Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Alkuperäisen Xbox-konsolin Duke-lempinimen saanut ohjainmalli tekee paluun maaliskuussa Hyperkin-laitevalmistajan toimesta.

Valtavalla koollaan hämmentäneen Duken elvytysprojektista vastaa Xboxin isäksikin tituleerattu Seamus Blackley. Miehen mukaan ristiriitaisia tunteita herättänyt mötikkä oli loppupeleissä ainut ohjain, joka sopi mukavasti myös isokätisten pelisessioihin. Microsoft julkaisi myöhemmin reilusti pienemmän vaihtoehdon Duke-mallille, josta tulikin nopeasti se konsolin oletuskapula.

Uusi Duke on lähestulkoon identtinen alkuperäisen kanssa, joskin pieniä muutoksia on tehty yleisen hyvän nimissä. Poissa ovat muistikorttislotit, ja luonnollisesti mukaan on heitetty USB-liitinjohto. Jotta ohjaimella voisi tahkota moderneja pelejä, on kokonaisuuteen lisätty pienet RB- ja LB-liipaisinnapit. Nostalgikkoja miellytetään myös ohjaimen keskelle sijoitetulla OLED-näytöllä, joka pyörittää nappia painettaessa originaalin Xboxin alkuanimaatiota.

PC:n ja Xbox Onen pelisessioihin soveltuva Duke loksahtaa ilmestyessään noin 70 dollarin hintaluokkaan.

Kirjaudu kommentoidaksesi