(Henrik Savonen, 28.07.2016 - 21:15) Hideo Kojiman viimeiseksi Metal Gear -sarjan peliksi jäänyt Metal Gear Solid V: The Phantom Pain on saamassa näillä näkymin oman Definitive Edition -versionsa.
(Jaakko Herranen, 09.04.2016 - 15:17) Metal Gear Solid V:ssä Kiefer Sutherlandin korvaamaksi joutunut David Hayter palasi ikoniseen rooliinsa. Miehen ääntä kuullaan Ford-automerkin MGS-aiheisissa mainoksissa.
(Henrik Savonen, 31.01.2016 - 12:25) Konami on vahvistanut tuovansa uutta lisäsisältöä Metal Gear Solid V: The Phantom Painin kyljessä julkaistuun Metal Gear Online -verkkomoninpeliin.
Ensi maaliskuussa peli täydentyy neljällä Appeal Actions -hahmoeleellä sekä kolmella kartalla, joihin lukeutuvat myös tarinapuolella nähdyt Azure Mountain, Coral Complex sekä Rust Palace.
(Jaakko Herranen, 19.12.2015 - 18:56) Konami on aloittanut työt upouuden Metal Gear -projektin parissa, mikäli firman työpaikkailmoitukseen on uskominen.
(Jyri Jokinen, 16.12.2015 - 08:11) Erityisesti Metal Gear -sarjasta tuttu Hideo Kojima on virallisesti päättänyt yhteistyön pelijulkaisija Konamin kanssa, ja on perustamassa omaa pelistudiota. Konami antoi lausunnon asiasta japanilaiselle pelisivusto Gamesparkille.
(Jaakko Herranen, 26.11.2015 - 17:35) Viime aikoina hyvin negatiivisessa valossa paistatellut Konami on tuomassa PES 2016 -jalkapalloilunsa kaikkien ulottuville. Pelistä julkaistaan Sonyn konsoleilla ilmaispelattava versio.
(Henrik Savonen, 14.09.2015 - 22:00) Konami on julkaissut korjauspäivityksen Metal Gear Solid V: The Phantom Painia vaivanneeseen bugiin, joka uhkasi tarkka-ampuja Quietiin kiintyneiden pelitallennuksia.
(Jaakko Herranen, 08.09.2015 - 19:05) Vaikka Metal Gear Solid V: The Phantom Painin odotettu julkaisu on onnistunut ilman suurempia peliä haittaavia bugeja, on tietyssä tilanteessa riski tallennustiedoston korruptoitumiselle, varoittaa julkaisija Konami.
(Jaakko Herranen, 02.09.2015 - 21:36) Metal Gear -sarjan luojan Hideo Kojiman ja Konamin viilenneet välit ovat pyörineet otsikoissa jo pidemmän aikaa. Nyt kun Metal Gear Solid V: The Phantom Pain on saatu kauppoihin saakka, on Kojiman aika kiitellä faneja saamastaan tuesta ja kenties hyvästellä pelisarja lopullisesti.