Blizzard on kertonut poistavansa maksulliset loottilootat Overwatchista ja Heroes of the Stormista Belgiassa.

Viime huhtikuussa maassa julistettiin oikealla rahalla ostettavat loot boxit uhkapelilakien vastaisiksi. Päättäjät vaativat pelifirmoilta toimia asian suhteen, ja nyt yksi alan jäteistä on lausunnossaan kertonut myöntyvänsä pyyntöihin.

– Vaikka olimme Blizzardilla yllättyneitä tästä ratkaisusta, emmekä jaa samaa mielipidettä, olemme päättäneet noudattaa Belgian lakien tulkintaa, kertoo yhtiö tiedotteessaan.

Belgialaiset pystyvät yhä ansaitsemaan laatikoita pelaamalla, ja he pääsevät käsiksi myös kaikkeen pelinsisäiseen sisältöön.

Tarkkaa päivämäärää lootien poistamiselle ei kerrottu, mutta Blizzardin mukaan se tapahtunee ”pian”.

Kirjaudu kommentoidaksesi