Ruotsalaisen DICEn kehittämistä ja Electronic Artsin julkaisemista Battlefield-peleistä kaavaillaan toteutettavaksi televisiosarjaa.
Kunnianhimoisen projektin takana hääräävät tuotantoyhtiöt Paramount Television sekä Anonymous Content. Tuottajan pallilla istuvat Spotlight-elokuvan tiimoilta Oscar-pystinkin napannut Michael Sugar sekä Mr. Robotin ja True Detectiven takaa löytyvän Anonymous Contentin Ashley Zalta.
Paramount Televisionin johtaja Amy Powell tuumailee tuotantoyhtiön etsivän jatkuvasti eri medioista televisiomuottiin taipuvaa sisältöä. Powellin mukaan Battlefieldin dynaaminen tarinankerronta ja uskollinen fanikunta antavat mitä mainioimman pohjan toimivalle televisiokonseptille. Michael Sugar puolestaan uumoilee TV-sarjan kehitystyön tapahtuvan samalla hartaudella millä pelisarja on saatu pysymään pinnalla jo viidentoista vuoden ajan. Myös julkaisijajätti Electronic Arts on yhteistyökuvioista luonnollisesti tohkeissaan.
Projektin suunnittelutyö on vasta lähtökuopissaan, siispä kaikki yksityiskohdat ovat toistaiseksi hämärän peitossa.
Ensimmäisen maailmansodan brutaaliin sodankäyntiin loikkaava Battlefield 1 julkaistaan lokakuun 21. päivä PC:lle, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle.
Kommentit
Kova tuotantotiimi. Mr.
Kova tuotantotiimi. Mr. Robotin eka kausi oli huikea, eikä Anonymous Contentin tuottama True Detectiven kakkoskausikaan pöllömpi ollut, kun ei vertaa ekaan kauteen ;)
Diggasin kans Mr. Robotista,
Diggasin kans Mr. Robotista, mut ihan kympil en koko kautta pysyny kärryil. Ehkä uusinta tai kakkoskausi vie taas mennessään.
Mutta Battlefield tv-sarja. AI ETTÄ.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi