Assassin's Creed Valhallan tarinapuoli esittäytyy upouudella trailerilla.

Reilu pariminuuttinen käy läpi päähahmo Eivorin motiiveja lähteä Norjasta kohti muinaista Britanniaa. Tämähän ei mene aivan putkeen, sillä ainakaan paikallinen kuningas Alfred ei tuntuisi olevan tyytyväinen norjalaisviikinkien saapumiseen. Myös Hidden Ones -ryhmittymän suuntaan nähdään hyvin vahvoja vihjailuja, kuinkas muutenkaan. Tällä kertaa pelikuvaakaan ei ole unohdettu, vaikka tokihan videomateriaali on saksittu isoksi osaksi pelimoottorilla rullaavista välivideoista.

Assassin's Creed Valhalla julkaistaan marraskuun 10. päivä PC:lle, PlayStation 4:lle sekä kaikille Xbox-konsoleille (One, Series S/X). PlayStation 5 -pelaajat pääsevät viikinkimeininkeihin heti konsolin julkaisun yhteydessä, 19. marraskuuta.

Kirjaudu kommentoidaksesi