Kuva
Gamecom 2016 ulkokuva

GC 2016

Maailman suurimmat vuosittaiset pelimessut, Gamescom, pidetään Saksan Kölnissä. Vuonna 2016 messupäivät ovat 17.-21.8. Paikalle odotetaan yli 800 näytteilleasettajaa yli 50 maasta, ja vieraita varaudutaan vastaanottamaan viikon aikana noin puoli miljoonaa.

Blogi

Hearthstone-tekijöiden haastattelu

Saimme Gamescomissa Blizzardilta mahdollisuuden haastatella Hearthstonen pelisuunnittelija Peter Whalenia ja vastaava tuottaja Hamilton Chuta koskien uusinta lisäosaa One Night in Karazhania ja peliä yleisesti.

Mikko Määttä
Uutinen

Dishonored 2:n uudet kyvyt esittelyssä videolla

Arkane Studiosin kehittämästä Dishonored 2:sta on ilmaantunut Gamescom-messuilta tuoretta pelikuvaa, jossa pureudutaan uusiin kykyihin väkivaltaa unohtamatta.

Reilun kaksi minuuttia kestävällä videolla esitellään pelihahmon yliluonnollisia kykyjä, joita voi hyödyntää niin hiippailussa kuin myös verisemmässä pelitavassa. Keisarinna Emily Kaldwinin ohella myös debyyttiosaa tähdittänyt Corvo Attano nähdään mukana pelattavana hahmona.

Dishonored 2 julkaistaan 11. marraskuuta PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle.

Henrik Savonen
Blogi

Kotimainen Umbra pelintekijöiden apuna

Kävimme Gamescomin yhteydessä haastattelemassa kotimaisen teknologiayhtiön Umbran johtajiin kuuluvaa Sampo Lappalaista. Koodaritaustaisena mies osasi hyvin selventää mihin tätä teknologiaa peleissä tarvitaan.

Janne Kauppinen
Uutinen

Tulevasta Watch Dogsista julkaistiin uutta kuvaa

Marraskuussa julkaistavasta Watch Dogsista saatiin tuoretta videota sekä kuvamateriaalia. Ne avaavat tarkemmin seikkailun moninpeliä.

Verkko-ominaisuudet ovat iso osa pelin rakennetta. Videon mukaan niihin on panostettu hieman enemmän kuin sarjan aikaisemmassa osassa. Jouhevuutta yksinpelin ja verkkoseikkailun välillä on parannettu. Silmänräpäyksessä hakkeroija voi vaihtaa itsensä pelaamaan muiden netissä olevien kanssa. Ominaisuus toimii, jos pelaajan konsoli on yhteydessä verkkoon. 

Miia Lyyra
Uutinen

Overwatchin uusi kartta tarjoaa saksalaista maisemaa

Suurta suosiota kerännyt tiimipeli Overwatch saa uuden kartan ensi kuussa. Tuleva taisteluareena sijoittuu Saksaan.

Blizzard ilmoitti Gamescomissa, että Overwatchin uusi kartta tulee pelattavaksi syyskuun aikana. Tuoreessa kartassa hyökkäävän tiimin päämääränä on saada oven murskaaja kuljetettua kaupungin läpi linnan portille saakka. Puolustavan tiimin tehtävänä on estää hyökkäys. 

Miia Lyyra
Uutinen

Uutta pelikuvaa Resident Evil 7 biohazardista

Capcomin klassisen kauhusarjan seitsemäs osa, Resident Evil 7 biohazard, on saanut uuden pelikuvaa esittelevän trailerin. Synkkään taloon sijoittuva videopätkä esittelee pelaajille uuden sivuhahmon, Mian, käsikameralla kuvatun materiaalin kautta.

Petri Leskinen
Uutinen

Mafia III näyttäytyy uudella trailerilla

Gamescom on päässyt alkuun ja nyt 2K ja Hangar 13 ovat julkaisseet uuden videon Mafia III:sta. The Heist -nimisellä trailerilla pääsee näkemään välinäytösten lisäksi myös pelikuvaa.

Videolla pelin päähenkilö Lincoln Clay kumppaneineen ryöstää Yhdysvaltain Federal Reserven holvia. Ryöstö näyttää onnistuvankin, mutta ilmeisesti menestyksen jälkipyykkinä Lincoln joutuu Italian mafian epäsuosioon.

Jarmo Kuutti