Uutinen

Arvostelussa Trials Fusion

Tero Lepistö

Tero "TeRm0z" Lepistö on pyörinyt foorumilla vakituisesti vuodesta 2004. Vaikka pelaaminen kuuluu edelleen tiiviisti elämään, arjen puristuksessa rakkaalle harrastukselle uhrattu aika pienenee vääjäämättä ja samalla pelimaku jalostuu. Nykyään parhautta edustavat (kaahauspelien lisäksi) sopivan tiiviit juonelliset toimintapläjäykset, jotka jättävät takaraivoon muitakin tunteita kuin turhautumista. Virtuaalimaailmoiden lisäksi suhtautuu tarpeettoman intohimoisesti automaailman ilmiöiden seuraamiseen ja yleiseen viisasteluun.

Itsenäisten kehittäjien ajautuminen suurten julkaisijoiden haaviin on vuosien varrella koitunut monen lahjakkaan studion kohtaloksi. Kotimaisen Red Lynxin päätyminen Ubisoftin jättiläismäisten siipien suojaan vaikuttaa kuitenkin toistaiseksi varsin onnistuneelta yrityskaupalta, ainakin pelaajien näkövinkkelistä. Nimittäin toimenpiteen ansiosta myös PlayStation 4:n omistajat pääsevät vihdoin nauttimaaan yhdestä Xbox 360:n rakastetuimmista sarjoista.

Tänään latauspaikoille saapunut Trials Fusion ei lähde keksimään pyörää uudelleen, mutta se ei ole onneksi edes tarpeen. Tarjolla on jälleen tuskaa, ahdistusta, loputtomia uusintayrityksiä ja ennen kaikkea äärettömän koukuttavaa menoa. KonsoliFINin uunituoreen arvostelun pääset lukemaan täältä.
Trials: Fusion