Baldur's Gate 3 logo
Uutinen

Baldur's Gate III ei ehdi elokuun julkaisuunsa – uusi päivämäärä kerrotaan pian

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Larianin odotettu jättiropellus Baldur's Gate III viivästyy elokuun julkaisupäivästään.

Larian kertoi Baldur's Gate III:n early access -version myöhästymisestä Twitterissä. Varsinaista syytä ei kerrota, mutta koronaviruksen aiheuttamat haasteet lienevät se itsestäänselvin selitys. Julkaisu on tuskin lipsahtamassa järin kauas, sillä sen kerrotaan edelleenkin olevan aivan nurkan takana. Uusi päivämäärä kuullaan elokuun 18. päivä Panel From Hell -tapahtumassa.

Baldur's Gate III julkaistaan ainakin aluksi ainoastaan PC:lle, mutta konsoliversiotkin ovat todennäköisesti tulossa ennemmin tai myöhemmin.

Alustat
Studiot
Julkaisijat
Lähteet