Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

3DS:lle aukeaa oma videopalvelu tällä viikolla (Päivitetty)

Nintendo on julkaissut tiedotteen, jonka mukaan 3DS saa tällä viikolla oman videokanavansa, josta pääsee katselemaan kolmiulotteista ohjelmistoa. Tarkkaa tietoa sisällöstä ei vielä ole, mutta alustavien tietojen mukaan palvelun sisältö vaihtelisi valtioittain.

Videokanava aloittaa toimintansa Euroopassa 13.7. Tällöin selviää, onko palvelu käytössä myös Suomessa ja jos on, mitä sisältöä kanava sisältää. Katsottava sisältö vaihtelee nykytietojen mukaan valtioittain ja esimerkiksi videokanavan saksalaisversiossa on luvassa lyhyitä dokumentteja luontoon ja matkailuun liittyen.

Videokanava on ollut käytössä Japanissa jo jonkin aikaa ja se saapuu nyt myös Eurooppaan. 3DS-pelaajat Amerikassa joutuvat vielä odottamaan omaa videosovellustaan. Nintendo Video -nimeä kantavan sovelluksen voi ladata ilmaiseksi myöhemmin tällä viikolla 3DS-konsoleille eShop-latauspalvelusta.

Päivitetty 12.7. klo 14:55
Nintendo.fi-sivusto vahvistaa videokanavan tulevan myös suomalaisten ulottuville kertomalla palvelun sisällöstä. Julkaisunsa yhteydessä palvelusta pääsee katselemaan kolmiulotteisia Oscar's Oasis -piirrossarjan jaksoja sekä korttitemppuja ja muita illuusioita sisältäviä videonpätkiä Magic Tricks for your Nintendo 3DS -sarjassa.

Jatkossa Nintendo Video -sovellus täydentyy muun muassa elokuvatrailereilla, animaatioilla ja klassisilla musiikkikonserteilla.

Galleria: 

Kommentit

NONIIN!!!

Tsajajajajajajaa!
-

Tätä ollaan kait odoteltu :), toivottavasti tulis nyt Suomeenkin

Edit: Nyt tulee taas jotain käyttöä 3DS: sälle

"Videokanava aloittaa toimintansa Euroopassa 13.7."

Kerrankin näin päin, ettei tarvi jäädä eurooppalaisena odottelemaan kuten useimmiten käy. Tuollaiselle videopalvelulle on kyllä käyttöä, ainakin itselleni:)

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi