Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Bayonettan PS3-käännös Segan heiniä

PlatinumGamesin Tatsuya Minami kertoi studion omassa blogissa, että he kehittivät tulevan Bayonetta-toimintapelin Xbox 360 -version, mutta koodin kääntäminen PS3:lle jätettiin Segan tehtäväksi.

– Loimme ensin pelin X360-version ja luovutimme datan sekä muun materiaalin Segalle, jotta he pystyivät aloittamaan Bayonettan käännösprosessin PS3:lle. Annoimme heille ohjeita ja valvoimme prosessia varmistaaksemme, että PS3-versio olisi niin hyvä, kuin se voisi olla. Tähtäimessä oli julkaista molemmat versiot samaan aikaan ja vaikka matkalla olikin ongelma, olemme erittäin tyytyväisiä voidessamme esitellä molemmat versiot pelattavina Tokyo Game Show'ssa, Minami kirjoitti.

Minami kertoi lisäksi, että Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lla on laitealustoina omat eroavaisuutensa sekä erikoisuutensa, joten nämä piirteet näkyvät eroina myös lopullisessa tuotteessa. Hänen mukaansa kaikki mukana olleet pyrkivät käyttämään molempien konsoleiden erityispiirteitä luodakseen nautittavan kokemuksen.

– Mielestämme paras tapa arvioida lopputulosta on todella pelata peliä itse ja tehdä omat johtopäätöksensä, Minami neuvoi.

Länsimaihin Bayonettaa odotetaan ensi vuoden alussa ja demoakin on lupailtu ennen julkaisua.

Galleria: 

Kommentit

no toivottavasti sega tekee kääntötyön hyvin...

Ottakaa mallia Naughty Dogista ja opetelkaa koodaamaan! :D

laatuhan on jo taattu aivan kuten uudet sonic pelit sen antaa ymmärtää

Jeps, eli toisin sanoen voi tässäkin tapauksessa hommata suoraan xo-versio, joka on kuitenkin harmi, koska PS3 versio tulee Japaniin jo tämän vuoden puolella. Olisi tullut tilailtua kyl.

''laatuhan on jo taattu aivan kuten uudet sonic pelit sen antaa ymmärtää''

Valkyria Chronicles oli myös Segan kehittämä. (yksi tämän sukupolven parhaita pelejä imo)

Varmaanhan ei ole vielä mikään. Voi olla että taas tarvitaan suurennuslasia erojen löytämiseksi. Jonkin verranhan tämä kiinnostaa hienon mättönsä ja *köh* mieluisan päähahmon takia. NGS2 -demo oli kyllä hirveää kuraa ja edellinen kunnollinen huitomispeli oli Heavenly Sword, joten tilausta genrelle on.

Jos pelintekijä käytännössä pyytelee jo etukäteen anteeksi, niin lienee melko selvä että "joku" versio ei tule olemaan teknisesti kovinkaan hyvä. Juosten kustu PS3 versio - confirmed.

Ja sitäpaitsi NGS2 demo oli loistava!

"When Sega showed off the PS3 version of Bayonetta at an event in Tokyo late last month, spectators were disappointed by the blurry graphics and erratic frame rate when compared to the Xbox 360 version."

http://kotaku.com/5362530/platinumgames-on-ps3-bayonetta-sega-did-it

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi