EA ostaa Angry Birds julkaisijan
Uutinen

Angry Birds AR julkaistaan keväällä iPhonelle

Niklas Isberg

Asustan Jyväskylässä, vaikka sydän sykkii AINA Porille. Olen pelannut videopelejä siitä asti, kun sain käsiini Commodore 64:n. Hurahdin lopullisesti videopeleihin Sega Megadriven ja Sonicin myötä. Sininen siili on edelleen ykkösmaskotti, mutta hyvänä kakkosena tulee Crash Bandicoot. 

Suomalaislähtöisestä Angry Birds -hittipelistä julkaistaan iPhonelle kevään aikana lisättyä todellisuutta hyödyntävä teos.

Peliä työstää ruotsalainen Resolution Games, joka ottaa oppia viime kuussa HTC Vivellä ja Oculus Rift -laitteilla nähdystä Angry Birds VR: Isle of Pigs -pulmailusta.

Rovion luova johtaja Sami Ronkainen kertoo tulevan julkaisun olevan valtavirtamaisempi ja se lainaa kenttiä aikaisemmista mutta sisältää myös täysin uusia tasoja. Ronkaisen mukaan tiimi haluaa pelin käyttävän hyödyksi ympäristöä mahdollisimman tarkasti, jotta kokemus imaisisi paremmin mukaansa.

Angry Birds AR vaihtaa näkökulman ensimmäiseen persoonaan, mutta se on perusidealtaan sama kuin ennen. Ronkaisen mukaan sitä ei kannata kuitenkaan pelata esimerkiksi metrossa, sillä peli tunnistaa ympäristönsä ja alkaa välittömästi rakentaa palikoita näkökentälle. Lisäksi liikkuminen on tärkeää, minkä vuoksi tilaa pitää olla tarpeeksi.

Angry Birds AR julkaistaan virallisesti myöhemmin kevään aikana.

Alustat
Julkaisijat
Käsitellyt henkilöt
Lähteet