(Esa Linna, 06.11.2016 - 16:41) Eurogamer uutisoi aiemmin tällä viikolla Nintendon lopettavan Wii U:n tuotannon kokonaan ja keskittyvän täysin uuden konsoliinsa Nintendo Switchiin. Japanilaisyhtiö ehätti kuitenkin kieltämään kotimaastaan alkunsa saaneet huhut seuraavana päivänä.
- "Wii U:n tuotannon jatkoon ei ole tulossa muutoksia", kertoi yhtiön tiedottaja japanilaiselle IT MEDIAlle.
(Petri Kataja, 20.10.2016 - 07:01) Pitkä odotus on päättymässä, sillä Nintendo esittelee tänään tulevaa konsoliaan kaikelle kansalle. NX-koodinimellä tunnetusta laitteesta nähdään nimittäin alkuillasta ensimmäinen traileri.
(Miia Lyyra, 12.10.2016 - 09:22) Tällä viikolla Nintendon latauspalveluun saapuu pitkä listaus alennuksessa olevia pelejä, lisäosia ja teemoja. Listassa olevat nimikkeet päivittyvät kauppapaikalle huomenna torstaina 13. lokakuuta.
(Esa Linna, 05.10.2016 - 22:38) Suosittu amerikkalainen, NBC-kanavan TV-ohjelma Today esitteli Nintendo Classic Edition -konsolia (tunnettu myös Nintendo Classic Mini -nimellä) yhtenä syksyn ja joulun hittilaitteena. Muut esitellyt vempaimet olivat juomajäähdytin ja kaloreita laskeva hyppynaru.
(Miia Lyyra, 03.10.2016 - 21:00) Tällä viikolla Nintendon latauspalveluun saapuu pitkä listaus alennuksessa olevia pelejä, lisäosia ja teemoja. Listassa olevat nimikkeet päivittyvät kauppapaikalle torstaina 6.10. ja perjantaina 7.10.
(Miia Lyyra, 27.09.2016 - 20:20) Tällä viikolla Nintendon latauspalveluun saapuu pitkä listaus alennuksessa olevia pelejä, lisäosia ja teemoja. Listassa olevat nimikkeet päivittyvät kauppapaikalle torstaina 29.9.
(Miia Lyyra, 17.09.2016 - 09:23) Tällä viikolla Nintendon latauspalveluun saapui pitkä listaus alennuksessa olevia pelejä ja teemoja. Listassa olevat nimikkeet päivittyivät kauppapaikalle torstaina 15.9.
(Miia Lyyra, 10.09.2016 - 18:31) Tällä viikolla Nintendon latauspalveluun saapui pitkä listaus alennuksessa olevia pelejä, sovelluksia sekä teemoja. Listassa olevat nimikkeet päivittyivät kauppapaikalle torstaina 8.9.
(Petri Kataja, 09.09.2016 - 07:03) Äskettäisessä Apple-tapahtumassa julkistettu Super Mario Run -mobiilipeli tuo Marion kännykkämaailmaan. Tämä julkistus kuitenkin lykkää kahta muuta Nintendo-hahmoja sisältävää nimikettä pidemmälle tulevaisuuteen.