Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Analyytikko: PS3 johtaa vuonna 2011

Uuden konsolisukupolven menestyksen arvuuttelu tuntuu edelleen olevan muotia tutkimusfirmojen keskuudessa ja tuohan se mukavasti puoli-ilmaista mainosta.

Nyt asialla on bostonilainen Yankee Group, joka arvelee PlayStation 3:n kaappaavan Pohjois-Amerikassa 44 prosentin markkinaosuuden vuoteen 2011 mennessä 30 miljoonan konsolin myynnillä. Niskaan hengittää Xbox 360 40 prosentin osuudella ja 27 miljoonan kappaleen myynnillä. Vaikka Wii on kerännyt positiivista palautetta jo usean kuukauden ajan, uskoo Yankee Group myynnin jäävän 11 miljoonaan kappaleeseen, mikä oikeuttaa 16 prosentin markkinaosuuteen.

Yankee Group ennustaa uuden sukupolven konsolimyynnin jäävän kokonaisuudessaan pienemmäksi, kuin edellisellä sukupolvella lähinnä kalliiden laitteiden vuoksi. Yhtiö kuitenkin kertoo Microsoftin mahdollisesti laskevan Xbox 360:n hintaa jo keväällä, mikä ennestään lisäisi eroa PlayStation 3:een. Yankeen mukaan Microsoft todennäköisesti asettaa hinnoittelullaan painetta PS3:n suuntaan konsolin koko elinkaaren ajan. Wii tulee kuitenkin olemaan edullisin konsoli, sillä Nintendo on itse ilmoittanut ettei hinta tule ylittämään 250 dollaria.

Yankee uskoo myös sähköisen jakelun läpimurtoon uudella sukupolvella. Yhä useampi pelikonsoli on kytketty verkkoon ja sisällöntuottajat tulevat varmasti huomaamaan sen tarjoaman potentiaalin jakelukanavana. Uudet konsolit ovat lisäksi tehokas väline mainostajille, jotka ovat kiinnostuneita peleihin ja pelien ympärille rakennettujen kampanjoiden kasvavista markkinoista.

Galleria: 

Kommentit

Ihan shittiä! Onneksi analyytikkoja on niin moneen lähtöön...kilpailusta tulee tasaväkinen!

Ja mihinköhän toi päätelmä perustuu?

Wii 16 prosenttia, ja että konsolien myynti jää pienemmäksi? Ok..

Veikkaisin Wiille suurempaa menestystä. Ei tämä maailma vielä niin paljoa pyöri HD:na. Eri asia tietysti muutaman vuoden päästä kun kaikilla rupeaa olemaan HD-töllöjä.

Vaikka on HD töllö niin silti voi pelata Wiin pelejä. ^^

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi