ruotsalaistaustaisen haastajan nousevan auringon maasta. Vahvasti kasarianimeista tuttu estetiikka kantaa pitkälle, mutta miten on pelattavuuden laita?

Länsinaapurimme Hazelight on toden totta nostanut itsensä koko maailman tietoisuuteen veikeiden kaksinpelikokemustensa ansiosta. Erinomainen It Takes Two resonoi itsessä vahvasti sen avioeroprosessin keskelle sijoittuneen premissinsä vuoksi, mutta onnistui silti väsäämään ikävän aiheen ympärille unohtumattoman seikkailun, jossa erilaisia genrejä sekoitellaan harvinaisen onnistuneesti. Split Fiction tuntuu puolestaan olevan lähestulkoon yhtä kehuttu, ja vaikka se onkin mainio teos ja parhaimmillaan käsittämättömän mielikuvituksellinen, ei kokonaisuus eikä varsinkaan tarina noussut ihan samalle tasolle omissa kirjoissani.

Oli siis vain ajan kysymys, milloin kaksinpeliin nojaavien teosten markkinoille alkaa tulla muita yrittäjiä. Jokunen aika sitten allekirjoittaneen ja aika monen muunkin huomio kiinnittyi muuan Orbitalsiin. Ennakkomateriaalien perusteella vahvasti kasarianime-estetiikkaan nojaava intergalaktinen yhteistyöseikkailu näytti visuaalisesti kerrassaan upealta, ja siitä alkoi itsekin vallan innostumaan. Pelin kehittäjän eli Shapefarmin kytkös Ruotsiin on myös konkreettinen, sillä tiimissä on useita ruotsalaisia työntekijöitä, vaikka studio pitää majaansa Japanissa. Ja Orbitalsin ohjaaja Jakob Lundgren on jopa työskennellyt aikoinaan Hazelightilla. Kaikkea sitä.

Lasersäteitä kuin Mission: Impossiblessa.

Avaruustutkijabestiksinä halki galaksin

Tarina alkaa, kun pelaajat astuvat kahden avaruustutkijan, eli Makin ja Omuran saappaisiin, jotka lähtevät yhdessä seikkailuun. Sydänystävyyden ja ammatinvalinnan lisäksi heitä yhdistää altistuminen samalle teknologialle. Sen ansiosta heidän tietoisuutensa voidaan tallentaa ja kehot palauttaa, jos he kuolevat, joutuvat kuolemanvaaraan tai vammautuvat vakavasti – toisin sanoen lore selittää, miksi sankarit eivät koskaan kuole epäonnistumisesta huolimatta! Ja kuten sanonta kuuluu, suuren voiman mukana tulee suuri vastuu.

Niinpä kaksikon tehtävänä on auttaa vanhaa avaruussiirtokuntaa ja huolehtia askareista, joihin muut eivät tietenkään pysty. Eräänä päivänä omituinen avaruusmyrsky uhkaa kuitenkin tuhota heidän suojelemansa siirtokunnan. Maki ja Omura saavat lopulta tehtäväkseen lähteä ulos keräämään reaktorikasetteja (Reactor Cassette), jotta siirtokunta voisi selviytyä. Näin ollen pelaajat pääsevät matkaamaan aluksellaan muun muassa vaarallisten asteroidikenttien läpi ja tutkimaan salaperäisiä hylättyjä avaruusasemia, jotka ovat täynnä kaikenlaista pohdittavaa.

Jäämaailmassa on mukava, mutta kylmä tunnelma.

Orbitals on siitä jännä teos, että sen ensimmäiset hetket tuntuvat jopa hieman turhauttavilta. Alussa rytmitys tuntuu Hazelightin teoksiin tottuneille hyvin kömpelöltä, kun kaksikkomme joutuu ravaamaan edestakaisin aluksen sekä erilaisten asemien välillä jouhevan etenemisen sijaan. Siirtymät eivät tunnu myöskään pelillisesti erityisen tarpeellisilta, ja tämän ohella ensimmäiset puzzletkaan eivät tunnu kovin onnistuneilta, vaikka työkaluja vaihdellaan alvariinsa. Upeasta taidetyylistä huolimatta juuri visuaaliset vihjeet ovat vähissä, ja joskus on hyvin vaikea hahmottaa mitä pitäisi tehdä. Onpa mukana myös parikin rytmiin nojaavaa minipeliä, jotka jakoivat mielipiteet keskeltä kahtia omankin pelikumppanin kanssa.

Esimerkiksi tämä puzzle ei lukeutunut suosikkeihin.

Onneksi jossain vaiheessa pulmapähkäilyyn alkaa tulla enemmän järkeä, ja vaihteluakin saadaan kivasti, vaikkei samanlaista genresekoitustykittelyä nähdäkään kuin Hazelightin teoksissa. Onpa mukana pari erinomaisesti suunniteltua pomotaisteluakin.

Pääsankarimme mietteliäinä.

Tuhti työkalupakki

Kuten todettua, sankarikaksikkomme matkaa erilaisille avaruusasemille tutkimaan paikkoja ja keräämään reaktorikasetteja. Ruotsalaisiin virkaveljiinsä verrattuna Orbitals on hyvin pulmapainotteinen tapaus, joka nojaa peli- ja kenttäsuunnittelussaan erilaisiin työkaluihin sekä muun muassa tasohyppelyyn. Ensimmäisen puolitoistatuntisen jälkeen homma alkaa yllättäen kääntyä edukseen, antaen samalla teokselle hyvin omannäköisensä sielunelämän.

Pulmia ratkotaan puolestaan säde- ja vesitykkien sekä jonkinlaisen heittokoukun avulla, ja parhaimmillaan työkaluja pääsee käyttämään mukavan luovasti erilaisissa tilanteissa. Kommunikaatio pelikaverin kanssa on tärkeää, ja vaikka mukana on jonkinasteinen "emojikommunikaattori", ääniyhteyttä kannattaa ylläpitää, sillä monia pulmia olisi ollut hankala selostaa pantomiimin tai reaktioiden avulla. Seikkailun aikana voi löytää myös muutamia minipelejä, joiden parissa voi kisailla kotialuksella jopa pelin läpäisyn jälkeen.

Välillä vähennetään ulottuvuuksia ja kuljetaan sivuttaissuunnassa.

Vaikeustasoltaan Orbitals on myös varsin armollinen, sillä kuolon korjatessa takapakkia ei tullut missään vaiheessa juuri ollenkaan, joten se sopii mainiosti hiukan kokemattomimmille pelaajillekin. Tallennuksen kanssa kannattaa sen sijaan olla tarkkana, sillä automaattitallennusten välillä voi joskus olla jopa lähemmäs puoli tuntia. Teknisesti homma toimii muuten hienosti, sillä yhteyksissä ei ollut minkäänlaisia ongelmia, vaikka pelasimme kaverin kanssa verkon välityksellä. Mukavana myönnytyksenä seikkailun kokemiseen riittää vain yhden pelin ostaminen, sillä tällöin matkakumppanille tulee mahdollisuus ladata eShopista kaveripassi ilmaiseksi. GameChat toimi myös yllättävän hyvin ilman kuulokkeita, kunhan laittaa Switchin telakkoineen hivenen kauemmas telkkarista.

Määränpää häämöttää.

Paluu nuoruuteen

Tämä on puhtaasti omista mieltymyksistä johtuvaa, mutta audiovisuaalisesti teos ylittää jopa Hazelightin vastaavat teokset. Kasarianimen tyylinen ulkoasu ghiblimäisillä vivahteilla höystettynä yhdistyy ajan henkeen sopivan musiikin kanssa tavalla, joka pukee seikkailua täydellisesti. Sitä on vaikea sanoa, millä ruudunpäivitysnopeudella teos tarkalleen rullailee, sillä animaatio itsessään mukailee hyvin selkeästi "cinemaattisempaa" jälkeä. Kontrolleihin tämä ei onneksi vaikuta, vaan homma pysyy näpeissä hienosti.

Vaaleanpunainen avaruusvirtsikka toimittaa sankarit perille.

Aasialaisen Studio Massketin väsäämät käsintehdyt välianimaatiot ovat upeita, ja tunnelma on katossa koko seitsentuntisen seikkailun ajan. Tarina sen sijaan pysyy pitkään varsin hämmentävänä, mutta kliimaksin lähestyessä asioissa tuntui onneksi olevan jo vähän enemmän järkeä. Viimeiset hetket olivat jopa niin upeaa tykitystä, että lopputekstien rullatessa hieman harmittikin, ettei seikkailu kestänyt tämän pidempään.

Orbitals onnistuu lopulta ihailtavan hyvin kääntämään puolelleen alun pienistä ongelmista huolimatta. Studion ensiteokseksi se on mainiota jälkeä, mutta mikäli jatkoa joskus vielä nähdään, olisi toivelistalla hieman selkeämmät visuaaliset vihjeet sekä paremmin mietitty rytmitys. Joka tapauksessa vahva suositus kaikille kasarilapsille ja lapsenmielisille!

Pelikaverin mietteet toisen ruudun takaa
Orbitals ei tosiaan ehkä leikittele tai revittele menollaan tai pulmillaan samalla tavalla miten Split Fiction parhaimmillaan, mutta ideasta toiseen hypitään kuitenkin sen verran nopeasti, ettei asiaa ehtinyt jäädä juuri harmittelemaan. Pääkoppaa enemmän rasittavia aivopähkinöitä olisi kuitenkin voitu tarjota sivupolkujen vapaavalintaisena sisältönä. Suurin harmi on kuitenkin pelin kestossa ja seikkailun olisi toivonut jatkuvan pidempään. Hauskaa kuitenkin oli ja ei markkinoilla liikaa vastaavia kaksinpelikokemuksia ole.
–Antti S, Fintendo

Hazelike it or not, tätä kannattaa pelata mieluummin kasarilasten kuin omien lasten kanssa (Teksti: Petri Leskinen)

Ruotsalainen Hazelight Studios on onnistunut viime vuosina luomaan mieleenpainuvia kaksinpelikokemuksia. Internetissä teoksille on jopa keksitty hassuttelumielessä oma genre, hazelike. Itse koin kyseisen studion Split Fictionin kevätflunssan kourissa tyttäreni kanssa. Molemmat istuimme lämpimien peittojen alla, mehumukit sivupöydällä ja ratkoimme pulmia sekä tasoloikkaosuuksia. Normaalista poikkeavat olosuhteet antoivat varmasti oman positiivisen mausteensa, mutta Split Fiction on myös erittäin laadukas ja monipuolinen yhteistyöpeli, joka keksii jokaisessa kentässä jotain uutta. Kyseinen seikkailu jätti meihin molempiin lämpimän, jaetun muiston, jota kymmenenvuotias lapseni edelleen kertailee ääneen aika ajoin.

Eipä siis ihme, että söpö Orbitals veti myös puoleensa. Harmittavasti (lyhyestä) pelikokemuksesta tuli enemmänkin pannukakku kuin jättimenestys. Kasarilapselle Shapefarmin luomus on kuin kissanminttua, mutta tuoreempi sukupolvi ei innostunut graafisesta ilmeestä sen enempää kuin alun suoraviivaisesta toiminnasta. Liian vähän variaatioita, liian paljon räiskintää ja epäselviä tavoitteita.

Leskisen perheen akilleen kantapää.

Parin yrityksen jälkeen homma loppui vaikeahkoon rytmipeliosuuteen reilun tunnin pelaamisen jälkeen. En itsekään oikein siihen mennessä päässyt pelin filosofiaan sisään: onko se lintu vai kala? Välillä lennetään ja räiskitään avaruusaluksella, sitten pompitaan asemaiset työkalut kainalossa. Turhia siirtymiä alukselta kenttiin on paljon, aseita pitää käydä hakemassa itse matkaan, vaikka valinnanvaraa niille ei oikeasti ole. Ehkäpä Split Fiction toimii siksi, että se vie pelaajaa koko ajan eteenpäin tarjoamatta edes illuusiota vapaudesta.

Orbitals näyttää ja kuulostaa autenttisesti 90-luvun alun japanilaiselta anime-sarjalta. Jopa logot ja tekstitykset näyttäytyvät matalalla resoluutiolla luoden aikakapselin menneisyyteen. Täyden kympin suoritus! Harmittavasti meidän tapauksessamme pelaaminen ei vain imaissut mukaansa. Siinä mielessä Orbitalsia varten kannattaa hakea ikäistänsä seuraa, sillä kaksinpeleissä on se ikävä puoli, että ne vaativat kaksi henkeä pelaamiseen. Sooloilu ei päästä edes alkuruudusta eteenpäin. Itken itseni uneen…